Aamulla tuumattiin ettei sittenkään mennä via ferratan suuntaan, kun keli oli tosi mainio pienelle trekkaukselle. Joten lähdettin vähissä vaatteissa kohti Sunnegalle menevää tunneli-hammasratas-juna-asemaa. Kävely oli ripeää koska lämmintä oli vain +6 varjossa, vaikka aurinko oli noussut muttei vielä laaksoon yltänyt.
Juna oli melko täynnä ja kun pääsimme ylös aurinkoinen keli valtasi mielen. Toiseksi aamupalaksi oli porkkana kakku ja cappucino. Maistui hyvältä ja aurinkoisella terassilla kuvasimme edellisen päivän huippua jonka valloitimme. Huomasin että olis yksi geokätkö lähistöllä ja päätimme hakea sen. Samalla kuvasimme hieman juoksua ja otoksista tuli loistavia.
Lopulta päätimme lähteä Fluhalp:n suuntaan kun keli oli tosi hyvä. Menimme hissillä tuonne Blauherd asemalle. Jatkoimme sieltä kävellen ja kuvaillen maisemia Fluhalp hyttelle. Terassi oli täysi ja taas kerran yritin keittiön puolelta sisälle kunnes löysimme toisen terassin jossa oli paremmin tilaa. Otimme palautus oluet ja katselimme ruokalistaa.. kello oli jo aika paljon ja päätimme tilata pastat. Hyvää oli.
Matka jatkui jäätikön suuntaan kauniin laakson läpi ja lopulta pääsimme hienolle harjanteelle jossa polku välillä katosi rotkoon. Vähän sahattiin ees taas ja lopulta tärisevien jalkojen kanssa päästiin takaisin laaksoon ja hyttelle.
Paluu matkalla otettin Stellisee järveltä kuvia ja geokätkö. Siellä oli myös paikallinen 'riistanvartija' lammella tutkimassa taimen kalojen kuntoa ja päästi takaisin talveksi polskuttelemaan hyväkuntoisena tarkastuksen jälkeen.
Lopulta päätettin kartan perusteella jatkaa jalkaisin kylään saakka tuota Blumenweg ja Waldweg pitkin. Matkalla yritettiin yhtä kähtköä mutta se oli jo jästitty.
Matkaa tuli 15,3 km kokonaisaika oli ~6h, josta aika liikkeellä oli 3h 28min, laskua tuli 1253m sekä nousua 354m.
Huiputuspäivän aamu valkeni sumuisena eikä tuota kullanväriseksi aamuauringossa värjäytyvää Matterhornin massiivista näkyä saatu taaskaan tallennettua. Oli kuitenkin luvattu kaunista päivää. Merjalla oli huono aamu, jännitti ja pelkäsi lähinnä sitä, että keli olisi kylmä kuten edellisenä päivänä ylhäällä oli ollut, energiat ei riitä kun ei saanut oikein aamupalaa alas ja mahakin tuntui olevan vähän sekaisin. Oli kahden vaiheilla lähteekö ollenkaan. Mutta lopulta laittoi tavarat valmiiksi ja pukeutui asianmukaisesti eli aivan liikaa :D
Alhaalla hissiasemalla oli odottava tunnelma laskettelijoiden ja kapuajien joukossa, oli laskettelijoita, kiipeilijöitä jäähakkuineen ja köysineen ja meitä tavallisia tallaajia ja sitten turisteja, joiden tarkoitus oli vain mennä ylös maisemia ihailemaan. Kiinalaisia, intialaisia ja japanilaisilla tuntui olevan nyt kesäloma. Vähän kuten meilläkin. Hissikin oli vahtunut korimalliin kun tuulta oli ilmassa vähemmän. Opaskin löytyi lopulta, ylöspäin oli menossa ainakin 3-4 eri ryhmää. Hissimatka oli kuin sillit suolassa mut ei ollut vilu.
Opas tuumasi että kävellään 3/4 matkasta ja sitten laitetaan jääraudat. Mentiin kiltisti jonossa kun meidät oli jo köytetty sisällä samaan köyteen. Se olikin hauska sitten mennä tuosta pyörö-ovesta koko porukan kerralla. Meitä oli 6+opas. Kävely oli mukavaa lähes tuulettomassa säässä ja kuvia otinkin GoProlla sen minkä ehdin. Kuumakin alkoi olemaan vaikka lämpötila oli -10 pakkasta. Kummasti aurinko vaan lämmitti.
Tultiin pienen railon tuntumaan ja siinä otettiin lyhyt evästauko ja laitettiin jääraudat. Tässä vaiheessa reitti oli sen verran pitävän oloinen että varmaankin olisi noilla meidän omilla kengilläkin päässyt ylös Kilian tyyliin. Vuokrakenkien jäykkä pohja toki säästää jalan taipumista. Hieman kun vertaa Mt.-Malminkartanon mäkeen niin talviolosuhteissa se helposti on vaativampikin , kun veivaa vaan tarpeeksi pitkään. Onneksi keli osui todella kohilleen meille kun vertasi edelliseen päivään.
Tiukempaa mäkeä mentäessä ylös jääraudat pitivät hyvin ja hieman piti asetella jalkoja vinottain niin polvikulma pysyy hyvänä. Kuvailin sopivin välein ja ihmeellisesti GoPron kotelon sisään kertyi kosteutta ja sitä piti tuulettaa jotta linssi ei menisi kokonaan huuruun.
Huipulle päästiin vähän niinkuin yllättäen, odotus oli pidemmästä matkasta. Opas veti kokoajan tasaiseen tahtiin. Huipulla ihailtiin Mont Blanc massiivia ja kaikkia korkeita huippuja, joita oli silmän kantamattomiin. Kuvailujen jälkeen päästiin nauttimaan pulkkamäestä harmi vaan kun pulkat unohtu kotiin. Olis ollut melkoisen makeeta hurahtaa mäkeä alas. Tosin huikean näköisen railon kohdalla olis pitänyt jarruttaa aika lailla tai jos olisi kääntänyt toiseen suuntaan niin aikamoisen hyppyrimäkeen olisi joutunut.
Railon kohdalla jäärautojen irrotus ja pidempi evästauko. Hunajatee maistui hyvältä. Alas tullessa sai hyviä kuvia muista ryhmistä ja muutamista yksinäisistä seikkailijoista. Opas piti reipasta vauhtia, koska iltapäiväksi oli odotettavissa pilviä ja huonompaa keliä. Lopulta kun päästiin takaisin lähtöpaikkaan niin pilviä jo roikkui satunnaisesti ilmassa. Nyt oli huiputus oluen paikka!
Ravintolassa istuttiin tovi ja toinenkin. Ruuhkaista tuntui olevan ja kun lopulta lähdettiin hissillä alas niin keli oli ihan utuinen.
Junalla Zermattista Täschiin ja siellä kunnon cappuccinot noin alkajaisiksi. Lokattiin samalla yksi peruskätkö ja mentiin takaisin asemalle kun ensimmäinen suttle juna meni vain Zermatin ja Täschin väliä. Jatkettiin paikallisjunalla Randaan. Siinä jumppattiin vaatetta lisää, koska sataa tihuutti ja kun lähettiin mäkeä nousemaan niin jumpattiin lisää, pois - oli omituisen lämmintä. Matkattiin lammaslaidunten läpi ja nähtiin yksi paikallinen tervaskanto hoitamassa tiluksiaan. Polulla oli paljon puista pudonneita oksia edellisen yön ja päivän tuulista johtuen.
