perjantai 6. huhtikuuta 2018

100 Miles of Istria

the race began with words.. 6 points with glamorous of nature



Tausta-ajatus

Istut sohvalla, selaat internetin ihmeellistä maailmaa ja mietit miten voisit taas haastaa itsesi. Samalla voisit haastaa mukaan muitakin seikkailunhaluisia pitkälle, niin sanotulle "perusmatkalle", jonka määritystä ei kukaan täysin ymmärrä. Ilmeisesti vastaava perusmatka on 24h Rogaining tapahtumissa, vaikka palautumisen takia näissä pitkissä matkoissa ei ole mitään järkeä. Lopulta huomaat havahtuvasi tilanteeseen, jossa olet juuri maksanut osallistumisen vaatimattomaan 100 mailin kisaan. Tämä todellisuudessa on kuitenkin lähempänä 170 km kuin tuota matemaattisesti laskettua matkaa. Tämän päälle varaat äkkiä lennot ja majoitukset ettei vaan epäusko pääse valtaamaan mielen hurmosta. Sekä ehkä laadit jonkun hätäisen harjoitusohjelman, jota uskot noudattavasi orjallisesti. Tämän jälkeen uinahdat uneen ja alaspäin laskeva päivämäärä laskuri tikittää armottomasti kunnes lähdön aika koittaa. Toisaalta omat kokemukset ja vahva usko omaan tekemiseen riittää, etkä tarvitse enää muuta kuin terveenä säilymisen ihmeen.

H-hetki

Olet pakannut kaikki tarvittavat tavarat reppuusi ja mukana on ne itselle parhaat ja kevyet kävelysauvat. Ensiapulaukussa on hivenen rahaa huonoja hetkiä varten sekä muut  tarpeelliset varusteet. Mieli on tyyni ja rauhallinen, suorastaan odottava.. Salaa se hieman toivoo yön ja päivän vuorotellen vaihtumista kuten PTL16 antoi. Se hetki kun  aurinko laskee tai nousee antaa mielenkiintoisen sysäyksen kehoon , ja se tuntuu sormista varpaisiin. Tätä on vaikea kuvailla muille, mutta se on kokemisen arvoinen jokaiselle.

Tälläkin kertaa ainoa päämäärä oli päästä maaliin ehjänä ja aikarajojen ollessa väljät tiesin pystyväni siihen helposti. Aina kuitenkin tulee matkalla jotain, joka yllättää eikä siihen ole täydellisesti varautunut. Toki mielessä oli ajatus parantaa hieman tuota omaa 100 mailin ennätystä, mutta se tulee jos on tullakseen. Jsk:n kanssa bussilla lähtöpaikalle, jonne kävelyä molemmissa päissä noin 1 km. Oli vasta iltapäivä, startti tapahtuisi kello 17. Mukana oli ruokaa tavallista enemmän sekä juotavaa. Perillä oli aikaa nauttia auringosta ja katsella muiden valmistautumista. Olimme päättäneet matkata yhdessä niin pitkään kuin se on järkevää. PTL opetti että siitä on henkisesti ja fyysisesti suunnaton etu. Toki varmasti on niitä, joille yksinmatkaamien on tärkeää. Siinä vain helposti veltostuu ja ei saa itsestä ihan kaikkea irti kun pitää pelata hieman varman päälle.


Teimme ennen lähtöä päätöksen startata ihan viimeisinä ja kapusimme tykki-tasanteelle katsomaan lähtöä. Kuvasin lähdön sieltä ja sitten kirmasimme muiden perään tieosuudelle, jossa ohitteluja tapahtui aika paljon ennen polun alkamista Adrianmeren rantaan. Lähtöpaikkahan oli Labin, pieni idyllinen kylä kauniiden maisemien ympäröimänä. Olin antanut sellaisen lentävän määräyksen, jos mennään yksikin km alle 6 min/km (240 km/vrk) niin noutaja tulee varmasti ennen maalia. Alku päästiin kivasti alamäkeen ilman tämän maagisen luvun ylitystä, vaikka lähellä sitä välillä kolkuteltiin. Toki alussa on hyvä ottaa löysät pois, mutta lopusta tulee vaan niin paljon helpompaa, jos ei hölmöile. Tämä oli itselle kolmas satamailinen ja noita 24h kisoja ei vaan muista monta niitä on ollut. Omat hölmöilyt on tehty ja nyt tunkataan varmaa suoritusta hyvällä fiiliksellä nauttien maisemista ja itse tekemisestä, joka on tärkeintä.

Bussissa nautittu pitsa, juoma ja suolaiset herkut olivat täyttäneet mahan sen verran hyvin ettei alussa juurikaan ollut nälkä. Sai vain odotella niiden imeytymistä ja olon kevenemistä, jota edesautettiin lukuisilla kusitauoilla. Vähän väliä ohitettin selkä, selkä ja taas selkä.. yritin hieman toppuutella vauhtia ja edessä olevat jonot sopivasti hidastivat menoamme. Olisimme varmasti lähteneet liian lujaa, jos olisimme lähteneet muualta kuin viimeisinä. Tämän kisan voittaja on ainoa, joka lähti oikeaa alkuvauhtia liikenteeseen. Toki kaikki maaliiin pääseet ovat voittaneet itsensä.



Iloiset veijarit matkasivat kukkulalta kukkulalle hyvällä tunteella ja fiiliksellä. Ilta oli aurinkoinen ja lämmin sekä todella kauniisti aurinko maalasi taivaanrantaa. Ennen tätä olimme käyneet Adrianmeren rannassa kokeilemassa veden lämpötilaa. Kirmanneet korkeuksiin sekä huoltaneet itseämme pikaisesti huoltopisteillä. Pitäneet pikaisen duo kyykkytauon kiviraunion takana, jotta mäet eivät painaisi liikaa. Tunnelma oli korkealla ja yksi vaivainen km mentiin harmillisesti alle tuon maagisen määräyksen. Taisin siinä todeta leikkisesti että siinä se oli, lopusta tulee vaikeaa. Jatkettin matkaa maltilla ja ihastelimme auringonlaskua ja pian pimeyden verho laskeutui yllemme. Lähetin viestin emännälle, että homma sujuu kuin unelma ja aamulla nähdään hänen lähtöpaikalla.

Läpitunkematon pimeys kietoi meidät ja muut matkaajat verhoonsa. Valomatoja alkoi näkymään edessä ja takana. Tuli mäkeä ja mäkeä ja vielä kerran mäkeä.. nousut tuntuivat hieman mutta fiilis oli hyvä. Ruoka ja energia imeytyi. Ilman lämpötila oli juuri sopiva lyhyelle alakerralle sekä ohut takki teepaidan päällä oli riittävä. Sitten Jsk tuumasi, ettei nyt kulje ihan niinkuin pitäisi. Ei vaan happi kulje eikä mikään oikeen maistu, sekä hieman vilu. Jatkettiin matkaa tasaisella vauhdilla ja vähäinenkin puheensorina oli vaimentunut täydelliseen hijaisuuteen, jonka iloiset linnut laulullaan keskeyttivät. Yritin rohkaista syömään ja tankkaamaan nestettä mutta halu oli poissa. Lopulta aamuhämärässä jouduimme tekemään vaatteiden lisäystauon liian myöhään ja väärässä paikkaa, jolloin omatkin sormet jämähtivät kohmeeseen. Itse olisin ehkä selvinnyt mutta parempi pelata varman päälle ja lopulta saatuamme lisävaatteet  päälle tuli kuuma ja pitikin jo keventää,  vaikka aamuinen usva oli noussut ja itse auringonnousu osui sellaiseen paikkaan ettei siitä tallentunut videolle mitään jyrkän rinteen takia.


Jsk oli selkeästi turhautunut kun ei saanut kehoa kontrolliin ja yritti jopa mahan tyhjennystä muttei mitään irronnut. Tuumasin et jatketaan dropbag huoltoon ja katsotaan mitä siellä saadaan tehtyä. Itsellä oli pientä hiertymää nivusissa liian lämpimän kelin johdosta, joten tiesin sen olevan ongelma johon pitää puuttua kunnolla huollossa. Tuntui että kontattiin tuonne Buzet huoltoon. Aika oli hieman heikompi mitä ajateltiin, mutta olimme siellä ehjinä ja päätimme pitää kunnon huoltotauon.

Itse tein varustehuollon sekä vaihdoin tossut (jota ei ehkä olisi kannattanut tehdä) ja tankkasin muusia ja lihapullia. Söin mitä mieleen juolahti ja vaihdettin kuulumiset RautaReetan kanssa. Näytti siltä että päivästä tulee kuuma, mutta vielä ei tiedetty kuinka kuuma siitä oikeen tulikaan. Huollosta lähtö oli hidasta ja piti tasoitella mahassa olevaa evästä hieman ennenkuin pääsimme jokien ylityksiin. Samalla näimme taustapeileistä kuin 67k matkaajat rullasivat asvaltti alun rivakasti.


Olimme taas yksin. Ei ketään edessä ja eikä takana. Satunnaisia kulkijoita oli. Tässä vaiheessa itsellä alkoi jo kuumuus painaa vaikka oli ihan aikaista aamupäivää. Ehdottelin että menen omaa vauhtia ja lämmöstä piristynyt Jsk voisi ottaa oman matkavauhdin. Ilmassa oli kuitenkin epävarmuutta ja uskoa omiin kykyihin. Suurimpana pelkona oli sippaaminen kevyen kirmauksen jälkeen. Minua odoteltiin muutamissa paikoissa ja yhdessä huollossa yritin patistaa tekemään omaa seikkailua. Tässä en vielä onnistunut ja omat jalkapohjat olivat kuumuudesta jo tulessa. Eikä järkikään pelannut kunnolla. Jouduin olemaan koko ajan hieman jojossa kun yritin pysyä jotenkin vauhdissa mukana. Tämä oli fyysisesti rankkaa ja jostain syystä yhden joen ylityksessä en tajunnut ottaa kenkiä ja sukkia pois välttääkseni rakkojen muodostumisen. Eikä repussa myöskään ollut lyhyitä sukkia mukana jostain syystä vaikka dropbag huollossa ne olisi olleet. 

Lopulta yhdessä alamäessa konttasin sen verran hitaasti ja antaumuksella ja lopulta #Jsk istui polun varressa. Silloin totesin, että minulla menee tähän 30 tuntia ja nyt sinun on aika lähteä tekemään loppukiri! On vain enää jäljellä reilu maratoni, josta selviää vaikka kanttaakin. Sekä lupaan ottaa mukaan polunvarresta, jos sinne olet kuukahtanut. Tiesin pystyväni omaan hitaaseen vauhtiin tässä kuumudessa ja olisi turhaa vetää itsensä ylivauhdilla varikolle. Laskin mielessä matkaa ja aikaa mitä se tulisi olemaan kunnes lopulta luovutin ja päätin vain jatkaa matkaa "kuivan kesän oravana" = "Vjeverice suhog ljeta". Ja olisi todella sääli, jos Jsk ei kokeilisi mihin todellakin pystyy ja lopulta vain tossunpohjat näkyivät kun Kuivan Kesän Pääorava katosi horisonttiin!

Päätin nauttia auringosta ja matkasta leppoisasti. Mitään vaivaa ei ollut kuin koko keho vain tuntui kiehuvan koko ajan. Hyisen talven jälkeen oli mahdotonta varautua kuumaan keliin ja keho vaan ei ehdi siihen sopeutua. Ainoa keino oli edetä omaa vauhtia, jolloin jäähdytyskyky oli riittävä suhteessa vauhtiin. Puhelimeen pukkasi viestiä Reetalta ja siellä oli ilmoitus keskeyttämis aikeesta. Itsellä oli sen verran vaikeaa juuri tuolla hetkellä että tuumasin vaihtoehdon olevan ihan järkevä. Helteessä saatu auringonpistos olisi pahinta mitä voisi tulla. Jatkoin taas mäkeä ylös hitaasti mutta varmasti. Tiesin aikarajan olevan sen verran löysä, ettei tulisi mitään ongelmia tässä kun ei mitään mene hölmöilemään. Oli mäkiä ja nyppylöitä, joiden päällä oli hienoja pikku kyliä. Tänne olisi voinut jäädä nauttimaan lasillisen jos toisenkin. Tiesin matkan vähenevän kilometrikilometriltä  hitaasti mutta varmasti. Välillä tunteet nousivat pintaan ja niiden avulla matka jatkui. Jos tämä helppoa olis niin kaikkihan sitä tekis :) 



Tiesin jo saavuttaneeni hypoteettisen matkaajan olotilan, jota piti vain pitää yllä. Oma puhelimen käyttö oli niin onnetonta, että lopulta päätin soittaa Reetalle ja keskustella tilanteesta, missä olen ja kauanko minulla voisi mennä kunnes matkamme yhtyvät. Vajosin notkon pohjalle, jossa kuulin jo ääniä joita melkein lähdin seuraamaan ja huhuilin että ketä siellä on ilman mitään vastausta. Olin pihalla kuin lumiukko. Otin lisää juotavaan ja tallustin eteenpäin. Vastaan tuli kokoajan selkiä vaikka oma vauhti oli todella hidasta, mutta muiden taisi olla hitaampaa. Tuntui että tehtäväni oli johdattaa Jsk pahoille teille ylipitkille ultramatkoille sekä Reetan kanssa yhteinen maaliviiva tuuletus. Juttelin yhden kilpailijan kanssa, joka oli juossut alussa harhaan noin 8km sekä muita kuulumisia muiden kanssa virkistääkseni muiden ja omaakin mieltä.

"Pitkä matka, pienet askeleet" jatkoin matkaa kunnes näin Reetan uuvuksissa mäessä. Nyt pitää laittaa nestettä kroppaan ja nallekarkit kielen alle. Muuten homma ei etene. Pienen säätelyn jälkeen yhteinen matkamme alkoi, vetonarua en uskaltanut ehdottaa. Jatkoimme matkaa pitkiä suoria pitkin odottaen auringonlaskua ja viileän ilman tuomaan raikasta tuulahdusta. Meillä molemmilla oli omat taistelut ja matka jatkui metri metriltä. Katselin väliaikoja ja pikaisesti laskeskelin, että ehditään hyvin maaliin, jos ei tule mitään loukkaantumista taikka yllättävää virhettä reitillä pysymisessä.

Toistamiseen pimeyden verho laskeutui ja piti kaivaa otsavalot nähdäksemme mihin reitti meitä vie. Lopulta omassa mielessä myös kävi yhden reittimerkin mukaan ottaminen, mutta järki sanoi ettei niin voi tehdä koska reittimerkinnät olivat jo niin harventuneet, että välillä pysyin laskemaan 120 m ennenkuin vahvistava reittimerkki näkyi. Tälläkertaan kellossani oli reitti talletettuna, mutta en ollut laittanut sen seurantaa alusta saakka päälle. Navigoin pimeässä tarkasti ja virheettömästi, vaikka parissa paikka oli jo erehdyksen mahdollisuus. Yhdet ohittajat erehtyivät ja ohittivat toistamiseen pitkän ajan kuluttua. Siinä oli kaikki aistit ihan herkkinä, jottei tule töppäiltyä. Ajatustyötä taustalla, laskin km vauhtien perusteella jäljellä olevaa matkaa ja aikaa, varmistelin tilannetta.

Satunnaiset luonnonäänet kuten sammakkojen kutukonsertti säväytti mieltä sekä ilmeisesti metsäsikojen röhinä. Linnutkin hieman vielä lauloivat ja lopulta kun olimme olleet peltojen saartamina tarpeeksi pitkään tarkistin Reetan puhelimesta meidän GPS sijainnin ja ilmoitin meidän olevan 2km päässä maalista ja aikaa olisi ainakin yli 3km:n, jolloin pimeyden varjo alkoi helpottaa otetta meistä ja pääsisimme molemmat maaliiin samaan aikaan Finisher tuuletuksien kanssa.


Jälki-tunnelmat

Tein tämän itselle ja vain itselle. Samalla sain mukaan yhden parhaista kavereista pitkien matkojen seikkailuun, vaikka olimmekin jo matkaa taittaneet yhdessä pitkässä PTL seikkailussa. Lisäksi aivan mahtava maaliintulo yhdessä Reetan kanssa. Vaikeuksien kautta voitajina maaliin käsi kädessä kruunasi tunnelman ja ajan tuoman ajoituksen meidän yhteisen taipaleen kruununa. Reissussta tuli isot rakot jalkoihin isovarpaiden päälle sekä jalkapohjat olivat tulessa useita päiviä. Myös polvet oireilivat ja olivat erimieltä kisan jälkeisistä kävelyreissuista. Toki henkinen palautuminen oli helppoa ja aivan huippu fiilis kisasta jäi. 

Kiitos Merja ja Juha!

Seuraavan aamun porras video:



Tulokset 168,8 km / 6550m+ / https://www.istria100.com/
401 kaikki /
261 - Finisher
28 - DNS
112 - DNF

Start Number - Full NameSexClub/TeamCountryStatusPassedNet TimePace
min/km
Speed
km/h
Rank :: Category
85 - Tomi MäkeläMVjeverice suhog ljeta FINFIN Finish07.04.2018. 22:37:2429:37:2510:355,67
0,45
M 67 :: 40 - VM 1
TypePassedNet TimeTime DifferenceRank :: Category
Start06.04.2018. 17:00:00
PLOMIN LUKA06.04.2018. 19:09:212:09:222:09:22M 215
127 - VM 1
PRODOL06.04.2018. 20:39:553:39:561:30:35M 145
81 - VM 1
POKLON06.04.2018. 23:28:106:28:112:48:16M 79
42 - VM 1
BRGUDAC07.04.2018. 01:26:588:26:591:58:48M 71
40 - VM 1
BUZET07.04.2018. 07:53:0314:53:046:26:05M 61
37 - VM 1
HUM07.04.2018. 09:40:4316:40:441:47:41M 61
37 - VM 1
BUTONIGA07.04.2018. 12:21:5219:21:532:41:10M 60
37 - VM 1
MOTOVUN07.04.2018. 14:38:3421:38:352:16:42M 54
35 - VM 1
OPRTALJ07.04.2018. 16:07:5323:07:541:29:20M 46
28 - VM 1
GROŽNJAN07.04.2018. 18:22:2825:22:292:14:35M 54
32 - VM 1
BUJE07.04.2018. 20:03:3927:03:401:41:11M 64
38 - VM 1
Finish07.04.2018. 22:37:2429:37:252:33:46M 67 :: 40 - VM 1
Garmin Connect datat:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti