Tästä pääkaupunkiseudun pitkästä hiihtotapahtumasta olen keskipitkän hiihtourani aikana jo vuosia haaveillut. Nyt sopivasti Talviurheilun Paratiisi järjesti omatoimi hiihtoviikonlopun ennakkoon jaetulla gpx jäljellä. Monet kääntöpisteet jo tiesinkin, kun hiihtolatuja on käyty veivaamassa, toki Espoon reitit eivät olleet tuttuja.
Matkaan lähdettiin kotoa eli junalla Tapanilasta Keravalle. Kirpeä pakkasaamu oli jo tehdä tepposet matkalla Ahjoon. Kännykkäsuunnistuksessa huomasin sormien jäähtyvän ja suosiolla laitoin kädenlämmittimet hanskoihin pelastamaan tilanne.
Vaatetuksen tiesin olevan sopivan, olihan sitä alkutalven pakkasilla monesti testattu. Lopulta tuntui jo voitolta, kun löysin hiihtoladun ja tunnelma oli lähdössä korkealla. Hiihtelin hissukseen kohti Keinukallion virallista lähtöpistettä ja aurinko tuntui lämmittävän kivasti tummia hiihtopöksyjä. Olin lykännyt lähtöä aamun pakkasten takia ja naama oli yhtä aurinkoa hiihdellessä kohti Viirilänsuota.
Matkalla tarkkailin eläinten jälkiä ja siinä lumisia maisemia ihaillessa tämä tuntui helpolta osuudelta ja sujui Hakunilaan asti nautiskellen. Toki siinä Kalkkiruukin kohdalla oleva tiepätkä oli hiekoitettu ja penkan latu hieman kumpuileva jäisen jarrutuksen kera. Siitä selvittiin, mutta monessa tienylityksessä joutui ottamaan sukset kantoon.
Hakunilassa lyhyt huolto eli kuumaa mehua ja geeli @liikuntanne & @maximsuomi sponsoreina. Mittarissa oli noin 15k ja matka oli vasta alussa mut aurinkoinen keli lupasi päivälle hyvää. Tästä suksin pellolle ja hieman vastakarvaan yhtä kanjonin latua joka on ollut ensilumenlatunakin. Siitä keskipelloille, jossa huomasin sopivan oikopolun ratsastuspolun risteyksessä siihen Vuosaareen lähtevään uraan eikä tarvinnut kiertää pidemmän kautta.
Tämä Vuosaareen menevä seikkailulatu ohittaa jätteenkäsittely pisteen, jossa näkeekin kivasti miten pk-seudulta tulee tuoksua ja energia paaleja. Siellä oli myös aika paha jäinen alamäki, äkkijarrutuksella selvisi ennen motarin alitusta. Länsimäen pellot olivat silkkaa nautiskelua avarassa maastossa. Lunta oli aika vähän ja paikoitellen suksille piti etsiä omaa uraa.
Mustavuoren mäki oli helppo, mutta lopussa ollut tiukka neulansilmämutka meinasi yllättää. Ohi ei kuitenkaan laskettu luotettavan Garmin945 navigoinnin ansiosta. Tästä pätkä Viikkiin oli mitä oli eli kyykkyyn - ylös - hiekkaa, kaupunki saisi alueelle paljon hienommankin ladun jos haluaisi.
Viikin pellolla aivan mahtava luonnonnäytös kun 3 kaurista hyppelehti ladun yli peräkanaa. Sitä oli mukava ihailla. Videookin ehkä olisi ehtinyt kuvaamaan mut näky jäi nyt vain verkkokalvolleni. Näillä pätkillä myös näkyi hiihtoladun moninaista käyttöä sekä tahallista sen terrorisointia mikä kuuluukin nyky kaupunkikuvaan. Olin päättänyt sen nyt olla vaikuttamatta fiilikseen ja se tepsi hyvin.
Helsinki oli myös vähentänyt latujen määrää Pikkukosken paikkeilla, jossa joen jäällä moni oli hiihtänyt. Tässä myös minä käytin joen jäätä etenemiseen niissä kohdissa missä se oli vähän pakon sanelemaakin. Oli helpompaa edetä siellä kuin hiekoitetulla hiihtoladulla. Ilman gpx jälkeä olisin itse valinut reitin Helsingin Pitäjän kirkon kautta välttääkseni paskimmat ladut. Toki silloin olisi pitänyt hiihtää enempi extraa muualla et saa sen satkun mittariin.
Paloheinä alkoi pikkuhiljaa häämöttää horisontissa ja matkalla olinkin nähnyt useamman kanssamatkaajankin. Ohittelin heitä ja minua ohiteltiin ja sanasia siinä ehdittiin vaihdella sekä tsempattiin toisiamme. Paloheinän majalla kaakao, munkki ja päivän keitto. Mittari taisi näyttää aika lailla 50k. Lämpötila noin -10C. Tungosta oli kovasti ja soppajonossa somettaessani kiilailuni huomattiin ja jonon perältä pääsin lopulta keittolautasen ääreen. Latailin mittaria varmuudeksi, kännyssä olikin virtaa riittävästi.
Majalta lähdettyä sormille meinasi tulla taas vilu joten sormikkaat vaihdettiin lapasiin talivikuoritumppujen alle. Tämä palautti lämmöt ja kohta taas sai vaihtaa sormikkaat kuorien alle. Kännykän sormenjälkitunnistus toimi sormikkaisiin leikatun aukon avulla. Tälläkin pätkällä oli useita paikkoja missä sukset joutui ottamaan kantoon hyvin hiekoitettujen alueiden takia. Petikossa oltiin suht nopeesti ja siinä kohtaa luistokin hieman parani. Päivän aurinkoinen keli enteili kiristyvää pakkasta iltaa kohti ja päätin jatkaa matkaa Pirttimäkeen tai Oittaalle ilman taukoja.
Valoisa aika on kuitenkin aika lyhyt enkä halunnut hukata sitä aikaa taukoiluun. Evästäkin oli täysi termos sekä karkkia. Kalajärven ladut olivat mielenkiintoiset ja alamäissä jännitti mihin latu päättyy ja säntääkö peuroja ladulle yhtäkkiä. Muutaman karkin taisin tuolla ottaa ja Nettaan peltojen laduilla olikin sellainen auringonlasku näytös et pienen tauon pidin ja laitoin taas villalapaset kuorien alle lämmittämään sormia.
Ennen Pirtimäkeä totesin kellon olevan sen verran paljon että kahvio oli varmaan jo kiinni, joten päätin mennä Bodomjärven järvilatua pitkin Oittaalle, kun latu oli merkattu vihreäksi. Vähän odotin että Oittaan kahvila olisi ollut auki mutta ei sitä Suomessa mitään kannata pitää auki vaan klo 16 lappu luukulle. Pidin kuitenkin terassilla pitdemmän huollon ja join kuumaa mehua sekä söin eväitä. Mittari näytti -16C pakkasta. Etsin puhelimella jatkoreittiä. Ilmoitin myös sijainnistani kotiin. Tästä suksin Pitkäniityn ja Lommilan kautta Espoon keskuspuiston suuntaan. Reittimerkeissä olisi näillä laduilla parantamisen varaa mutta puhelimella ja käsigepsillä homma onnistui. Useissa paikoissa jouduin arpomaan reittiä eli menemään johonkin suuntaan ja sitten katsomaan minne gps piste liikuu.
Piemeä oli jo tullut Oittaalla ja pieni otsalamppu tuli tarpeeseen kun katseli missä latu ja opasteet oikeen lymyilevät. Lisäksi seurailin hiihto monojen jälkiä vainukoiran tavoin. Espoon keskuspuistossa kanssahiihtäjä kyseli oletko niitä satkun hiihtäjiä ja tuumasin olevani niitä niin vielä varmisti että kaiki on mulla kunnossa..
Niin luulin olevan kun huomasin että jösses - 4km puuttuu ja viimeisessä risteyksessä päätin kylttien perusteella tehdä hieman extraa itään ja länteen, jotta puuttuvat kilsat saadaan mittariin. Tiesin että kävelypätkää molemmissa päissä tulee lähes tuo 4km sekä matkallakin oli paljon kävelty joka on hiihto kilsoissa.
Juuri ennen Kivenlahtea mittarista puuttui vielä 200m jonka pikaisesti kelasin mittariin ja ladun päätepisteessä join loput mehut ja otin muutaman karkin. NYT oli 100km mittarissa. Matka jätkui kävellen Kivenlahden metroasemalle ja kuivat vaatteet vaihdoin Vaappuvassa Ankassa Kivenlahdessa. Samalla otin lämmikkeeksi 2x2cl vaappuvaa ankkaa. Nyt oli kuurat karisseet matkalle ja metrolla keskustaan josta lähijunalla takaisin Tapanilaan.
Keli vaihteli lähdön -20C pakkasasteesta -10C aurinkoisen päivän illan kiristyvään pakkaseen. Garmin monilaji kertoo matkaksi 103,6km kävelyineen ja aikaa meni 10h 23min. Kävelyt alussa ja lopussa 3km. Strava kertoo hiihtoon kuluneen aikaa 8:59:45 / 100,54km / 5:22 min/km / 118 bpm / 1090moh. / 3,5Kc.
Keikka oli hieno ja voisi tuon tehdä toisella reitillä uudestaankin hieman lämpimämmässä kelissä ja paremmilla laduilla.
Ollappa vuorilla ihmettelemässä maisemia ja rinteitä juosten ylös alas ilman mitään lihasjumeja. Tossu kulkee kuin vuorikauriilla ja happea tulvii sisään niin et meinaa ihan lentoon lähteä. Totuus onkin tarua ihmeellisempää ja matka vuorille kestää kauan eikä mitään saavuta hetkessä vaan pitkäjänteisellä seikkailumielellä.
Ajatuksia ennen kisaa
Retkiautolla eurooppaan vuorille nauttimaan maisemista ja totuttautumaan hieman korkeampaan ilmanalaan ja seikkailemaan saneli sen että varusteet piti perata valmiiksi kauan ennen kisaa. Muutaman kisan läpäisseenä varusteiden pakkaaminen on helppoa, jos ei ole sään kanssa haasteita. Tässä kisassahan oli monta huoltoa, joten se osallaan jo vähensi omatoimi kisoissa kannettavaa tavaran määrää. Toki pienenä riskinä oli sairastuminen ennen kisaa ja jostain sellaisen pienen nuhan sain matkan alussa. Epäilen sen tulleen ilmastointilaitteesta ja alussa ilman lämpötilan sahaamisesta ees taas. Joka toinen yö sai nukkua kesäpusseissa tai 3 vuodenajan pusseissa. Tein varmuudeksi testinkin, mutta se oli negatiivinen eikä kuumetta tai muuta vaivaa ollut.
Lenkkeilin ja oleilin 1-2 tonnin korkeudessa, kun Alpeille päästiin ja korkea ilmanala kuuman kelin kanssa oli hieman haastavaa välillä. Laakson pohjalla oli suorastaan pätsi eli +30 lähes koko ajan. Toivoin kisakelin hieman jäähtyvän, kun kuuma keli ei vain ole mun keli. Matkalle osui uusia sekä tuttuja vanhoja polkuja. Tätä oli myös tiedossa itse kisassa, kun syksyinen reissu kisamaisemiin antoi hyvän käsityksen itse reitistä. Kolautin polveni kiveen Dolomiiteilla aikaisemmin viikolla kun hain yhtä geokätköä. Tuli pientä pinta ruhjetta. joka ei haitannut polven toimintaa onneksi.
(kuvaaja Merja)
Numerolapun hakeminen torstaina aiheutti sen että "voucher" Ledlenser ensiapupakkauksen ja lötköpullo piti hakea perjantaina. Alueen valmistelu oli hieman vaiheessa torstaina. Itse gpx reitin olin ladannut kelloon (Forerunner 945 maastokartat) ja puhelimeen (outdooractive app) mutta tarkoitus oli luottaa reittimerkkauksiin. Toiseksi tuskin kovin yksin tarvitsi juosta kun osallistujia oli yli 700 tälle matkalle ja itse tapahtumaan oli tulossa vajaa neljätuhatta osallistujaa. Eli umpeen kasvaneiden polkujen uudistus olisi tiedossa.
Reitti oli tavallista pidempi joten omat aika arviot asettui lopulta 17-20h haarukkaan. Edellisten vuosien voittaja tulokset 101 km matkalta olivat noin 11h. Itra pisteistähän sen sitten näkee missä oma taso on. Läpäisyn piti olla selvä, jos ei tule mitään ylläriä matkalla.
Kisassa
Aikainen herätys aamulla, joka ei tosiaan ole mun juttu. Sain kuitenkin syötyä puuroa, jogurttia ja kananmunia sekä leipää et croissantin. Tankkasin myös mehua sen mitä jaksoin. Tiedossa oli lämmin päivä muttei ehkä ihan pahinta hellettä. Kamat kantoon ja tarkoitus oli kävellä lähtöön noin 2km, mutta liftasin yhteen taksiin, joka oli ajamassa ohi. Otettiin kyytiin myös toinen kanssakilpailija ja porukalla mentiin lähtöön. Näin olin hyvissä ajoin lähtöpaikalla, joten ostin avoinna olevasta kahvilasta aamulaten. Se maistui makoisalta. Katselin myös varusteiden tarkastusta ennen lähtöalueelle pääsyä ja mietin ettei tuo kovin tehokkaalta näytä. Oletan ettei kaikkien varusteita ihan ehditty tarkastamaan ja itselläkin tarkastus oli pintapuolinen pienen kielimuurin takia. Varusteet ja hieman extraakin oli mukana kuten sour nallekarkkeja.
