Viirilänsuo
Ylä/alamäki ison sähkölinjan kohdalla
Alussa aurinko näytti parastaan ja ehkä hieman lämmitti mutta ei paljoa. Tuulta ei juurikaan ollut ja kokeilussa oli Fenix mittari. Ajattelin että kiva katsella sen lämpötila anturin lukemia miten ne tällaisessa talvisessa lajissa oikein toimisivat. Koko ajan oli noin -10 pakkasta ja mittari laski kivasti nollan tuntumaan mutta käsi kuitenkin lämmittää mittaria aika paljon. Kylmintä oli -4 ja muistelisin että tuossa vaiheessa ei vielä lämmöt olleet kunnolla tulleet päälle. Lyhyesti voisi todeta, kun mittarin lukema meni yli nollan käsillä oli lämmintä ja kun oli alhaisimmillaan käsillä oli vähän viileä, mutta ei lähelläkään paleltumista.
Hiihdettiin Hakunila - Keinukallio - Ahjo - Keinukallio - Kuusijärvi - Bisa - Hakunila reitti kokonaisuudessaan ja Keinukallion kahvio ei ollut auki mikä oli todella outoa. Paikalla oli paljon lapsiperheitä mäenlaskussa ja hiihtäjiäkin oli välillä ladulla ruuhkaksi asti että piti oikein katsoa missä välissä ohitukset onnistuu parhaiten. Yleensä hiihdetään Tommin kanssa sen verran rauhallisesti, että ketään ei taaskaan mennyt meistä ohi.
Reitti oli aika hankala koska suojasäällä tulleet painaumat aiheuttivat pientä tasapainoilua ja lippoja tuli molemmille muttei mitään käynyt. Ekalla kerralla suksi jäi jumiin uraan ja tasapainoilin pitkän aikaa kunnes vasemmpi kankku kokeili ladun kovuutta ja kova se oli. Tokalla kerran laskussa Tommi meni nurin ja siinä kiireessä väistin penkan puolelle umpihankeen ja menin itsekin lumihankeen. Olin hieman turhan lähellä, kun en ehtinyt jarruttaa ja väistö meni pöpelikköön.
Kameratestailualennnossa..
Nähtiin muitakin hiihtäjiä
Nyt kun oli ollut noita pakkasia niin ehkä olisi kannattanut kelkalla ajella vähän leveämpää uraa tuonne suo- osuuksille niin tuo oikea latukone olis ehkä päässyt noita latuja tuonne tekemään. Nyt kun luvataan suojaa useammaksi päiväksi niin tuota reittiä ei edes kannata perinteisillä suksilla yrittää. Tietysti jos haluaa retkeillä niinkuin me, niin silloin tuota reittiä voi varmaankin mennä. Toinen outo juttu oli ajoittaiset suuret hiekka/multa määrät ladulla joita piti välillä väistellä. Ilmeisesti reittiä ei ole aluksi tampattu ollenkaan ja ehkä sen takia tuota hiekkaa ja multaa on päässyt nousemaan ladulle. Mielestäni lunta on riittävästi.
Mentiin Kuusijärvelle kahville ja pullalle. Ne maistuivat oikein makoisille. Lasit olivat vähän kuurassa kuten osa vaatteistakin, eli pakkanen ei juurikaan laskenut vaikka kirkas sää muuttui usvaiseksi yllättäen. Niin matkaa tuli 42,8km ja aikaa meni 3h 6min 6s kun paikallaan oleminen on vähennetty.
Fenix kiemurat: http://connect.garmin.com/activity/255304029
Pitää ottaa uudestaan kun saadaan kunnon ladut tälle reitille. Paloheinässä on ollut tämän hiihtokauden parhaat ladut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti