Seikkailuhiihtoa omaan tahtiin 100k

Tästä pääkaupunkiseudun pitkästä hiihtotapahtumasta olen keskipitkän hiihtourani aikana jo vuosia haaveillut. Nyt sopivasti Talviurheilun Paratiisi järjesti omatoimi hiihtoviikonlopun ennakkoon jaetulla gpx jäljellä. Monet kääntöpisteet jo tiesinkin, kun hiihtolatuja on käyty veivaamassa, toki Espoon reitit eivät olleet tuttuja.

Matkaan lähdettiin kotoa eli junalla Tapanilasta Keravalle. Kirpeä pakkasaamu oli jo tehdä tepposet matkalla Ahjoon. Kännykkäsuunnistuksessa huomasin sormien jäähtyvän ja suosiolla laitoin kädenlämmittimet hanskoihin pelastamaan tilanne.

Vaatetuksen tiesin olevan sopivan, olihan sitä alkutalven pakkasilla monesti testattu. Lopulta tuntui jo voitolta, kun löysin hiihtoladun ja tunnelma oli lähdössä korkealla. Hiihtelin hissukseen kohti Keinukallion virallista lähtöpistettä ja aurinko tuntui lämmittävän kivasti tummia hiihtopöksyjä. Olin lykännyt lähtöä aamun pakkasten takia ja naama oli yhtä aurinkoa hiihdellessä kohti Viirilänsuota. 

Matkalla tarkkailin eläinten jälkiä ja siinä lumisia maisemia ihaillessa tämä tuntui  helpolta osuudelta ja sujui Hakunilaan asti nautiskellen. Toki siinä Kalkkiruukin kohdalla oleva tiepätkä oli hiekoitettu ja penkan latu hieman kumpuileva jäisen jarrutuksen kera. Siitä selvittiin, mutta monessa tienylityksessä joutui ottamaan sukset kantoon.

Hakunilassa lyhyt huolto eli kuumaa mehua ja geeli @liikuntanne & @maximsuomi sponsoreina. Mittarissa oli noin 15k ja matka oli vasta alussa mut aurinkoinen keli lupasi päivälle hyvää. Tästä suksin pellolle ja hieman vastakarvaan yhtä kanjonin latua joka on ollut ensilumenlatunakin. Siitä keskipelloille, jossa huomasin sopivan oikopolun ratsastuspolun risteyksessä siihen Vuosaareen lähtevään uraan eikä tarvinnut kiertää pidemmän kautta. 

Tämä Vuosaareen menevä seikkailulatu ohittaa jätteenkäsittely pisteen, jossa näkeekin kivasti miten pk-seudulta tulee tuoksua ja energia paaleja. Siellä oli myös aika paha jäinen  alamäki, äkkijarrutuksella selvisi ennen motarin alitusta. Länsimäen pellot olivat silkkaa nautiskelua avarassa maastossa. Lunta oli aika vähän ja paikoitellen suksille piti etsiä omaa uraa.

Mustavuoren mäki oli helppo, mutta lopussa ollut tiukka neulansilmämutka meinasi yllättää. Ohi ei kuitenkaan laskettu luotettavan Garmin945 navigoinnin ansiosta. Tästä pätkä Viikkiin oli mitä oli eli kyykkyyn - ylös - hiekkaa, kaupunki saisi alueelle paljon hienommankin ladun jos haluaisi. 

Viikin pellolla aivan mahtava luonnonnäytös kun 3 kaurista hyppelehti ladun yli peräkanaa. Sitä oli mukava ihailla. Videookin ehkä olisi ehtinyt kuvaamaan mut näky jäi nyt vain verkkokalvolleni. Näillä pätkillä myös näkyi hiihtoladun moninaista käyttöä sekä tahallista sen terrorisointia mikä kuuluukin nyky kaupunkikuvaan. Olin päättänyt sen nyt olla vaikuttamatta fiilikseen ja se tepsi hyvin.

Helsinki oli myös vähentänyt latujen määrää Pikkukosken paikkeilla, jossa joen jäällä moni oli hiihtänyt. Tässä myös minä käytin joen jäätä etenemiseen niissä kohdissa missä se oli vähän pakon sanelemaakin. Oli helpompaa edetä siellä kuin hiekoitetulla hiihtoladulla. Ilman gpx jälkeä olisin itse valinut reitin Helsingin Pitäjän kirkon kautta välttääkseni paskimmat ladut. Toki silloin olisi pitänyt hiihtää enempi extraa muualla et saa sen satkun mittariin.

Paloheinä alkoi pikkuhiljaa häämöttää horisontissa ja matkalla olinkin nähnyt useamman kanssamatkaajankin. Ohittelin heitä ja minua ohiteltiin ja sanasia siinä ehdittiin vaihdella sekä tsempattiin toisiamme. Paloheinän majalla kaakao, munkki ja päivän keitto. Mittari taisi näyttää aika lailla 50k. Lämpötila noin -10C. Tungosta oli kovasti ja soppajonossa somettaessani kiilailuni huomattiin ja jonon perältä pääsin lopulta keittolautasen ääreen. Latailin mittaria varmuudeksi, kännyssä olikin virtaa riittävästi.

Majalta lähdettyä sormille meinasi tulla taas vilu joten sormikkaat vaihdettiin lapasiin talivikuoritumppujen alle. Tämä palautti lämmöt ja kohta taas sai vaihtaa sormikkaat kuorien alle. Kännykän sormenjälkitunnistus toimi sormikkaisiin leikatun aukon avulla. Tälläkin pätkällä oli useita paikkoja missä sukset joutui ottamaan kantoon hyvin hiekoitettujen alueiden takia. Petikossa oltiin suht nopeesti ja siinä kohtaa luistokin hieman parani. Päivän aurinkoinen keli enteili kiristyvää pakkasta iltaa kohti ja päätin jatkaa matkaa Pirttimäkeen tai Oittaalle ilman taukoja.

Valoisa aika on kuitenkin aika lyhyt enkä halunnut hukata sitä aikaa taukoiluun. Evästäkin oli täysi termos sekä karkkia. Kalajärven ladut olivat mielenkiintoiset ja alamäissä jännitti mihin latu päättyy ja säntääkö peuroja ladulle yhtäkkiä. Muutaman karkin taisin tuolla ottaa ja Nettaan peltojen laduilla olikin sellainen auringonlasku näytös et pienen tauon pidin ja laitoin taas villalapaset kuorien alle lämmittämään sormia.

Ennen Pirtimäkeä totesin kellon olevan sen verran paljon että kahvio oli varmaan jo kiinni, joten päätin mennä Bodomjärven järvilatua pitkin Oittaalle, kun latu oli merkattu vihreäksi. Vähän odotin että Oittaan kahvila olisi ollut auki mutta ei sitä Suomessa mitään kannata pitää auki vaan klo 16 lappu luukulle. Pidin kuitenkin terassilla pitdemmän huollon ja join kuumaa mehua sekä söin eväitä. Mittari näytti -16C pakkasta. Etsin puhelimella jatkoreittiä. Ilmoitin myös sijainnistani kotiin. Tästä suksin Pitkäniityn ja Lommilan kautta Espoon keskuspuiston suuntaan. Reittimerkeissä olisi näillä laduilla parantamisen varaa mutta puhelimella ja käsigepsillä homma onnistui. Useissa paikoissa jouduin arpomaan reittiä eli menemään johonkin suuntaan ja sitten katsomaan minne gps piste liikuu.

Piemeä oli jo tullut Oittaalla ja pieni otsalamppu tuli tarpeeseen kun katseli missä latu ja opasteet oikeen lymyilevät. Lisäksi seurailin hiihto monojen jälkiä vainukoiran tavoin. Espoon keskuspuistossa kanssahiihtäjä kyseli oletko niitä satkun hiihtäjiä ja tuumasin olevani niitä niin vielä varmisti että kaiki on mulla kunnossa..

Niin luulin olevan kun huomasin että jösses -  4km puuttuu ja viimeisessä risteyksessä päätin kylttien perusteella tehdä hieman extraa itään ja länteen, jotta puuttuvat kilsat saadaan mittariin. Tiesin että kävelypätkää molemmissa päissä tulee lähes tuo 4km sekä matkallakin oli paljon kävelty joka on hiihto kilsoissa.

Juuri ennen Kivenlahtea mittarista puuttui vielä 200m jonka pikaisesti kelasin mittariin ja ladun päätepisteessä join loput mehut ja otin muutaman karkin. NYT oli 100km mittarissa. Matka jätkui kävellen Kivenlahden metroasemalle ja kuivat vaatteet vaihdoin Vaappuvassa Ankassa Kivenlahdessa. Samalla otin lämmikkeeksi 2x2cl vaappuvaa ankkaa. Nyt oli kuurat karisseet matkalle ja metrolla keskustaan josta lähijunalla takaisin Tapanilaan.

Keli vaihteli lähdön -20C pakkasasteesta -10C aurinkoisen päivän illan kiristyvään pakkaseen. Garmin monilaji kertoo matkaksi 103,6km kävelyineen ja aikaa meni 10h 23min. Kävelyt alussa ja lopussa 3km. Strava kertoo hiihtoon kuluneen aikaa 8:59:45 / 100,54km / 5:22 min/km / 118 bpm / 1090moh. / 3,5Kc. 

Keikka oli hieno ja voisi tuon tehdä toisella reitillä uudestaankin hieman lämpimämmässä kelissä ja paremmilla laduilla.

Tulipahan seikkailtua!