lauantai 19. syyskuuta 2015

Zermatt Tour 7-8

Päivä 7:

Junalla Zermattista Täschiin ja siellä kunnon cappuccinot noin alkajaisiksi. Lokattiin samalla yksi peruskätkö ja mentiin takaisin asemalle kun ensimmäinen suttle juna meni vain Zermatin ja Täschin väliä. Jatkettiin paikallisjunalla Randaan. Siinä jumppattiin vaatetta lisää, koska sataa tihuutti ja kun lähettiin mäkeä nousemaan niin jumpattiin lisää, pois - oli omituisen lämmintä. Matkattiin lammaslaidunten läpi ja nähtiin yksi paikallinen tervaskanto hoitamassa tiluksiaan. Polulla oli paljon puista pudonneita oksia edellisen yön ja päivän tuulista johtuen.



Joen ylitys sitten epäonnistui, vaikka karttaan oli reitti merkitty niin mitään ylityspaikkaa ei löytynyt. Varmaan olisi pitänyt tunkata ylöspäin ja jostain olisi löytynyt joku riuku mitä pitkin olisi päässyt toiselle puolelle kanjonia. Mentiin alakautta, jossa samaisen joen ylityksen mahdollistava silta huojui jo siihen malliin ettei se varmaan kovin montaa kesää kestä. Nähtiin myös yksi reitti, joka oli suljettu sään takia, joten kovin korkealle tänään ei kelin takia kannattanut mennä.



Lopuksi kunnon paakkelssit t Täshcin asemalla ja tietenkin vielä väärä oppisesti ne cappuccinot kun ne vaan on niin hyviä. Takaisin junalla Zermattiin kun keli ei odotusten mukaan parantunut ja nälkäkin alkoi jo mahassa  kurnimaan. Tällä kertaa tuo Europawegen jäi jotenkin etäiseksi ja näillä vähemmän kuljetuilla reiteillä olisi kiva, jos merkintöjä olisi enemmän.



Päivä 8:

...aamulla ei oikein tiedetty mitä tehtäisiin. Ajatuksena oli mennä kokeilemaan pääseekö tuon läheisen Via ferratan menemään, mutta keli oli vähän surkea. Laaksossa sateli vähän väliä hiljakseen, oli aika kylmä, alle kymmenen astetta, ajateltiin sitten, että mennään käymään Klein Matterhornilla katsomassa mikä siellä on keli liki neljässätonnissa. Ja kun ne Peak Pass:itkin oli, niillä kun pääsee seilaamaan ilmaiseksi, muuten hissilippu menopaluuna maksaa noin 100 e. Yhtä kallista siis kuin Aquille de Midille Chamonix.ssa.



Ja hienoahan siellä oli, mutta jumalattoman kylmää! Ihmeteltiin hississä (kolmella eri hissillä mennään) intialaisia turisteja, joista yksi nainen oli varvastossuissa! Meillä oli untuvatakit, fleecet ja päällä vielä vedenpitävä takki. Silti oli aika vilakkaa!

Huipulla oli meno vinkeetä.. tuuli olis voinut olla hieman pehmoisempi ja aurinkokin näyttäytyi vain osittain. Sain lokattua kätkön jäisestä rappusesta, jossa se oli magneetilla kiinni. Ehkä pari fotoa kertoo myös hieman vallitsevasta kelistä. Nyt olis ollut riittävästi lunta talvi hupailuunkin!



Näytti niin karmeelta se nousu keli Breithornille, joka on siis huomisen suunnitelmissa ja on nyt kyllä jo varmistettukin, kun käytiin maksamassa opas ja vuokraamassa ylävuoristokengät ja jääraudat. Ihan viime tippaan Merja empi, lähinnä sää huoletti. Island Peak 6189 metrissä oli ihan lämmintä puuhaa ja silloin oltiin varauduttu paljon kylmempään kyytiin, Nyt ei ollut ihan kaikista parhaimpia varusteita mukana. Lähinnä hanskat oliis saanut olla paremmat, nyt on tyydyttävä noihin mitä on. Onneksi saatiin toinen termospullo, joka kuuluu pakollisiin varusteisiin - lainaksi majapaikan isännältä. Ei ainakaan juotava jäädy!



Iltapäivällä kiireen vilkkaa katsastamaan Via ferrata reitti, mutta sateli välillä ja liukastuin jo helpossa kivetyksellä ja oltiin niin nälkäisiäkin, että päätettiin jättää se kuitenkin myöhemmäksi. Huiputus päivä on tietenkin tärkeä!


Iltalenkki 10km, 1h 10min, +d500m


Vähän loivempaa polkua pitkin paikalliselle voimalaitokselle ja takaisin. Pilvet roikkuivat alhaalla ja ei juurikaan saanut auringon säteitä.


Matkalla tapasin kisun ja päkän. Polulla oli hiljaista, mutta jostain tuli sähkömaastopyörä ja matka näytti sillä taittuvan kivasti.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti