keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Ajatuksia ennen Karhunkierroksen tuplaa

Alkanut vuosi meni toipuen hitaasti ja varmasti Sysikallio100:sta. Oli vähän epävarmaa miten paljon voisi vääntää treeniä ja mihin kannattaa keskittyä ettei tule rasitusvammoja. Oireita oli ilmassa monen moista, holvikaaren kolotusta ja muuta jumia HuippuHuhtikuun aikana. Tammikuuhan aloitettin LeuanVeto haasteella ja jonnekkin saakka pyristelin heikolla tekniikalla ja lopulta luovutin. Tein myös kahvista jonkun verran, mutta enemmän sitä olisi pitänyt tehdä. Talviset pyöräilyt toimivat hyvänä palautuksena ja pohjakunnon perustana.



Numeromuodossa ne näyttävät vaatimattomalta, Vertikaalia HH:n aikana 22K, leukoja +500kpl, Pyöräilyä +1600K, Jalkaisin hädin tuskin 900K ja hiihtoa 400K. Aikaa näihin meni 240h joten vuositasolla se olisi ~650h tahtia. Toki vanhoja pohjia on tullut hankittua edellisen 10 vuoden aikana ihan mukavasti ja suurin heikkous tälläkertaa on korvien välissä mutta uskon voittavani sen koska nyt liikutaan Rogaining perusteisesti lähes omilla eväillä ja vauhti tulee olemaan rauhallinen osaltani. Tämä varmaankin tarkoittaa hiljaisia kilsoja ja juttukaverit on vähissä. Radioa kyllä mietin mutta älypuhelimen akku on mitä on. Sellainen pieni paristoradio olis kurko.



GoPro lähtee mukaan vara akulla ja kuvia tulen ottamaan aina sopivin väliajoin ja ehkä videoakin voisi taas kokeilla jos siihen tarttuisi jotain sanottavaa. Maisemat ovat tuolla hienoja vaikka lehti ei olekaan puussa vielä. Edellisellä kerralla reissusta jäi hyvä fiilis vaikka loppu tultiinkin taksilla. 



Tavarat on suunnilleen katsottu, hankittu ja pakattu. Seuraava tavoite on päästä lähtöviivalle ehjänä ja startata matkaan. Siellähän on GPS seuranta ja voi olla ettei toimi aina ihan täydellisesti, koska teknikka on mitä on mutta linkki on http://www.gpsseuranta.net/index.php?sivu=t . Toinen mitä mietin olisi kiva ehkä jakaa fiiliksiä matkan varrelta esim. twitteriin tai muuhun vastaavaan mediaan.. mutta akun kanssa tulee helposti ongelmia. Yksi helppo vaihtoehto voisi olla OT:n shoutbox toki viestit hukkuu media ähkyyn. Hyviä ideoita otetaan vastaan.

Hyvällä fiiliksellä ollaan liikenteessa ja tämähän toimii hyvänä prologina tuonne UTMB:lle eli mitään hölmöä en tule tekemään mitä nyt matka on pitkä ja en voi sitä vääntää punarajalla koko aikaa. Näissä hommissa pitää olla hauskuutta ja haastetta sopivassa suhteessa. Tämä tulee olemaan pisin matka haaste jos maaliin pääsen, minkä olen taivaltanut.


Korvien välissä hiljaista kuin tuuli,
joen pinta ja mieli on tyyni,
Harhailevat ajatukset kuin intian liikenne,
Kello etenee ja matka tuntemattomaan alkaa!


1 kommentti:

  1. Kotikatsomossa seurataan GPS palluroita tiukasti. Twitter olis ihan huippu, mutta ei taida akku antaa myöten. Hyvin se menee, luottoa löytyy katsomon puolelta. Tsemppiä ja podiumille!
    Jorma

    VastaaPoista