Lähdössä yritin pysytellä siinä puolenvälin paikkeilla, kun oletin alun uran olevan ekan nousun aikana tuplaleveetä uraa. Näin ei ollut mut hölkkäilin alun tasaisen sellaista kutosen vauhtia. Pieni jumi oli ekan kapean uran kohdalla mutta en joutunut juurikaan siinä odottelee. Alku tosiaan oli kyliltä asvalttia ja se muuttui hiekkatieksi. Urat olivat hyvää uraa ja varmaankin vajaan 1h kohdalla ura kapeni ja alkoi nousta siksakkia ylöspäin. Tässä kohtaa oli myös kaatuneita puita, joita ei ollut perattu pois. Näiden yli hyppiminen oli hyvää jalkojen venytystä. Tässä olisin varmaan mennyt hieman vauhdikkaamminkin, toki oli hyvä hieman säästellä voimia ekassa isossa mäessä.
Tämän kapean uran jälkeen alkoi tienousu tuolle Alpspitsen juurelle joka oli tuttua tieuraa. Jyrkkyys oli sauvakävely luokkaa ja vain ajoittain pääsi hieman tasaisilla kohdilla juoksua pyrähtämään. Nousuun meni noin 2,5h ja noin 1300m nousua. Tästä alkoi ajoittain tekninen eli irtokiviä polulla lasku, jonka yritin mennä enempi vauhdilla ja siihen näköjään meni noin 1h ja alas tultiin noin 1200m. Tämä hieman tuntui jo polvissa ja reisissä joten en rallatellut sitä ihan täysillä alas vaan käytin sauvoja apuna alastullessakin. Toka huolto oli alhaalla ja siellä tankkasin nestettä ja maistelin hieman naposteltavia kuten appelsiini, vesimelooni lohkoja sekä mitä nyt tekikään mieli ja yritin pitää huollon lyhyenä. Eka huoltohan oli reilusti ennen ekaa nyppylää, josta selvisin vain nestetankkauksella.
3. Eibsee huolto tuli nopeasti vastaan ja sinne päästäkseen oli hieman kumpuilevaa maastoa. Mentiin ylös ja alas mut pääsuunta oli tokan isomman nousun apumäet. Vauhti oli verkkaista ja kaikki varusteet hiestä märkänä. Repussa olevat tarvikkeet olivat pakattu minigrip pusseihin. Takana oleva numerolappu tiputti hikeä välillä jaloille mitä ekalla kerralla hieman ihmettelein. Puut suojasivat hyvin suoralta paahteelta ja ajoittain oli jopa ihan sopivaa, kun tuuli puhalsi kevyesti. Yritin pitää vauhtia päällä mut kuitenkin sortumatta ylilyönteihin. Jossain vaiheessa tultiin Itävallan puolelle. jossa kanssajuoksija sääti kengännauhojen kireyttä. Sykkeet oli edelleen pysyneet siinä 130-160 haarukassa. Alamäki oli palautumista ja ylös mentiin enempi tehoilla. Vajaa 2h ylös ja 1h alas tokan nousun puolikkaasta.
(ostokuva: Sprotograph)
Jotenkin tuntui että metsän juurakot ja äkkijyrkät nousut sekä laskut plus aina pitkät laskettelurinteen pätkät veivät mehuja koneesta. Join paljon ja söin myös suolaa sekä pakollisia tyhjennystaukkojakin joutui pitämään. Porukka oli aika hiljaista eikä sakalaiset juurikaan keskenään enempiä jutelleet. Välillä tuntui et koko porukka on jollain pyhiinvaellus reissulla ja kiire synninpäästöön. 30k ja maratonin kohdalla katselin paljonko aikaa oli kulunut sekä laskeskelin olevani sopivassa vauhdissa.
Tokaan isompaan toppiin sai varautua henkisesti ja laskettelurinteiden alueella olisi ollut monta rinnekahvilaa kaikkine houkutuksine. Evään tilaaminen olisi vain olut hidasta kun porukkaa oli liikenteessä aika paljon. Maisemat olivat huikeita ja vuoret näkyivät vasemmalla, oikealla edessä ja takana. Satunnainen pilvisyys loi maisemaan lisää huikeutta. Jotenkin ajattelin et jos 6. huoltoon selviää niin loppun voi vaikka raahautua yön pimeinä tunteita. Myös nämä 10 huoltoa lyhensin omaan 10km maatiekympin jaksoihin joten ne 4-6 ovat niitä vaikeita pätkiä.
5 ja 6 huollossa otin täydet juomat eli sen 1l kun pidin erillisen 0,5 pullon tyhjänä omien juomatottumusten takia. Pakollisissa varusteissa oli 1,5l juoma tilavuus mutta en kantanut kuin max 1l mukana. 2-3 lisäkertaa maastosta löytyi lötköpullolle sopiva paikka, joten se huoltomäärän kanssa ei ollut mitenkään ongelma vaikka keli olikin lämmin. Muistaakseni jossain vaiheessa hieman manasin tuota lämmintä keliäkin. 6 huollon medical tarkastus oli hyvä, eli yksi kilpailija oli ottamassa suoneen täydennystä ja multa ei kyselty mitään vaikka lähdössä sanottiin et kaikki tarkastetaan ko. pisteellä. Samassa huollossa olisi ollut dropbag, jota en näin lyhyeen kisaan edes harkinnut ottavani. Toki jos siellä olis ollut vaihtoreppu niin sit se olis toiminut. Muistaakseni ennen 7 huoltoa oli cokacola extempore maajussin huolto. Sain tankattua lötköön hieman vehnäolutta, joka piristi kummasti joten ensivuonna rinteillä voisi olla olutpiste. Nousuun reilu 2h ja ylhäällä se 1h ja laskuun meni se 1h.
Viimeisen isomman eli 3 nousun otin rauhallisesti ja varmasti ettei ajoittain pyörivillä kuulalaakeri sepelissä tai juurakkojen kanssa tulisi pulmia. Porukkaa meni laskuissa ohi ja nousuissa taas selkiä tuli vastaan. Nousuun 1,5h ja lasku noin 1h. Samoja paitoja ja reppuja tunnisti monessa paikkaa ja pidin pidemmän tauon 6 (~15 min) ja 8 huollossa (~10 min), sekä nostin jalat molemmissa paikoissa toviksi ylös. Lampun laitoin vasta 8 huollossa päähän kun 7-8 väli oli suht tasaista juostavaa ja edelliseltä reissulta tuttuja paikkoja. Onnistuin pitämään juoksu moodin suht hyvin päällä ehkä pari km tuli käveltyä et huollossa tankatut pysyy sisällä ja jalat saa toisenlaista liikettä. Toki hämärä oli laskeutunut reilusti kun 8 huoltoon pääsin.
Toivoin että järvien ohituksen olisi nähnyt ilta-aurinogssa mut vauhti ei tähän riittänyt sekä laskujen mukaan optimi 17h loppuaika ei tulisi onnistumaan. Illan viiletessä tossukin hieman keveni ja kone tuntui kiertävän vielä hyvin. Enempi oli korvien välistä kii mitä vauhtia pääsi ja sykkeiden tarkkailu myös johti muutamaan kevennys kävely pätkään. Tähän mukamas tasaiseen pätkään sain kulumaan 4h jota nyt hieman ihmettelen, eli taisi laiskuus iskeä sittenkin.
Lopun peloiteltu alamäki oli edelliseltä kerralta tuttu joten otsalampusta kunnolla valoa ja pientä tikuttavaa askelta mäki alas. Viimeinen huolto oli ennen alamäen alkua ja sitä ennen oli myös yksi epävirallinen baari auki jossa oli pöytä täynnä tarjottavaa. Jos olis ollut jalka jumia niin se olisi varmaan auttanut jumeihin hyvinkin. Nyt ei ollut jumia vaan "kiire" maaliin. Vika lasku ja kylillä meni aikaa se vajaa 1h.
Matkalla vain kerran juttelin pidemmän aikaa vauhdikkaamman juoksijan kanssa hetkisen, joka oli sitä mieltä et NUTS300 on ihan hullun hommaa ja yritti kysellä jäikö siitä traumoja. Ei jäänyt ja yritin pehmittää et sehän on sellainen pikku seikkailu Lapin lumossa. Juttelu jäi lyhyeksi kun vauhti oli hieman liikaa mulle ja pitäydyin omassa tutussa (sauvakävelijä) vauhdissa. Loppupuolella oli myös pitkiä hiekkatieosuuksia, jotka ovat nopeita kun on puhtia jaloissa. Yritin sauvojen kanssa pitää näillä pätkillä vauhtia mut ainainen ylämäki tuntui olevan loputon vaikka taisi olla vain väsymyksen tuomaa harhaa.
Lopun tasaisella pidin hyvää juoksua päällä ja vauhti oli ajoittain alle 6 min/km. Ehkä jäi hieman tehoja varastoon, joita kaikkia ei tullutkaan käytettyä tai sitten halusi vain päästä nopeasti maaliin. Maalissa juuri ja juuri alle 18h eli 17:59:14 ja oma gps näytti 107,4km sekä noususummaksi 5400m+. (itra 105 km / 5080 m+) Arvelen garmin datan perusteella kuluttaneeni taukoihin noin 1h josta voisi helposti tehostaa.
Toipuminen eli palautuminen
Maalista kävelin 2km matkan retkiautolle, kun olin eka tankannut hieman riisiä ja kiikari olutta maalipaikalla ja hakenut finisher paidan. Jalat olivat ok ja muutama rakko oli tullut eli yö suihkun jälkeen nukkumaan ja aamusella niitä sitten kunnostamaan. Varpaidenkynsiin ei tullut vaurioita ja pyhiinvaellus vuorille onnistui hyvin. Keli olisi voinut olla hieman viileämpi omaan makuun mut sehän oli kaikille sama. Lenkkejä en ole vielä tehnyt mut ajattelin tässä kohta kokeilla juoksua ja pyöräilyä et miltä ne tuntuu.
Sijoitus oli omassa sarjassa hyvä ja yleinenkin sijoitus oli mainio Master men 23/183 (M45 10. by duv), Itra M70/366 (A76/414) [kaikki:582]
Varmaan se on tiedon jano, nälkä ja kokeilunhalu, miten pitkälle ihminen pääsee. Kokonaisuus muodostuu monesta asiasta ja niiden yhteissumma on kokonaisuutena mahtava kokemus. Yleisesti en juurikaan ollut huolissani matkan pituudesta ja erämaisista olosuhteista, olinhan juuri lukenut "Lars Monsen Kanada - armoton erämaa" joka liikkuu ihan eri tasolla. Toki valmistauduin mahdollisimman hyvin ja mietin mitä kaikkea matkalla tarvitsen ja tein valmistelut niin hyvin kuin osasin. Eniten kai olin huolissani ötököistä ja helteisestä kelistä. Viimehetken ostoksiakin tuli tehtyä ja tavaroiden testauksiin olisin voinut enemmän panostaa. Ajattelin taivaltavani tämän keikan vanhoilla pohjilla, tiedoilla ja taidoilla. Treenit olivat pääasiassa lounastauoilla etätyön lomassa tehtyjä juoksulenkkejä ilman mitään reppuja ja varusteita. Satunnaisia pidempiä pyörälenkkejä ja muutama pidempi hölkkä (datoja voi löytyä ontrail.net).
tunturikoivu, GoPro7
Onneksi lähtöpaikka oli tuttu edellisen vuoden visiitin myötä ja se riitti. Gps reitti oli ladattu Garmin Forerunner 945:een ja opiskeltu manuaalista miten sitä käytetään. Karttaselain sovellukseen oli ladattu offline karttapalat reitin kanssa varalle. Varusteet olivat aika lailla samanlaiset kuin PTL seikkailussa. Ruokaa oli enemmän kun ei matkan varrella ollut tuttuja vuoristomajoja. Varustauduin lisäksi mini teltalla, jonka saa pystyyn narujen ja Black Diamond sauvojen avulla. Olen joskus jättänyt sauvat pois aikaisemmilta keikoilta ja tiesin tässä keikassa tarvitsevani niitä monessa tilanteessa, vaikka isoja mäkiä ei reitillä ollutkaan.
muutamia muistoja..
Vienoinen ajatus oli tuupata keikka läpi neljässä päivässä ja pysyä sopivasti edellä aikarajoista. Näin olisi mahdollista tehdä isompaa huoltoa tai remppaa tarpeen mukaan. Ihan ei ollut kunnollista käsitystä, miten tällainen tasainen maasto toimisi tossujeni alla. Aikaisemmat kokemukset ovat olleet mäkisemmistä maastoista kotimaasta ja vuorilta tai hitaasta metsästä rogainingin merkeissä. Lisäksi tämä planB lisä-tasainen osuus tuntui henkisesti todella haastavalta. Startti tossut olisivat Hokan ATR Challenger. Jokaisessa drop bagissa oli myös vaihtotossut.
Lopulta starttipäivä koitti . Oli aika lähteä matkaan.
valmiina matkaan..
Etappi 1 - "alkulämmittely" 88 km
Tämä lyhyt pikku pyrähdys mukavassa jokilaaksossa ja tasaisella ylängöllä yöttömässä yössä houkutti kovasti. Kuuma ryhmä lähti heti laukkaan ja itse fiilistelin häntäpäässä ja tai jossain letkoissa mitä milloinkin oli saatavilla. Jutustelin niitä näitä ja laskeskelin päässäni milloin olisi 1% matkasta taivallettu. Toinenkin prosentti taidettiin laskea ja tuumailtiin "onko vielä pitkä matka?". Ehkä hauskimpia hetkiä oli kahlaamon kohdalla tapahtuva veneen lastaus ja ylitys. Nasevasti Juha luki paikalla olevasta taulusta, että veneeseen voi lastata 10 henkilöä. Ensimmäiseen lastiin taisi mennä 8 ja meidän vene veti 9 henkilöä muistaakseni ja takana tulleet ottivat myös oppia täyttää vene äärimmilleen. Ylityksessä saatiin hieman myös hengähtää ja tankata juomaa. Ja siinä opastaulussa ei lukenut mitään :-)
matkalla.. GoPro7
Jossain vaiheessa joen vesi oli höyrystynyt sateeksi ja vauhdin ollessa reipas en jumpannut varusteiden kanssa. Päälläolevat vaatteet kastuivat muttei tullut yhtään kylmä. Mietin buffin esiinkaivamista, mutta luotin lippalakin helleliepeeseen ja tuulitakkia taisin jossain välissä käyttää. Kuulin että olisi nousua tiedossa, mutta nämä suomalaiset nyppylät oli sen verran loivia ettei niitä juurikaan huomannut. Ihailtiin tunturissa olevaa lentokenttää ja tuumailtiin mihin nyppylälle reitti vie. Ajatukset olivat vireitä ja oli mahtavaa olla matkalla. Menin ihan fiiliksellä ja yritin nauttia matkasta sillä sehän on parasta huumetta.
Juomaa löytyi hyvin ja ruoka muutenkin maistui. Ajoittain tuumailin mitenhän eväät oikeen riittää ja hieman pihistelin napostelujen kanssa. En ahminut kaikkea kerralla. Harmillisesti en aina älynnyt kuvata parhaita jokien ja soiden ylityksiä, monta niitä kuitenkin oli. Keskityin tekemään varmaa suoritusta. Matkalla olisi ollut hyvin aikaa keskittyä erikoiskohteisiin enempi. Toistaalta niitä oli niin monta, ettei vaan hoksannut taltioida videota niistä. Fiilis oli kuin "tunnelissa" eli tunnustellaan miten tossu kulkee ja varmistetaan ensimmäinen etappi taskuun.
@rami.valonen
Poluttomalla osuudella navigointi tapahtui kellon ja suurien puiden avulla. Tämä vähensi kiemurtelua maastossa vaikkei siltä ihan kokonaan vältytty. Syöminen onnistui hyvin vauhdissa, vaikka enemmän arvostankin rauhallista ruoka hetkeä. Huoltotaukoja tein ajoittain ja välillä jäin porukoista ja välillä sain taas niitä kiinni. Kaikilla taisi olla aika odottava tunnelma.
käännöksiin oli pitkä matka, GoPro7
Saapuessani ekalle drop bagille paikka vaikutti hieman sekavalta, mutta jotenkin sain hommattua syötävää. Odotin ehkä jotain ihan muuta ja huoltoteltassa käväistyäni totesin parhaaksi pystyttää oman makuusijan aurinkoon, jossa lepäisin lämpimässä kuivaten kenkiäni. Auringon kunnolla paahtaessa se toimisi heräteyskellona, kun teltan kuumuus nousee liikaa. Mielestäni tein tarvittavat huoltotoimet ja vaihdoin kuivat pohjalliset (pohjallisia olisi pitänyt olla enemmän ja paremmin kosteutta kestäviä). Vessan puute tuli yllätyksenä mutta sain hommat kuitenkin hoidettua.
Suurin moka taisi olla NOK levittäminen aurinkovoiteen sijaan - aamupöpperössä ilman aamukahvia. Tästäkin selvittiin järjestäjien huoltajien avulla. Lopulta sain tuota ihmeainetta jalkoihin sekä aurinkorasvaa oikeisiin paikkoihin. Tämä harmitus unohtui aika nopesti ja kahviakin lopulta sain kupillisen juotua. Jalkoja tuuletin koko huollon ajan ja viimeiseksi laiton vasta tossut jalkaan. Tauon tarkka pituus näkyisi GPS jäljestä, jota voi tutkia lopussa olevan linkin kautta (tai järjestäjien GPS datasta).
olisko juomapaikka.. GoPro7
Etappi 2 - uskomaton erämaa 108 km
Tämä etappi hieman lyheni planB:n (reittimuutos) takia ja harmillisesti emme päässeet Pöyrisjärven rantaan kunnolla virkistäytymään. Kuitenkin etapilla olisi monta makoista mäkeä, hiekkaa ja todellista erämaata. Täällä ei pitäisi olla ketään muuta kuin me ja luonnon ihmeet. Tassuttelin hiekkaista mönkijäuraa, välillä pääsi käyttämään sivussa olevaa vähemmän hiekkaista maastoa hyväksi. Oli kuuma ja yhdeltä vastaantulijalta kuulin, että teipattu polvi ei kestä ja matka oli hänellä takaisin huoltoon ja keskeytys tiedossa. Täällä oli kaikilla aikaa jutella hetki vastaantulijan tai ohitettavan kanssa. Olimme yhteisellä matkalla. Jokaisella oli omat haaveet, tavoitteet ja fiilikset.
yöttömän yön sade, oma GoPro7
Kuvaajia ja kuvauskoptereita näkyi ja yritettiin olla edustavia haastavassa tilanteessa. Välillä eteneminen oli aika monotonista. Mietin miten juotavaa olisi saatavilla ja tässä käytin puhelimen karttasovellusta, josta näki sopivat vesipaikat ja niiden etäisyyden pystyi mittaamaan. Näiden tietojen perusteella matka jatkui uskomattomalla hiekkadyyniylöngöllä. Tämä olisi todella hieno paikka yöttömässä yössä. Keskipäivän kuumuuden ollessa pahimmillaan päätimme ottaa rinteessä pienet päiväunet (minä, Mikko ja Toni). Samaan aikaan MTB pyöräilijä tuli varoittamaan pyöräilijöiden tulosta. Söin naposteltavaa ja nukahdin rinteeseen, havahduin pyöräilijöiden ohitukseen hetkeksi kun nukuimme noin 10m polusta. Sammuin taas ja näin muitakin satunnaisia pyöräilijöitä ja meidän matkan menijöitä.
Heräsin virkeänä noin tunnin päästä ja katselin sadepilviä ja tuumasin jatkavani matkaa. Toni lähti mukaan ja Mikko päätti jatkaa nokosia. Taivallettiin ja kunnes sade lopulta saavutti meidät, joten jumppasin sadetakin päälle. Nautin maisemista huolimatta äkäisten hyttysten seurasta. Sumuttelin ötökkäainetta jalkoihin ja käytin hyttyshattua. Yleisesti ötököitä ei juurikaan ollut. Juotavaa riitti hyvin ja tarkoitus oli jatkaa päivänokosten kanssa niin pitkään kuin pystyy.
@poppissuomela
Hieman jälkeen reittumuunos pisteen huolsin jalkoja ötökkä herkässä paikassa. Toivoin tuulen auttavan muttei siitä kauheesti apua ollut. Nukuttanut ei vielä. Mikko tulla tupsahti paikalle ja muut letkasta olivat menneet etsimään nukkumapaikkaa. Ohitimmekin heidät pian omanhuoltopaikan jälkeen. Fiilis oli hyvä ja yritin kuvailla mahtinäkymää monesta suunnasta arvellen ettei se juurikaan miltään näytä. Sateenkaartakin ihmeteltiin moneen otteeseen. Lopulta tuntui ettei se katoaisi ollenkaan ja se vain näkyi ja näkyi. Ei satanut, mutta ilmassa taisi olla kosteutta paljon. Tuntui kuin sateenkaari olisi meidän suuntanuoli.
Päädyttiin ottamaan parit 20 min mikrounet, joista ensimmäisellä kerralla en juurikaan vajonnut syvään uneen. Toisella kerralla sitten täysin kanttuvei. Nämä unet auttoivat hieman harhanäkyihin. Väsytti ja silmät näkivät mitä kummallisimpia asioita maastossa.
katse, GoPro7
Jättimäinen junan veturi autovaunun kanssa tunturin rinteessä. Hahmoja liikkui siellä täällä ja mielikuvitus yhdisti asioita kummallisesti, postiauto, taukopaikka, nuotiopaikka, talo, toinen talo, lopulta mitään ei tullut vastaan. Vaikka kuinka silmiä räpytteli ja testasi näköä muuhun suuntaan niin esiintyvät hahmot vain näkyivät. En kuitenkaan kuvannut niitä, vaikka varmaan olisi pitänyt. Voisin sanoa näiden hallusinatioden olevan parhaita mitä koskaan olen nähnyt.
Mielikuvitus alkoikin laukkaamaan ja mietin olisiko hyönteismyrkyllä tai ötökkä sukilla asiaan vaikutusta kivojen rakkojen kanssa. Sieltähän deet aineet imeytyy hyvin aivoihin! Jalkojakin hoidettiin ja rasvattiin aina mahdollisuuksien mukaan. Kindermunien sisällä olevat NOK ja Linola hoitovoide alkoivat jo vähenemään. Mietin, että lopulta aurinkorasvaa sitten jos muut rasvat loppuvat. Parempi kuin ei mitään. Näillä jaloilla mennään maaliin kyllä, tavalla tai toisella.
@poppissuomela
Ennen asvaltti osuutta juttelin paikallisen asukkaan kanssa, ajoi mönkkärillä 50m matkan pihastaan tien varteen ja kyseli että tuletko sinä Inarista? Tuumasin siihen että 179km takana ja Lemmenjoelta tulossa. Kertoi että tästä on mennyt kovia heppuja ohi (lue Lapin lisää...) Oma verbaalinen hissipuhe oli hieman hukassa, mutta yhteisymmärykseen päästiin ja tuumasin tämän touhun olevan hulluuden rajoilla. Pidemmittä puheitta matka bussipysäkille lyhyelle huoltotauolle, muttei torkuista tullut mitään. Mikko nukahti lähes heti. Minun oli pakko jatkaa matkaa Hetan huoltoon. Tiellä pysyminen oli helppoa kun puolsi aina oikealle keskelle tietä. Onneksi ei puoltanut ojaan, oli helpompaa. Autojen kanssa sai olla tarkkana ja ne osaltaan pitivät hereillä tällä loputtomalla pätkällä.
Asvaltin pinnassa oli sarjakuvia ja erinäisiä hahmoja, tuntui kuin se olisi ollut palapeli, joka odottaa kokoamista. Kokeilin, mutta paloja ei pystynyt siirtämään paikasta toiseen. Matka jatkui km km jälkeen ja päivän kuumuus alkoi tuntumaan. Vauhtiakin kellosta välillä vilkuilin ja se oli ihan ok. Nopeempaakin olisi voinut mennä, mutta tämä oli minun leppoisa matkavauhtini. Tavallaan tuntui oudolta, että kohta olisi taivallettu kaksi hurjaa etappia ja kaksi lyhyttä olisi vielä jäljellä. Kroppa vaan kaipasi unta.
loputon sateenkaari, oma GoPro7
Huoltoon tullessa pyöräilijä ja autoilja toivat tilanne tietoja ja kyselivät miten menee. Tuumasin kait että ihan normaalia touhua ja kaikki ok. Samalla selvisi miten kärkiporukoiden hurja alkuvauhti oli vaatinut veronsa. Se on vaikea motivoida itseä, kun tavoitteet karkaavat ja olisi mahdollisuus tulla maaliin aikarajoissa, mutta henkinen kantti ei kestä. Ymmärrän että vrk lepo ja palautus ei kuulu suunnitelmiin. Itse olen aikaa sitten päättänyt, matkan tekeminen pitää olla "mukavaa" ja tekemisen jäkeen voi hyvällä mielin sitten rentoutua.
Hetan keskustassa oli kova meno mutta itse kurvasin huoltoon. Ensimmäiseksi söin pikaisesti jotain ja sitten suihku ja lepäämään jumppasalin maton päälle makuupussin kanssa. Jalkoja tuuletettiin koko ajan hieman koholla. Kerran heräsin ja kävin keventämässä ja samalla välisyömässä, Satun kanssa tilannepäivitys ja takaisin nukkumaan. Lopulta heräsin tarpeeksi virkeänä ja uudestaan syömään ja laittamaan kamppeet kasaan. Ja matka jatkui. Huoltopaikalla juteltiin niitä näitä ja kenelläkään ei tuntunut olevan helppoa. Jotkut olivat tehneet jo päätöksen keskeytyksestä, mutta itsellä ei ollut mitään niin painavaa syytä jättää homma kesken. Tämä huoltopaikka oli todella hyvin järjestetty ja huippu paikka !
pitkä matka.. GoPro7
Etappi 3 - huipulta pohjalle 65 km
Hetasta lähtö tuntui upealta ja pohjille tankkasin pari Karhun kiikariolutta saadakseni tarpeeksi nestettä kroppaan. Nesteen suurta ennakkotankkausta olen monesti käyttänyt onnistuneesti. Toimii hyvin pitkissä ja hitaissa matkoissa. Näin ei tarvitse kantaa ihan tolkuttomasti vettä mukana. Tiepätkä meni kivasti kävellen, jopa niin nopeasti että kääntyminen meinasi mennä pitkäksi. Matka jatkui mukavaa hiekkatietä ja pyöräilevälle maisemien katsojalle moikkasin sillalla. Ehdin tarkistaa juomapaikat ja päätin tankata Pyhäkeron kaivolla.
Paikalla olikin jo porukkaa ja kaivoakin käytettiin. Siitä vain ei eka meinannut tulla mitään kun yhden pullon sai täyteen niin vesi valahti takaisin kaivoon ja piti pumpata uudestaan, jotta vesi nousi takaisin ylös. Sain kuitenkin monta mukia juotua pohjille. Tuumasin paikalla olijoille, että Pallakselle pitäis mennä heittämällä ja sain vastauksen että sinnehän on 40km. Sanoin että meillä hieman enempi matkaa kun pitää tehdä sakkolenkkiäkin. Heitin ilmaan mukavaa reissua ja lähdin tuuppaamaan ylämäkeen. Tässä olikin jo hieman uutta sorastettua reittiä t.arjolla ja lopulta päästiin pikku nousuun. Vastaan tuli vielä yksi vaellusporukka ja muitakin menijöitä
näkymää maalin suuntaan, GoPro7
Valemäki oli nopeasti takana ja lammen luona mäki taas jatkui. Kuvailin hieman ja tankkasin herkkuja. Kevyt tunkkaus jatkui ja lopulta huiput jäi taakse. Tässä vaiheessa alkoi olemaan sen verran vahva olo että tuuppasin vauhdilla loivaa mäkeä alaspäin ja morjestelin muita menijöitä. Lopulta sakkolenkin risteyksessä päätin tehdä lyhyen huoltotauon ja varpaita tuulettelin. Samalla ihmettelin mikä lippalakissa vipeltää, prkl se on hirvikärpänen, toivottavasti vain tuulen tuoma mutta sinnikäs oli kunnes kohtasi kynteni ja harmillisesti en ottanut sitä talteen tutkijoita varten.
Teräs-siskot tupsahtivat paikalle ja lyhyen huoltoni jälkeen juteltiin niitä näitä alamäessä pitkään. Oma vauhtini oli hieman liikaa joten letka hajantui. Painelin tosi hyvällä fiiliksellä ja edellinen nousu ja tuulinen tunturi lämmittivät mieltäni. Tässä tuupataan vauhdilla notkoon ja samalla vauhdilla ylös ajattelin. Mielestäni notkon pohja tuli nopeasti ja mietin missä tankkailla vettä ja missasin hieman yhden oikopolun kunnes pääsin tunkkaamaan taas. Sähköisen kartan mukaan olisi tarjolla yksi hyvä juomapiste. Matka sinne sujui mukavasti ja mietin jättäväni paikan väliin mutta kuitenkin päätin tankata hiekkarannalta juotavaa ja tein kevyen huoltotauon hyvin varustellussa paikassa. Matka jatkui hieman hitaammin ja jalkojen väsy alkoi tulla tuntumaan.
utuinen polku, GoPro7
Suurin pulma oli unen puute. Hallusinaatioita ei näkynyt, joten pohdin missä pitäisin tauon ja kuinka pitkään jaksaisin ennen niiden paluuta. Johan siinä noita hauskoja kavereita kaipasi! Kuvailin suopursuja, aurinkoa ja kaikkea mikä tuntui järkevältä tai järjettömältä. Tämä toinen tai kolmas tai neljäs pidempi yksin taivallus oli transsinomaista mielen virkistystä. Olin matkalla ja vain matkalla kohti tuntematonta. PTL 290 km:n keikka Alpeilla oli ollut pisin tähänastisin urakkani. Tämä tulisi olemaan pidempi, tiesin sen jo. Olo oli vahva vaikkakin väsynyt, mutta ilman loukkaantumista tämä olisi taputeltu juttu. Aikaa oli niin hyvin varastossa eikä päivillä ollut väliä. Merkitystä oli vain "olla matkalla" ja "maalissa".
tupasvillat yössä, GoPro7
Muutamia paljon kansoitettuja leiripaikkoja matkalla oli kunnes päädyin Hannunkurun huussiin ja kodan viereiselle pöydälle lepuuttamaan jalkoja ja tankkaamaan kylmää makoista pussiruokaa, nami! Tämä gurmee ruoka pitää miehen tiellä ja kroppa saa muutakin kuin sitä valkoista jauhetta veteen lisättynä (Nosht-sitruuna/sekamehutiiviste-lidl). Mietin makro unia teltassa mutta päädyin itikka huppuun ja nukkumaan taivasalla kun ruoka valmistuu 20min. Horros teki terää, muita ei näkynyt toki vessassa taisi joku käydä. Hiljaisuus oli käsin kosketeltavissa. Ensimmäinen matka-ateria rauhassa nauttien jokaisesta kylmästä suupalasta :-)
kiviä ja näkymiä, GoPro7
Nyt rojut kasaan ja matkan pitää jatkua, ei saa jäädä turhaa lorvimaan. Kaivostakin oli nostettu vedet valmiiksi sankoon niin tankkaus operaatio oli helppo ja hiljainen (vaeltajat arvostavat yöllistä hiljaisuutta). Hoippuen polulle ja kone hitaasti etenemis moodiin. Matka jatkuu askel kerrallaan lähemmäs Pallasta. Halusin tuntea tunturin tuulen hieman jo ahavoittuneella naamallani, se kokemus oli unohtumaton juuri tällä osuudella.
Jostain pusikosta Mikko ja Hannukin putkahti letkaan. Myönnän olleeni hieman untenmailla mutta kolmen porukassa oli mukava taivaltaa näitä kivisiä polkuja. Taukoa pidimme jollain kurulla ja fiilis oli hyvä. Samalla tuntui että olisi ollut 5-6 eri kisassa mukana ja matka edelleen jatkuu. Niin erilaisia tunnelmia ja fiiliksiä matkalla oli jo päässyt kokemaan. Jokainen pidempi tauko tavallaan resetoi "kisan" ja kuin uusi kisa olisi alkanut. Tämä on se suuri seikkailu mitä en mistään hinnasta olisi jättänyt väliin.
tuuletustauko.. GoPro7
Pallaksen huoltoon osoittavat viitat olivat hukassa ja paikan tyhjyys oli tyhjentävä. Ei hurraavaa yleisöä, ei ohjaajia, ei mitään, ei siis yhtään mitään. Kuitenkin lopulta pienen sekoilun jälkeen pääsimme huoltosiipeen. Täällä tankkasin ruokaa ja kävin suihkussa. Lopulta satunnainen siivooja resetoi sänkyjemme tilanteen ja muutaman sekavan sanan tilanteesta vaihdoimme. Numerolapun numeroa tarjosin maksuksi ja lopulta simahdin unten maille. Huoltotoimet muilla jatkuivat ja uskomattoman vaikeaa monella oli. Tässä vaiheessa mielestäni olimme jo voittajia. Aikaa on vaikka kuinka paljon ja nyt vain lepoa ja ruokaa. Ennen Mikan ja Karitsan tuloa lepäämään samaan huoneeseen kävin hakemassa suklaalevyn ja napostelin sen rivi kerrallaan. Se upposi yllättävän hyvin eikä tehnyt yhtään heikkoa. Varmaan oli hieman tuota energiavajetta. Unen läpi kuului myös kaikenlaista ääntä ulkoa.
Yhtäkkiä heräsin ja katsoin puhelinta. Mikko kyseli, missä mennään ja sanoin että joku 15min menee niin olen valmiina baanalle. Taisi kyllä mennä hieman enemmän kun pää oli ihan jumissa (se nukkui edelleen) ja minä touhusin repun valmiiksi dropbagistä sopivat energiat mukaan. Jalat saivat lisää rasvaa ja kyllä niillä lopun lyhyt setti mennään kun rasvaa vain on tarpeeksi. Sade pelotti ja tiesin yön olevan märkä, mutta maaliintuloaika olisi kivasti päivällä. Lopulta huoltokoppiin ja nopeasti 2 kiikariolutta napaan ja matka jatkuu.
huipulla.. GoPro7
Etappi 4 - viimeinen taisto 65 km
Sumeaa logiikkaa, "ei sitä ei ole", on vaan matka, joka jatkui mukavaa rinnepolkua. Mieleen jäi yksi koirapartio vaeltamaan myös lähdössä. Välillä mentiin yksin taukojen ja repusta kaivettujen herkkujen lomassa. Mikon kanssa oltiin kutakuinkin huutoetäisyyden päässä koko ajan. Yö eteni jotenkin vauhdilla ja oikeastaan ei tiennyt tai jaksanut keskittyä siihen mitä kello on. Juomapaikat olivat vähissä, mutta lähteeltä kuitenkin tankattiin. Ensimmäinen tämän etapin jalkojen huolto tapahtui yhteen paikalliseen uhrikiveen nojaten. Tämä tauko tuli tarpeeseen. Järjestäjien juomapisteeltä saatiin huippu tsempit ja taukoa pidettiin taas bussikatoksessa. Teräs-siskosten kanssa oltiin jo tavattu tunturissa ja toistamiseen oltiin samassa bussikatoksessa samoissa puuhissa :D , jalkojen huollossa.
Lopulta vielä päädyttiin pitämään toista taukoa hieman jyrkemmässä rinteessä. Tossut oli märät, mutta aikainen aamuaurinko paistoi mukavasti. Fiilis oli hieno! Tähän clippiin päätin allaolevan ekan videon. Tunnelma oli odottava ja halu päästä maaliin kova, matkaa vain oli vielä monen monta tuntia ja se pitäisi kääntää voitoksi.
@rami.valonen
Tauon jälkeen tasainen ylänkö Äkäskero oli äkäisen tuulinen. Sinnittelin tuulitakissa kun ei ollut kylmä, mutta lopulta piti kaivaa repusta lämmikettä (taskumattia ei ollut). Peurakaltion juomahuoltoa ei heti löytynyt niin soitin ja kysyin missä se olikaan ja tien vierestä se löytyi. Tämän jälkeen sekoilimme hieman reitin kanssa ja lopulta pääsimme oikealle uralle. Olisi vain pitänyt katsoa omasta sähköisestä kartasta mitä edessä on sekä seurata jälkeä.. Pidimme kolmannen jalkojen huoltotauon ja aurinkoinen paikka muistutti että voisihan sitä taas levitellä aurinkorasvaakin eikä vain jalkarasvaa.
Pummasimme Kotamajalta vettä ja jäätelöä olisimme ostaneet, mutta paikan sähköttömyydestä johtuen sitä ei ollut saatavilla. Munkkia olisi mieli tehnyt, mutta ajattelin etten ole ansainnut sitä vielä. Mietin että täällä voisi tulla pyörällä vielä käymään kisan jälkeen. Kiitokset vedestä, hyvästiksi tuumasimme että takana on jotain 310km Lemmenjoelta. Tähän muutama turisti äimistelemään että mitä? ja pyysivät pientä tarkennusta siihen mitä sanoimme. Selitimme tilanteen ja jatkoimme matkaa. Loppumatka tuntui kyllä jo loputtomalta, vaikka pystyimme hieman hölkkäämään helppoja pätkiä. Mikon jalat olivat aivan loppu kuulemma, hyvin se kuitenkin kulki. Itsellä oli jo maalijuhlat tiedossa ja tuumasin että tullaan eriaikaan maaliin, yksilökisassa kun oltiin. Nyt keskityttiin siihen, että mitään ei möhlätä. Lopun kiemurat tuntuivat kiusanteolta ja laskin että oma GPS tulee tikkaamaan 330km kun vielä kävelee maalista huoltoautolle.
siinä se lepää.. @merja
Lopun raitilla oli jo tunnelma tapissa ja pääsin vaihtamaan kuulumisia tuttujen kanssa. Oli aivan mahtavaa päästä todistamaan miten iloista porukka oli. Jotenkin oli fiilis, että kiva päästä lopulta maaliin mutta olisi matkaa voinut vieläkin jatkaa! Pienet kiemurat maalissa ja parit testi hypyt, kuulemma pitäs ylittää maalilinja! Tunnelma oli katossa ja fiilis upea, Selvän pyyn terassikin jo pullisteli houkuttelevasti. Fiilistelin maalissa skumpalla ja huoltoteltassa syömällä peräti kahteen kertaan. Reppukin oli tiiviisti vielä selässä! Kiitos kaikille kannustajille ja kanssamatkaajille!
maalihyppy, @merja
poks! @merja
ja mä erämaassa vaellan kili kili kellon kanssa
Mitä nyt, ehdottomasti yksi hienoimmista seikkailuista takana! Muisti tekee kepposia ja huonoja hetkiä ei muista enää niin hyvin. Matkalla tunnelma oli aavemainen, hyytävä ja säiden osalta todella monenkirjava. Tämä loi uskomattoman mahtavia fiiliksiä! Tiedän että osa minusta jäi matkalle ja nyt olen entistäkin nöyrempi.
yön ja päivän raja, GoPro7
Palautuminen on mennyt hyvin ja voisi mennä lenkillekkin, mutta odotan rauhassa. Mihinkään ei ole kiire. Kisan jälkeisen vilustumis oireiden takia kävin varmuudeksi testauttamassa itseni koronan varalta ja negatiivin tulos tuli. Olisi siis pitänyt kaivaa se buffi tai kaulahuivi lämmittämään yöllisen taivalluksen tuomaa raikasta tunturi ilmaa. Garmin on myös hieman toppuutellut datojen perusteella ja ihan hyvä hengähtää hetki. PTL kisan jälkeen oli aika kuopassa ja tälläkertaa sellaista kuoppa ei ole odotettavissa. Ehkä vain 4 päivää kestänyt reissu on huomattavsti lyhempi kuin vajaan 6 päivän reissu. Jaloissa ei ole rakkoja enää ja muutama kynsi tulee vielä lähtemään kun niiden aika on.
Ajoittain mieli vaeltaa yhä valtavassa erämaassa, simuloiden oravanpyörää hieman suuremmassa mittakaavassa kertoen meille miten moni asia on mahdollista kun siihen vain ryhtyy. Voisi myös verrata matkalla tapahtuneita uudestisyntymisiä Feeniks lintuun, matkalla "kuolemme" kaikki ja synnymme uudestaan taistoon. Ja matka jatkuu maaliin saakka.
erämaa.. GoPro7
Suosittelen jokaiselle omannäköistä erämaaseikkailua mahdollisuuksien puitteissa. Tutki, tunne ja koe se.
.jpg)
.jpg)
.jpg)
