lauantai 10. marraskuuta 2018

8h YÖ-Rogaining 2018

Jotenkin musta tuntuu et mua on höpläytetty taas kerran. Olin Nuuksion(+70k) jälkeen ajatellut, että vuosi olis hyvässä paketissa eikä enää tarvii reippailla liiemmin vaan palautella leppoisasti. Toisin kuitenkin kävi. Muutamassa sähköpostiketjussa yksi toisensa jälkeen passasi leppoisan palautusreissun Nokialla Yö Rogaining merkeissä. Lopulta FB haku päälle ja sieltähän tärppäsi. Tulevan kisan konsepti oli tiedossa ja lyhyen esittelyn jälkeen oli selvää, että tiimi olisi valmiina tositoimiin. Alusta alkaen oli suunnitelma, että kaupunkia ja polkua pääosin tiedossa sekä muutamia metsäoikoja. Tämä sopi molemmille ja homma oli sillä selvä. Alustava matkasuunnitelma olisi noin 55k (max 200cm narua). Kaukaisten pyörärastien pois jättäminen oli suht helppoa vaikka pisteet siellä houkutteli mut pitkät rastivälit ei. Suunnitelmassa oli muutama pitkä väli mut ei niitä mitenkään saanut pois. Joten hyvällä suunnitelmalla liikenteeseen.

left, right, left right, right.. meno oli melkoista paukusta ja ajattelin siinä ekan kympin aikana et mitenhän vaan pojille käy. Vaihtoehtoja on kaksi, joko jackpot taikka kanttaus totaalisesti. Vauhti myös kostautui useasti ja pyyhällettin välillä pitkäksi tai sitten väärä polku oli alla. Matkalla näkyi kaurispari sekä jänösiä moneen otteeseen. Pelottava maaginen sumukin välillä hälveni hetkeksi tihentyäkseen kunnolla hienoiseksi sateeksi. Etukäteen ajateltuna keli oli lähes karmein mahdollinen mutta Bergans pitkämerino paita pihkaniska kisapaidan kanssa toimi täydellisesti. Toki älyhanskat, pipo ja buff kruunasivat lämmön ja rittävän hengittävän kokonaisuuden. Tuplasukat eivät pettäneet tälläkään kertaa vaikka maasto oli järkyttävän mutainen ja liejuinen.

Yhdessä metsäoikaisussa piti olla heikko polku-ura, mutta hento polku katosi tiehensä. Samalla Jeremy meinasi joutua maan nielemäksi, kun putosi sammaleen läpi koko jalkaa myöten maan ääreen. Onneksi tästä selvittiin säikähdyksellä ja matka jatkui polkujen risteykseen lähes metrin tarkkuudella. Juomatäydennys oli suunniteltu noin 33k kohtaan ja tämä totetutettin Nesteen huoltoaseman ns. "pissapoika" vesiletkusta. jota fillari sarjalaiset käyttivät pyörien keventämiseen. Tämä virkisti kummasti, kun 1 l mehua oli mennyt kivasti pähkinäpussin kera. Geeliä myös imeskelin noin tunnin välein. Ripeän vauhdin seurauksena karkit jäivät tuliaisiksi kotiin.

Kello näytti liian vähän joten päätettiin pohtia muutaman lisärastin hakemista. Tämä toteutettiin epäedullisena pitkänä pistona helppoja tierasteja hakien. Yllättäen tossun vauhti ei ihan riittäny vitosella alkavaan kilsaan mut hyvää kutosta laputeltiin +55 km kohdalla. Kova alusta tuntui jaloissa mut happirikas ilma oli herkkua. Eli suurin haaste oli iskukestävyydessä ja keskisykkeet jäivät alhaalle. Suunnistus ei ollut ihan terävintä kärkeä vauhdin takia mutta tilanteet paikattiin hyvin. Rastien hakemisessa myös oli hieman haastetta, kun sanalliset ohjeet eivät aina menneet korvien väliin. Sekä oma käännös kone Englannin kielelle kompasteli hivenen sanojen puuttuesa ja/tai mennessä sekaisin.

Loppu meni ajallisesti hieman tiukalle ja teoriassa olisi vielä saanut yhden 7p rastin, jos pummit ja turhat säätämiset olisi jättänyt pois. Valitsimme myös varmat reitit eikä lähdetty sooloilemaan mitään oikoja enää loppumetreillä. Reittisuunitelma jousti hyvin lisäpisteiden suuntaan ja kokonaisuuden avulla tossu sarjan voitto tuli taskuun.

Thanks Jeremy!

65,8km 7:52:13, avg 143, +d1250m

GPS jälki kartta klik

#kisailmankuvia