Joen ylitys sitten epäonnistui, vaikka karttaan oli reitti merkitty niin mitään ylityspaikkaa ei löytynyt. Varmaan olisi pitänyt tunkata ylöspäin ja jostain olisi löytynyt joku riuku mitä pitkin olisi päässyt toiselle puolelle kanjonia. Mentiin alakautta, jossa samaisen joen ylityksen mahdollistava silta huojui jo siihen malliin ettei se varmaan kovin montaa kesää kestä. Nähtiin myös yksi reitti, joka oli suljettu sään takia, joten kovin korkealle tänään ei kelin takia kannattanut mennä.
Lopuksi kunnon paakkelssit t Täshcin asemalla ja tietenkin vielä väärä oppisesti ne cappuccinot kun ne vaan on niin hyviä. Takaisin junalla Zermattiin kun keli ei odotusten mukaan parantunut ja nälkäkin alkoi jo mahassa kurnimaan. Tällä kertaa tuo Europawegen jäi jotenkin etäiseksi ja näillä vähemmän kuljetuilla reiteillä olisi kiva, jos merkintöjä olisi enemmän.
Päivä 8:
...aamulla ei oikein tiedetty mitä tehtäisiin. Ajatuksena oli mennä kokeilemaan pääseekö tuon läheisen Via ferratan menemään, mutta keli oli vähän surkea. Laaksossa sateli vähän väliä hiljakseen, oli aika kylmä, alle kymmenen astetta, ajateltiin sitten, että mennään käymään Klein Matterhornilla katsomassa mikä siellä on keli liki neljässätonnissa. Ja kun ne Peak Pass:itkin oli, niillä kun pääsee seilaamaan ilmaiseksi, muuten hissilippu menopaluuna maksaa noin 100 e. Yhtä kallista siis kuin Aquille de Midille Chamonix.ssa.
Ja hienoahan siellä oli, mutta jumalattoman kylmää! Ihmeteltiin hississä (kolmella eri hissillä mennään) intialaisia turisteja, joista yksi nainen oli varvastossuissa! Meillä oli untuvatakit, fleecet ja päällä vielä vedenpitävä takki. Silti oli aika vilakkaa!
Huipulla oli meno vinkeetä.. tuuli olis voinut olla hieman pehmoisempi ja aurinkokin näyttäytyi vain osittain. Sain lokattua kätkön jäisestä rappusesta, jossa se oli magneetilla kiinni. Ehkä pari fotoa kertoo myös hieman vallitsevasta kelistä. Nyt olis ollut riittävästi lunta talvi hupailuunkin!
Näytti niin karmeelta se nousu keli Breithornille, joka on siis huomisen suunnitelmissa ja on nyt kyllä jo varmistettukin, kun käytiin maksamassa opas ja vuokraamassa ylävuoristokengät ja jääraudat. Ihan viime tippaan Merja empi, lähinnä sää huoletti. Island Peak 6189 metrissä oli ihan lämmintä puuhaa ja silloin oltiin varauduttu paljon kylmempään kyytiin, Nyt ei ollut ihan kaikista parhaimpia varusteita mukana. Lähinnä hanskat oliis saanut olla paremmat, nyt on tyydyttävä noihin mitä on. Onneksi saatiin toinen termospullo, joka kuuluu pakollisiin varusteisiin - lainaksi majapaikan isännältä. Ei ainakaan juotava jäädy!
Iltapäivällä kiireen vilkkaa katsastamaan Via ferrata reitti, mutta sateli välillä ja liukastuin jo helpossa kivetyksellä ja oltiin niin nälkäisiäkin, että päätettiin jättää se kuitenkin myöhemmäksi. Huiputus päivä on tietenkin tärkeä!
Iltalenkki 10km, 1h 10min, +d500m
Vähän loivempaa polkua pitkin paikalliselle voimalaitokselle ja takaisin. Pilvet roikkuivat alhaalla ja ei juurikaan saanut auringon säteitä.
Matkalla tapasin kisun ja päkän. Polulla oli hiljaista, mutta jostain tuli sähkömaastopyörä ja matka näytti sillä taittuvan kivasti.
Viidennen lomapäivän aamu valkeni pilvisenä, mutta Matterhorn näkyi kuitenkin kokonaisuudessaan eli pilvet olivat ylhäällä.
Meillä ei vielä illalla ollut ihan selkeää suunnitelmaa tästä päivästä, mutta yöllä sain ajatuksen, että käydään katsomassa niitä seutuja missä kävimme ihan ensimmäiseksi, mutta nyt osan matkaa junalla ja hisseillä. Ensimmäisenä päivänähän nousimme suoraan kaupungista ylös sen rapiat tonnin nousua ja päivästähän tuli silloin tosi pitkä! Nyt ei enää ihan puhtia riitä siihen ja on mukava koeajaa tuo ihmeellinen junan/raitiovaunun ja hissin sekoitus eli kaapelivaunu, joka kulkee kokonaan maan alla ja nousee todella jyrkästi 1620 metristä 2288 metriin. Ja olihan se kyytiä! Aivan fantastinen n. neli ja puoliminuuttinen, varsinkin alaspäin tulevan junan kanssa kohtaaminen kapeassa ohituspaikassa.
Jatkoimme Sunneggasta heti suoraan ylös, nyt tavallisella condoli hissillä Blauherd:iin ja siitä vielä yksi vaihto ylös isolla hissillä Rothorniin. Nyt olimme jo 3103 metrissä ja tästä lähdettiin nopsasti tunkkaamaan ylös kohti huippua. Pieni saksalaisryhmä huuteli jotain peräämme ja Tomi katselikin puhelimesta sadetutkaa, josko sadetta olis tulossa ja siitä varoittelivat? Ehkä he kumminkin vaan halusivat tietää mihin ollaan menossa ja tulla mukaan, koska kaksi heistä lähtikin kävelemään meidän peräämme.
Ensin oli tiukka laskettelumäki alas Furggjin solaan- laskua 125 m - ja siitä alkoi ensin loiva polku rinnettä pitkin, joka tietysti tiukkeni koko ajan. Polku oli osittain jäässä pinnasta, koska alastullessa se oli alkanut auringon lämmöstä sulaa ja oli aika liukas ja jotenkin savinen.
Ihan tiukkaa nousua oli ja minulla alkoi tietysti jo noissa korkeuksissa päätäkin särkemään. Välillä oli aika kylmäkin, joten jumpattiin jo hissiasemalla lisää vaatetta päälle ja sitten taas välillä pois. Sitähän se on täällä, kun paikoin tulee todella kylmästi ja pakkastahan tuolla on jos ei aurinko paista tai ainakin nollassa.
Vajaan tunnin kun oltiin tultu alkoi polku jyrkkenemään ja samalla muuttui koko ajan kivisemmäksikin. Oli ihan paikkoja jo, ettei ollut ihan varma menikö se siitä vai jostain toisesta kohtaa. Sitten alkoi olla jo lumisiakin paikkoja eli polku oli osittain kovaksi jäätyneen lumen peitossa ja irtokiviä todella runsaasti. Tomi tietysti olis vaikka juossut sen ylös niin, että heilahtaa, mutta meikä tietysti joutui tunkkaamaan ja huilaamaan tämän tästä. Onneksi ei ole sykevyötä, maksimeillahan meikä menee tuolla kun happea on vähän eikä kuntoa sen enempää :)
Välillä oli hienoja taideteoksia, joissa oli ehkä jokin sanoma, mutta multa ne meni ohi, koska välillä oli tosi kylmä ja sai laittaa jo kaikki peliin, että siinä uskalsi edes hetkeksi nostaa päätään maan pinnasta ja katsoa maisemia, jotka tietysti oli aivan huikaisevia!
Jossain vaiheessa aloin jo kyselemään, että eikö tästä tule loppua ollenkaan. Nimittäin itse huippu oli harjanteen takana, joten sitä ei nähnyt niin että olisi pystynyt muodostamaan jonkun käsityksen missä mennään ja pitkäkö vielä. Kun matkaa oli jäljellä ehkä noin 10 minuuttia niin minulta meni sisu kurkkuun, polku katosi vähän väliä jonnekin eikä näkynyt edes yhtään jalanjälkeä että olisi voinut arvata mistä se meni. Rinne oli todella jyrkkä ja täynnä jalkojen alla pyörivää irtokiveä ja isojakin lohkareita. Luntakin oli. Sanoin, että en tule enempää, mene sinä. Ja pikkasen siinä taisin jo kiukustuakin ja mietin että mitä perkelettä mä täällä teen. Vois istua jossain kahvilassa ja juoda kuumaa kahvia ja syödä baakkelsia kuten muutkin turistit!
Tomi meni menojaan ja minä istahdin hetkeksi, mutta tuli niin kylmä että oli pakko jatkaa matkaa alas. Katsoin kellosta, että kuinka kauan mun pitää Tomia odottaa, ehkä noin vartin päästä kun katsoin ylös näin sinisen takin vilahtavan ja mitä kummaa - se JUOKSI sieltä alas!
Siinä sitten hetken neuvoteltiin ja kun sanoi ettei se loppu ole ollenkaan paha niin lähdin sitten KUMMINKIN ylös - olis jäänyt muuten paska muisto tuosta reissusta. Jossakin paikkaa vähän arvottiin mistä polku tai reitti menee ja minä kontin vähän nelivedollakin, mutta lopulta se HUIPPU
sitten oli siinä!
Aivan mahtava paikka. Näky oli uskomaton. Huipulta voi nähdä peräti 38 yli nelitonnista huippua! Pystysuora seinämä suoraan alas ja luminen siitä toiselta puolelta. Taisin muutaman kyyneleen siinä tirauttaa. Niin kivaa oli taas voittaa itsensä :D
Alas jopa hölkättiin loppumatkasta... Matkaa tuli 11,5km ja 2h 30min kun trekattiin alemmaksi kuin lähtöpaikka.
Sunneggaan asti laskeuduttiin eli laskua tuli n. 1300 metriä! Olipa hyvä alamäkitreenikin! Kuuma keitto maistui taivaalliselta. Ja loput sitten sillä maan alla kulkevalla ihmejunalla.
Ja kylästä taas takas ylös junalla, koska unohdin sauvat Sunneggaan.
Koska liikkuva kivi ei sammaloidu lähdemme vielä liikkeelle, hyppäsimme junaan viettämään picnic iltaa viinipullon kanssa tuonne Gornergrat:iin 3089 metrin korkeuteen,
“The wonderful things in life are the things you do, not the things you have.”
- Reinhold Messner
6 päivä:
Pilvinen ja aamusta hieman sateinenkin, vettä tuli vaan satunnaisia pisaroita samaan aikaan kun kaupungissa ollessa paistoi jopa aurinkokin. Lämmintä illalla jo 17 astetta.
Geokätköjä kaupungissa ja vähän kukkulallakin...välillä syömään hotellihuoneeseen ja nyt jaksaa sitten rymytä :)
Eli ketterää vaeltelua kaupungin ytimessä ja lopulta tuonne Furin suuntaan katsomaan geologisia ihmeitä, paikallisia hiidenkirnuja kivitaideteoksia ja sitten riipusillalla menosta nauttimaan. Päivä oli tosi tuulinen ja sadetta ei tullut nimeksikään eli keli oli hyvä. Geokätköjä tuli muutama plakkariin ja tuo lucky bell jätettiin odottamaan noutoa joltain itämaan ihmeen taivaltajalta josko se lopulta pääsisi pois euroopasta.
Suomessa se oli kiertänyt pitkän tovin ja nyt 'alppi'-kello jatkaa kulkuaan omia polkujaan.
Illalliseksi tuli hyvät Raclette perunat sekä lihalautanen ja alkupalaksi salaattia, päälle sopivasti olutta palautumiseen. Ihmeen jumissa on noi etureidet kaikesta puuhastelusta. Saatiin myös varattua tuo isompi huiputus mutta odotellaan miten toi lumisade kehittyy. Mikään ei ole varmaan ennekuin olet huipulla ja silloinkin pitää olla varuillaan.
Kartasta yritin etsiä korkeita paikkoja ja taisi käydä niin että ne korkeimmat vaelluspolkumaiset mestat on nyt valloitettu ja pari matalampaa paikkaa olisi tarjolla. Toki korkeemmalle pääsee tuolla hissillä mut säästetään se sitten isompaan huiputukseen. Eikä tiedä miten tota lunta on taas tullut yli 3 tonnisilla niin hieman liukastakin siellä voi olla joten taidetaan pysyä laakson suojassa.
Mentiin nyt vähän eri suuntaan ja kaunistahan täällä on ihan joka puolella.
Tästä Merjan rymy menee mutta ei kokeiltu sitä..
kun suunnistava opas oli sitä mieltä ettei nyt tarvii rymytä. :-)
Kevyt kävely kaupunkiin ja samalla katsastettiin vastapäisen rinteen via ferratan lähtöpaikka.. sää oli sateinen mutta lämmin ja vastapäisen rinteen yläosissa näkyi kivasti lumisia kohtia joten ylhäällä sade oli tullut lumena.
Päivälenkki:
8,3km 2h 5min, nousu 230, lasku 655
Sade loppui sopivasti, kun tultiin aamupäivän kävelyltä. Aivan hämmästyttävän nopeasti keli vaihtui tuntikausien sateesta auringon porotukseen. Kolmessatuhannessa metrissä piti lämpätilan olla pakkasen puolella niin pukeuduttiin kuin naparetkelle, joten olo oli tukala jo junassa ja osa turisteista oli shortseissa.
Ostimme siis Peak Passit (8 pv n. 300 e), joilla on rajoittamaton pääsy kaikkiin hisseihin ja Gornergrant junaan johon siis hyppäsimme iltapäivällä kahden aikaan.
Gornergrat 3089m
Euroopan korkeimmalla läpivuoden kulkeva juna. Zermatt 1620, Gornergrat 3089m eli juna nousee 1469m.
Maisemat on lumoavat, Monte Rosan massiivi, Sveitsin korkein vuori, Dufourspitze 4634m ja Alppien toiseksi suurin jäätikkö Gorner Clacier ja kaikenkaikkiaan 29 yli 4000m vuorta.
Siellä sijaitsee myös euroopan korkeimmalla paikalla toimiva hotelli, Kulmhotel.
Ylhäällä sade oli tietysti tullut lumena, joten mahtava näky kohtasi meidät perillä. Emme jääneet turhia pällistelemään muiden turistien tapaan vaan lähdimme kulkemaan Hohtälle:lle (3286m) kulkevaa harjanne polkua. Sinne johti kuitenkin vain yhdet jalan jäljet lumessa. Pidimme paljon kuvaus taukoja, kello kävi ja polkukin oli paikoin louhikkoinen. Jalat piti asetella tarkasti ja yhtäkkiä huomasimme että taivaan rantaan kerääntyi tummia pilviä tavallista enemmän. Päätettiin kääntyä takaisin noin vajaan tunnin etenemisen jälkeen. Matkalla poimittiin yksi kätkö ja pidettiin evästystauko.
Takaisin hotellille tultuamme oli kaunista ja lämmintä, niin että päätettiin kävellä alamäkeen pari aseman väliä ja nousta junaan sopivassa kohtaa, kun on nautittu kohtalainen määrä upeita maisemia. Lopulta murmelit tulivat kurkkimaan meidän menoa ja söivät viimeisiä tuoreita ruoho tupsuja talven varalle välittämättä meistä.
4 päivä:
Hissillä Zermatt - Furi - Trockener Steg.
Aamu valkeni erittäin sumuisena, mutta yöllinen sade oli jo loppumassa. Sankka pilviverho kuitenkin leijui kaupungin yllä, mutta Matterhorn televisiokanavalta nähtiin livekamerasta, että ylhäällä oli jo selkeää. Hissit eivät kuitenkaan ehkä kaikki liikkuneet vielä?
Päästiin kuitenkin kuten suunniteltu Trockener Steg asemalle ja Klein Matterhornin hissikin alkoi jo kulkemaan, mutta me jätetään se ehkä loppuviikkoon koska suunnitelmissa on vielä Breithornin huiputus. Meillä oli siihen varaus huomiselle, mutta opas on tiukasti sitä mieltä, että siellä tuulee liikaa. n. 100 km tunnissa....aika vinkeetä!
Trekattiin ylämäkeen aika mageen näköistä kivikko- tai kalliopolkua ylös Gandegg hyttelle. Matkalla oli todella kylmä tuuli ja me olimme tietysti pukeutuneet eilisestä viisastuneena (tai tyhmistyneenä) hyvinkin kevyesti, mutta onneksi on vuorikokemusta sen verran, että repussa kulkee monta hyvää vuoristovaatekappaletta, joten niitä nyt jumpattiin sitten päälle oikein urakalla!
Kahvit todella hiljaisella hyttellä, räntää alkoi jo satamaan ja luntakin oli aavistus maassa...
Takaisin alemmalle hissiasemalle ja siitä laskeutumissuunta alas jäätikön reunaa mukaellen reittiä nimeltä Matterhorn glacier trail. Ja reitti oli kyllä nimensä veroinen ja kaiken vaivan arvoinen, sillä saimme kokea matkan aikana kaiken sen mitä vuoret voi sään puolesta tarjota. Parin tunnin aikana satoi rakeita todella kovan tuulen säestyksellä, lunta ja laakson pohjalla jäätikön reunalla paistoi aurinko lämpimästi. Siinä käytimme pienen hetken eväiden syömiseen ja kävelimme myös ihan jäätikön reunalle ja Merja sai toteuttaa yhden suurista toiveistaan eli koskettaa jäätikköä. Olimme tosin jo Nepalissa kävellyt jäätiköllä, mutta se oli moreenin peitossa joten sitä ei juuri edes huomannut. Samoin tietysti Island Peak:lle kiivetessä ylitetään jäätikkö, mutta muistikuvat siitä on niin hatarat, etten muista edes koskettaneeni ikiroutaa tai tuota miljoonia vuosia vanhaa jääpeitettä, Se oli hieno hetki tämmöisen pienen ihmisen elämässä, Kävimme nimittäin Uudessa-Seelanissa kyllä jäätikön reunalla, mutta siihen ääreen ei saanut mennä silloin koska kaksi hollantilaista oli juuri edellisellä viikolla kuollut siinä kun iso pala jäätiköstä lohkesi ja he jäivät alle.
Matkan jatkuessa jouduimme vielä toiseen lumimyrskyyn ja jännittäväähän se oli, nimittäin juuri ketään muita kuin yksi trekkaaja perhe pienen pojan kanssa, jotka menivät meidän kanssa samaan aikaan ja samaan suuntaan - ei reitillä näkynyt. No, kolme ihmistä taisi tulla tuon parituntisen aikana vastaan. Halusin vielä käydä testaamassa Matterhornin juurella itse vuorelle nousua, oli nimittäin melkoisen mojovan näköinen trekkipolku sinne... Mutta ei päässyt kovin pitkälle kun tuuli yltyi jo aika puhuriksi ja lunta alkoi tulla enemmänkin.
Itse Matterhorn jonka juurella siis olimme, oli koko ajan sankan pilviverhon peitossa.
Tiukka alamäki vielä melkoisessa myräkässä alas ja tulimmekin sitten Schwarzseen hissiasemalle, missä hyppäsimme hissiin ja yhden vaihdon kautta alas kaupunkiin.
Kaupungissa paistoikin sitten jo lämpimästi aurinko :)
