sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Jukola 2017

Tällä hetkellä on hieman sekavat tunnelmat, syy siihen on selvillä, mutta asian analysointi ottanee aikaa. Senpä takia yritän ensiksi keskittyä tuohon Pihkaniskat 1 joukkueen huippusuoritukseen tulokset. Minulle oli langenut osuus 3. Tämä sopi ihan hyvin, vaikka eniten toki tykkään suunnistuksesta pimeässä. Omat taidot vain eivät riittäneet tuonne 2 osuudelle. Tulemmekin toteamaan omista GPS kiemuroista, että päivällä saa paremmin kiinni tällaisessa maastossa. Harmillisesti noita turhia pummeja itselle tuli ja syy siihen on kompassin käytön unohtuminen.

Aloitetaan pummeista. Pitkä ykkönen meni hyvin kun piti oman päänsä ja kiersi tienkautta. Harmillisesti matka kakkoselle tyssäsi tiheikköön, jossa kompassin käyttö unohtui ja tupsahdin jonnekkin.. lopulta kampesin itseni tielle ja sieltä suunnalla rastille pienen koukun avulla. Sitten meni hyvin 3-8 välit. Matkalla 9:lle pysähdyin jostain syystä liian aikaisin. Melkein tuntuma katosi, mutta pidin pääni kylmänä ja matkaa jatkamalla rasti löytyi. 10 ok.



Taas urat ja muut veivät väärään suuntaan ja kompassin käyttö unohtui. Seurauksena haravoin kaikki hajonnat, voi räkä! Tämän voisi korjata pidemmällä välillä 12-149 ja vain yksi turha pysähdys matkalla tapahtui. 13-15 ok ja tuolla 15-74 tiesin missä olin ja kuopat löytyivät hyvin. Tässä vaarana oli mennä liian pitkälle urien viemänä.

16-17-18 jossa pieni koukku mutta omasta mielestä olin kartalla. Toki tässä olisi voinut tulla helposti takkiin paljonkin. Eli limitillä mentiin. 19-20-21 jossa kevyttä hapuilua vaikka tarkoitus oli mennä tuolta tie-polku kierrolla. 22 ok. Sitten sumeni ja kompassin käyttö unohtui taas ja ihan turhaa sekoilua. Lopulta omalle rastille hieman harmistuneena. 24 tuli syliin ja piti oikeen tutkia olikos tämäkin leimattava. Tarkistuksen jälkeen leima ja matka jatkui tarkoituksena ohitella loppumatkasta letkassa olevia heppuja. 25-26 ok ja maaliin täysii. Kartan palautus ja viestikapulan luovutus seuraavalle.



Suoritus oli hyväksytty ja sijoitus hyvä. Kiroilin noita pummeja, mutta pitää myöntää ettei vanha koira uusia temppuja opi mut tää taitaakin olla mun tyyli. Siihen on tyydyttävä ja nautittava kiemuroista. Väliaika analyysi tulee näyttämään samat mokat kuin gps, kun se vain ilmestynee.

klik iso


Sijalta 220 lähettiin ja nyt tuloksissa sija 149!

Joukkueelle tuli huippusijoitus! Kiitos,  hienoa oli päästä nauttimaan tästä!


Sitten siihen toiseen juttuun. Yleensä minulla on ollut tapana tuplata, jos siihen vain on mahdollisuus ja kunto antaa myöten. Nyt kävin maaliin päästyäni heti uimassa yöllä ja sen päälle nukuin 2-3h. Tiedossa olisi yhteislähtö "Isossa MetsäJätti" joukkueessa ja pääsisi tutustumaan vaativiin hajonta rasteihin uudestaan. Kaikki piti olla hyvin ja olo ok eikä jaloissa painanut uinnin ansiosta. Iloisin mielin kartoille ja sanasia siinä tuttujen kanssa vaihdettiin. Paukusta matkaan ja juoksentelin k-pisteelle ihan hyvää vauhtia ja vain kerran jouduttiin kävelyaskelia ottamaan ennen siltaa.

Katsoin karttaa ja kivaa rinnerastia olis tiedossa eli nyt voisi harjoitella tuota kartanlukua ihan rauhassa. Vaihtelin välillä noita uria ja suunta 1-64 oli selvillä. Tuli isompi jyrkänne ja luin karttaa päätin kiertää oikealta ja samassa menin pehmeässä kanervikossa nurin siten ettei mitään ehtinyt tehdä. Nousin, katsoin itseäni ja käteen hieman sattui, katse sinne ja ilkeän näkäinen reikä. Maassa oli pieni puolilaho kanto, joka siihen taisi osua. Noin 10 sekunnissa selvis, että parempi kävellä takaisin ja mennä ensiapuun.

Siellä pääsi pötköttelee ja välittivät viestin keskeytyksestäni kilpailutoimistoon, joka ei itselle heti ekana tullut mieleen tässä tilanteessa. Sitten haavaan kaadettiin kaikkia desilitkuja reilusti, puudutus ja tikkiä kehiin. Onneksi kaikki sormet toimii ja jänteet ovat ehjiä. Tikkejä taisi tulla 3-5, toki en niitä laskenut mutta lankoja oli aika paljon. "reikä" oli ison mehupurkin korkin kokoinen ja ikävän näköinen. Hieman kipeä käsi on mut kyllä se tästä. Eli näistä huippufiiliksistä päästiin kolikon toiselle puolelle, jonne voi joutua hetkenä minä hyvänsä. Arpea tulee mut toivotaan, että pahimmilta jälkioireilta vältytään lääkityksellä ja sillä että rokotukset on kunnossa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti