Ultra-Trail du Mont-Blanc - UTMB

' Jos et pääse vuoren luokse, anna sen tulla luoksesi ! '


Historiaa:
Viime syksynä näytti siltä että pisteitä voisi saada kasaan tarpeeksi jos menee mammuttimarssin. Sovin Kapun kanssa yhteisestä reissusta ja molemmat lähdettin mammuttia taivaltamaan. Pisteet oli lopulta kasassa ja laitoin arvan menemään. Yllättäen tulin valituksi kisaan ja eihän tätä tilaisuustta voinut jättää käyttämättä.

Startti ja eka yö, 0km:

Ennen starttia satoi kaatamalla ja olin itse maalissa olevan huoltoteltan alla, mutta silti laitoin sadetakin päälle. Kuvasin kameralla osallistujia, kun selostaja nostatti ranskaksi tunnelmaa. Hetken odottelun jälkeen pääsimme matkaan hissun kissun, kun meitä oli kuitenkin reilut 2300. Sade väheni ja pidin sadetakin pakkaustauon. Ennen ekaa mäkeä löysin Pekan ja Tommin. Muut kisaajat keskittyivät kuuntelemaan meidän juttuja kun heistä ei ollut vielä juttuseuraksi. Hieman ihmettelivät miksi olin niin joukon häntäpäässä, mutta totesin homman olevan ihan aikataulussa. Ekan ison mäen puolessavälissä jouduin vielä jumppaamaan sadetakin päälle, jonka lopulta päätin pitää päällä koko yön.

Oikeastaan ensimmäinen yö tuntui olevan aika lyhyt vaikka kestikin lähes 10 tuntia. Itse olin tulostanut ja teipannut juomapulloihin reittikartan sekä väliaika taulukon teknisistä datoista. Niitä tuli tutkittua rivi kerralla mitä on tiedossa ja mihin aikaan missäkin huollossa olisi hyvä olla. Tarkemmin ajateltuna olisi pitänyt vielä olla korkeusprofiili kartta välimatkoineen, kun excel taulukon numerot vilistivät välillä silmissä.

Sateen takia reitti oli aika mutainen ja liukas niissä kohdin missä ei ollut kivikkoa. Toki hyvää kovaksi tamppautunuttakin reittiä oli. Olin saanut myös matkaradion päälle ja ihan joka paikassa se ei kuulunut mutta sitä oli mukava kuunnella. Itse en pidä korvanapeista, kun ne ei toimi mulla. Järjestäjiäkin näkyi matkanvarrella yllättävänkin hankalissa paikoissa eli ovat joutuneet laittamaan itsensäkin peliin.

Aamuaurinko ja päivä, 69km ~13h:

Lopulta saavuin huoltoon jossa dropbag odotti kaikkine kuivine varusteine ja hekkuineen. Pikainen kamojen vaihto ja tankkaus yläkerran ravintola huoltopisteellä. Hieman oli vähän höpö höpö olo jo ekasta yöstä vaikka nippa nappa olin puolivälin tuntumassa. Jotenkin matka ei vaikutanut pahalta ja cut-off ajatkin olivat hyvällä marginaalilla.

Yhden kerran istuin polunviereen kivelle puhelinta naputtelee ja twiittiä laittaessa kanssamatkaaja kysyi, että onko kaikki hyvin? Siihen tuumasin laittavani twiittiä maailmalle tästä hienosta tapahtumasta ja tunnelmista. Toki enemmänkin noita kuvia tuli kisapuhelimen kortille. Maisemat muuttuivat entistä hienommaksi ja jylhemmiksi. Valoisalla näki myös pieniä tikku-ukkoja kaukana horisontissa vuorien harjanteilla ja värikkäät asut paljastivat minne reitti suuntasi.

Matkaradion toimimattomuuteen pitää saada joku korjaus, koska sitä olisi ollut hienoa kuunnella koko matka. Alun puolikkaalla 80k:lla, kun se ajoittain toimi niin siitä oli paljon iloa pimeässä. Onneksi oli puhelin sekä GoPro mukana tukemassa elektronista varustautumista.

Jossain kohtaa matkaa, kun niitä cut-off aikoja katselin niin päätin että täältä pitää tulla maaliin vaikka mikä olisi. Systemaattisesti ja järjestelmällisesti toimien jokaisella huoltopaikalla. Tein jopa suola kahvia pari kertaa ja hiilihapollinen vesi oli hyvin palauttavaa. Hieman kateeksi kävi jälkimmäisellä puoliskolla, kun porukkaa huollettiin ihan tunteella ja tuotiin kaikki nenän eteen sekä hoidettiin kaikki valmiiksi.

Isovarpaiden kynnet poksahtivat kivasti, kun lopulta löysin mini linkkarista oikeat terät. Tosiaan edellisessä huollossa oli jo mennyt tankkauksen takia pitkään ja sen jälkeisellä osuudella ihmettelin jalkojen kipua ja päätin tarkastaa tilanteen. Lopulta sain sukat pois kun olivat liimautuneet compeedien kanssa. Jalat ihan höyrysivät ja vasemman jalan kynsi oli noussut ainakin puolisenttiä ilmassa. No molempiin pikku poksautukset ja teippiä päälle ja ei kun radalle vaan.

Toka yö 124km ~25,5h:

Pimeyden laskeuduttua toistamiseen odottelin väsymyksen tulemista. Sen sijaan kivissä alkoi näkymään syherö kuvioita jotka muodostuivat kastuneista jalanjäljistä. Pari kertaa näin hahmoja oikealla muttei sillä ketään ollut. Lisäksi yksi kanto näytti ihan metsä peikolta. Ihan muutaman kerran tuli pieni väsymys hetki tauolla,  mutta se meni ohi nopeasti kun matka jatkui. Tauoilla myös näkyi aina samoja kanssakisaajia. Jotenkin oltiin löydetty sama vauhtiporukka. Pimeillä poluilla kuuntelin muutamien juttuja ja tässä vaiheessa muutkin alkoivat enempi juttelemaan. Toki yllättävän hiljaista oli vaikka eikös etelässä asuvat pitäisivät olla puheliaampia.

Lopun mäki tuolle La Flegerelle oli tosi hidasta tunkkausta! Olin jo aikaisemin edellisenvuoden 80k kisassa mennyt tuota mäkeä ja muistelin sen olevan helppoa mutta ei se ollutkaan. Mäki vain jatkui ja jatkui eikä sumussa loppua näkynyt. Valot vain vilkuivat ylempänä ja ylempänä. Jyrkimmän tunkkauksen jälkeen kivikko jatkui hapuilevana ja polkua ei juurikaan ollut näkyvissä. Lopulta kirkas valo näkyi ja sen ympärillä oli porukkaa puuskuttamassa. Tarjolla olisi ollut pikku määrä juotavaa ja energiaa kassissa. Kurvasin paikan kautta ja jatkoin hidasta taivallustani.

Maali ja loppuselitykset 169km ~+39h:

Maaliin tulo oli ruuhkan takia hieman vauhdikkaampi kun piti ohittaa vaikka kuinka monta että pääsi lopun kuvaan fiilistelemään oikeen kunnolla! BlackDiamond vaellus sauvat olivat aivan mahtavat ja annoin niille pienen pusun maalissa!

Lopussa omat nallekarkit maistuivat ihan älyttömän hyviltä! Salmiakit eivät kestä omassa rasiassa vaan ne pitäisi pakata minigrip pusseihin kuten muutkin eväät olivat. Sekä urheilujuoma tableteista tulee ihan jauhoa jos pötkö matkustaa repussa pitkän matkaa. Sekä pitää ihmeellistä kolisevaa ääntä. Numerolapulla sai hakea maalissa olevasta huoltopöydästä ihan kaikkee ja niin paljon kun vaan kehtas. Alun huolloissa oli ehkä vähän tiukempi linja mutta lopussa oli huippu palvelua ja kyseltiin vointia.

Nyt on takki tyhjä ja ei tiedä miten tästä jatketaan, huhu puheet kertovat jostain Ptl/Tor seikkailusta, mutta olen jalat maassa pysyvää tyyppiä niin sitä pitää ihan katsoa ajan kanssa. Kuulin että vanhat tervaskannot ovat kova luu näissäkin karkeloissa, joten ilman vammoja tätä Palauttelua voidaan jatkaa uusien haasteiden ja maisemien parissa vielä useita vuosikymmeniä..

Koko reissun alun ja puoliväkin sekä osan loppua pelasin varman päälle, koska halusin tulla maaliin täällä enkä keskeyttää mihinkään nilkan pyöräytykseen. Lopun menin hieman riskillä ja muutama kerran meinasin kompastua kun väsyneet jalat eivät enään nousseet riittävän korkealle. Eniten homma otti isovarmpaan kynsiin sekä etureisiin joissa ilmeisesti on liian vähän jerkkua. Sekä jalat turposivat oikeen lahjakkaasti tästä reissusta. Pitäs kait olla joku istu perseellä 48h ni olis jaloille helpompaa. Olisihan sitä voinut hieman kasvattaa tuota riskiä mutta ei siinä olisi ollut järkeä. Tarkemmin ajateltua noi sauvat hieman hidastavat nopeeta kivi hyppelyä mutta kun reidet väsähtää niin niistä on hirmu apu ja alussa ne rytmittävät vauhtia ja antavat käsille tekemistä sekä lämpöä. Toki treenit tulee menemään ilman sauvoja kun laina vehkeillä tämäkin matka taitettiin. Kiitos Merja!

Tulen kantamaan UTMB Finisher liiviä kunniottaen jokaista oman polkunsa tallaajaa!

"jokainen meistä on omalla tavallaan erikoinen ihminen..." - Kapteeni

Ehkä vielä joskus uudestaan lähden aistimaan näitä tunnelmia... Kuka tietää. Piankin?

Seikkailudata: Ultra-Trail du Mont-Blanc | Garmin Adventures
GarminConnect: klik
Kuvat: klik
UTMBsivut