sunnuntai 18. marraskuuta 2012

"Kevyt" yhteispitkis..

Niinpä tämän päivän treeni oli sitten todella antoisa ja ei ihan niin helppo kuin alkuperäisessä tekstissä tuli luvattua:

"Siis olisi kaavailussa tehdä lepposa pitkis 3-6h uusissa maisemissa Asmon lähimetsissä. Sään mukaan voidaan säädellä treenin pituutta ja reittiä."

Aamulla aikaisin heräsin pekonin ja kananmunien paistoon siinä samassa tuli tehtyä aamupala Merjalle. Tankkasin reilusti kun jotenkin aavistin että tästä päivästä vielä voi tulla todella pitkä. Ajelin Tommin luo ja sieltä matka jatkui Asmolle. Reittikarttojen ja pikaisen talokierroksen jälkeen matka jatkui lähtöpaikalle ja tiedossa olisi mukavaa polkua sekä metsäautoteitä sekä pari metsä oikaisua.

Aluksi mentiin koko porukassa Sääksjärven kierrosta ja vauhti oli leppoisaa vaikka pekonit pyrkivätkin välillä ylös. Päiville oli varattuna hieman lyhempi reitti ja hangon tien nurkilla tiet menivät eri suuntiin. Tässä vaiheessa Tommi otti vetovastuun ja vauhti pikku hiljaa alkoi lisääntymään. Se tietenkin hieman arvellutti kun olisi pitänyt pitää vähän leppoisampaa vauhtia. Toisaalta vauhti ei kuitenkaan pahalta tuntunut ja eihän niitä kaikkia km aikoja ehtinyt vahtaamaan kun piti pysyä muiden perässä.

Matkalla oli hienoja maisemia ja yläkartan alussa Tommi ja Juha innostuivat kipuamaan hirvitorneihin kun minä ja Asmo yritettiin jarrutella menoa. Itsellä oli varattuna 1,5l mehua ja puolikas suklaalevy. Varalla pari glugoosi pastillia. Tunnin välein otin rivin suklaata ja se maistui ihan hyvin. Juha tyylilleen uskollisena tankkasi lähi lammista ja piti kuljetettavan nesteen minimissä. Yhdessä metsäoikaisussa käytettin garminin kartta suunnistus apua, jotta päästiin itään päin riittävästi ja löydettiin metsäautotien pätkä josta matka jatkui.

30km meni alle 3 tunnin ja maastoon nähden se oli kovin pitkis mitä olen pitkään aikaan tehnyt. Matkaa kuitenkin oli vielä jäljellä. Olimme sen verran nopeita että piti miettiä mistä lisälenkkiä ettei homma mene ihan vaan pölöttelyksi. Tässä vaiheessa alkoi jo matka pikkuhiljaa painamaan ja tuumattiin että kyllä maratoni täyteen pitää saada. Minä siihen vielä leukailin että sellainen 46-47km lukema olis aika kiva. Tämä sitten tarkoitti että meitä vietiin kuin pässiä narussa Altian tehtaiden läiheisyydessä kun Asmo johdatti letkaa ja ilmansuunnista ei ollut mitään käsitystä.

Pikkuhijaa porukka alkoi olemaan sitä mieltä että homma alkaa olemaan pulkassa ja matka suuntasi autolle lähes lyhintä reittiä mitä löytyy. Itsellä takareidet oli aika jumissa ja ryhtiä piti oikaista moneen otteeseen. Tästä kuitenkin selvittiin ja auton löytyessä piti tehdä vähän extraa että sai sen 45km täyteen ajassa 4h 11min. Eli maratoni meni reilusti alle 4h ja maasto ei tosiaan ollutkaan mikään helppo. Onneksi muillakin lenkki näköjään tuntui jaloissa kun autosta noustiin pihassa.

Tietenkin se leukailu taas alkoi saunassa että miten helppoa homma olikaan, mutta kummasti 5l mehua maistui. Hieman harmitti etten ottanut kameraa mukaan, koska matkalla olisi saanut hyviä kuvia hirvitornissa huhuilevista suunnistajista sekä matkalla nähdyistä paikoista. Toisaalta sen verran kovaa mentiin ettei kuvista varmaan kovin kummosia olisi tullut. Saunan jälkeen pöperöä masuun ja "sisä"suunnistusta sekä kadonneiden eläinten etsintää. Tässä vaiheessa spekulaatiot olivat jo sen verran suuria ettei niitä enää voi julkaista koska niiden lunastaminen olisi iso haaste.

Reitti: http://connect.garmin.com/activity/244498558

KIITOS!

ps. kovuutta kait pitää saada lisää..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti