sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Salpausrogaining 12h

"Les Köykäset"

Vaihteeksi hieman haastavampi keikka. Tiedossa olisi kaunis keväinen keli hyvässä säässä, mutta kanan liekit. Jo aamulla oli selvää että sataa ainakin puolet kisasta ja metsä on taatusti aivan litimärkä. Räpylät olisi ollut parempi varustus. Näillä mitä oli annettu oli kuitenkin syytä lähteä matkaan. Fiilis oli hyvä ja tiedossa olisi supersäätöä päivällä että pimeässä. Reitin suunnittelussa mentiin hifistelyn puolelle ja olin tehnyt 240cm narun 10cm merkinnöillä.

Pihkaviitta

Lopulta tingattiin Armolta hänen suunnitelma ja verrattiin omaan niin nähtiin että lyhyemmälläkin jolkottelulla olisi päässyt samaan pistemäärään. Reittiin tuli pitkiä välejä hieman liikaa. Toisaalta suunnitelma oli hyvä meille ja "Les Köykäset" olivat valmiina taistoon. Ja sitä vettä tuli ja tuli niin kivasti että oli pakko pukea sadetakki päälle. Jalat sentään tekivät töitä niin mikäs niiden on olla.

Juomarasti

Ruokaa repussa oli 1,3l juotavaa, kaksi minigrip kakkisekoitusta (+r), kismet, lakupötkö, kaksi patukkaa, 3x geeliä, colatölkki ja ruisleipä. Kerran löydettiin juomapiste, kun eka jätettiin väliin tarkoituksella nestetason ollessa riittävä. Tällä samaisella pisteellä paistateltiin päivää ja Juha vaihtoi tavis sukkiin. Josta tuli mieleen että suolla liikkuminen jäädytti jalat aika hyvin ja köpöttely sen jälkeen oli hidasta kunnes lihasten lämpö alkoi vaikuttamaan.

Rastit otetaan selkä suorana

Kerran juostiin karkuun paikallista vahtikoiraa jolle yritettiin syöttää reppuja eväineen päivineen mutta oli jo sen verran kaukana omasta reviiristä että luovuotti, huh jännä paikka oli. Sitten pari sorsaa säikäytti Mikon kun ne kirjaimellisesti lähtivät tossujen alta lentoon. Sekä pari mäyrää/supikoiraa tappelivat keskenään vappusimasta vajaa tunti ennen maalia.

Jäkälä liukumiinoja

Tälläkertaa toteutettiin suunniteltu reitti vaikka puolivälissä Mikon kanssa epäiltiin vahvasti ettei onnistuta reitin kierrossa. Juhalla kulki jälkimmäinen puolikas paljon paremmin ja lopun tiepätkät hän saikin vetonarulle töitä. Itse yritin sinnitellä heidän perässä, joka onnistui juuri ja juuri. Jouduin syömään kaikki eväät että tehot pysyivät päällä. Lopussa olitiin ihan kuittina koko pöljä poppoo näin vappuaattona.

Kaksikertaa tein ihan kunnon kuperkeikat kerien sekä taistelin yhden kiven yli siten että kivi voitti ja taas turve kutsui. Ihan kätevää tämäkin notkeus harjoittelu. Eka rasti pimeällä meni kuin telkkä pönttöön eli R61 joka onnistui tosi hyvin hiipien hiljaisesti napakymppiin. Seuraava ei mennyt ihan niin hyvin mutta iso kivi löytyi josta sai kiinni.

Metsän neito

Kokonaisuutena homma meni erinomaisesti vaikka välillä suunta olikin hukassa, mutta se kuuluu tähän lajiin näillä kartoilla ja mittakaavoilla. Matkalla ehti twiittailee ja kuvailee hyvin sekä tutustumaan erittäin tehokkaasti hoidettuun suomalaiseen huippu metsätalous alueisiin kaikkine herkkuineen.

Turvelautta speciaali

Tänä vappuaattona sai ihan tosissaan tehdä töitä, että pärjäsi Armon suunnitelmalle. Hän oli kilpailun ulkopuolella, koska yksin lähti matkaan eikä löytänyt yhtä 60p rastia. Meidän ero lopulta oli 30p eli tiukille otti ja tulevissa koitoksissa taas väännetään. Erot virallisissa tuloksissa olivat selkeät ja voittohan sieltä napsahti 12h sarjassa. Matkaa tuli 87km (+d1450m) ja langalla mitattiin noin 70km linnuntietä. Taukoja pikaisesti katsottuna oli reilu 10min + ne lukuisat lyhyet tyhjennystauot ja kartan tihrustukset.

Tulen vielä piirtämään reitin kartalle kunhan vain saan kunnon skannatun kuvan kartasta.


Tässä kiemurat klik uuteen ikkunaan tai alla


2 kommenttia:

  1. Onnitelut voitajille! Tiedenkin näitä pitkiä tyhjään juoksua olis tarkka välttää (Les Köykäset: em rastivälit 103-95 ja 102-82). Maasto oli osittain aika raskasta ja vaativa, lisääksi jalapohjille tuli viileä ja kartta muutui märäksi saden ja uinnin takia vaikka oli muovipussiin pakattuna. Minulla tuli linnuntietä n.63,5 km.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! gps kiemurat on nyt lisätty jälki spekulointia varten.

    VastaaPoista