sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Nuuksio Classic Trail Marathon

Huh huh ja vielä kerran huh! Eilisestä on jo hyvin toivuttu, tosin jalat on ihan jumissa vieläkin. Vanhojen merkkien perusteella huomenna ne vasta jumissa ovatkin. Fiilis on hyvä ja nyt herkutellaan kaikella materiaalilla mitä kisasta irtoaa ja odotellaan järjestäjien videomateriaalia saataville. Kisana tämä on ihan eri tyyppinen kuin aikaan perustuvat pidemmät matkat ja muutenkin ultrapuolelle menevät reissut. Täällä piti tosiaan painella täysillä alusta loppuun.

Kuva: Merja Ylihärsilä
Tavoitteena oli 10 sakkiin ja toinen taso oli 15 sakissa ja viimeinen sitten 20 joukossa maaliin. Aikaan perustuvat vastaavat lukemat olivat <4h, 4h 15min ja viimeinen penkin alle aika 4h 30min. Tällä kaavalla mentiin eturiviin, oikeastaan tuntemieni kovien menijöiden taakse eturivissä. Tämä takaisi hyvän paikan alussa ja pääsisi menemään ilman turhia hidasteluja alusta alkaen. Vauhti toki tulisi olemaan mulle liian kova mutta riski kannattaa ottaa (jos tulis se pöljä päivä). Alussa saatiin hyvä tuttu letka jossa Mikko.K meni edellä ja minä tokana sekä Mikael.H varmisti ettei takaa rynnitä ohi.

Kuva: Tommi Lainema
Ensimmäinen 5km meni letkassa aikaan 24:01. Kaikki olivat löytäneet sopivan paikan letkassa, toki oli odotettavissa, että keskivaiheella porukkaa alkaa lappamaan ohi, jos ovat maltillisesti jakaneet vauhtinsa. 10km kohdalla aika näytti 52:25 ja sehän jo enteilee alle 4h aikaa helposti, mutta tässä vaiheessa olisi turha vielä sitä spekuloida. Keskityin vaan tankkaamaan säännöllisesti ja pitämään hyvää rytmiä Mikon kannoilla. Vauhti oli hyvää ja tasaista tosin mulle puoli pykälää liian kovaa, mut mitäs läksit, tuumasin.

Kuva: Merja Ylihärsilä
15km aika näytti 1:20:55 ja yritin välillä tutkia sykkeitä +200. Mittari näytti niin puuta heinää ettei siihen ollut uskomista. Se tarkoitti sitä että mentiin ihan tunteella ja kuuntelemalla omia kolotuksia. Tähän saakka olin pulissut sen mitä pystyin ja alkoi tulemaan hiljaisia jaksoja tosin Mikko heitti läppää. Meidän takana tullut letkakin alkoi pätkimään, noin parin vilkaisun perusteella. 20km meni aikaan 1:50:37 toki tässä vaiheessa mun gps alkoi jo jäämään jälkeen virallisista km tolpista. Epäilen että pienet sadekurot ja polun tiukat mutkat sekä kaikenlainen kiemurtelu ja poukkoilu reitillä sinne tänne aiheutti gps:n pisteiden hukkumisen.

Kuva: Merja Ylihärsilä
Keli oli kuuma ja tuntui siltä että kaikki kamat oli varpaista siiliin saakka ihan läpimärkänä. Nestettä kului mutta mielestäni 0,75l juomapullo oli riittävän kokoinen eikä se kertaakaan ehtinyt tyhjentyä ennen tankkauspistettä. 25km tuli 2:19:26 aikaan ja geelit upposivat sekä yhden suola tabun olin jo ottanut. 26km juomapisteellä en saanut pulloa auki kun kädet olivat ihan märät ja vähän geeliä ilmeisesti tassussa. Juha.H ystävällisesti avasi pullon ja operaatio onnistui. Tässä pelkäsin että jäin mun hyvästä letkasta ja juoksin sen onneksi kiinni vaikka voimia siinä vähän menikin. Mikko.L oli myös meidän letkassa tässä vaiheessa useampia km ja ilmeisesti pientä ongelmaa oli havaittavissa joten ohitin hänet ja yritin pysyä letkan hännillä.

Kuva: Merja Ylihärsilä
Aika sumeeta meno oli ja harmittelin et pitäisi olla kamera. Hienoja kuvia olisi voinut ottaa monessakin kohdassa mut kamera kielto oli tullut tähän kisaan. Sinänsä hyvä et silloin ei pysty antamaan periksi ja nyt piti keskittyä juoksutekniikkaan sekä käsien heilutteluun. 30km 2:48:36 kertoi sen mitä halusinkintietää. Nyt tosiaan olisi mahdollisuus alle 4h jos ei lopussa hyydy täysin. Päätin antaa vähän siimaa letkalle ja peesata vähän kauempaa. Välillä oli heikkoja hetkiä eikä pystynyt mitenkään pysymään vauhdissa kun pelkäsin jalkojen kramppeja. Kerran vasen pohje kramppasi kokonaan kun löin tossuni juureen. Otin heti suolaa ja energiaa sekä toivoin parasta. Se meni ohi ja pääsin pitämään rytmistä kii.

Kuva: Merja Ylihärsilä
Odotin soidinsuota kuin kuuta nousevaa eikä se tullut millään. km km kuitenkin taittui ja taivaltaminen oli muuttunut yksinäiseksi puurtamiseksi välillä paidat kuitenkin vilahtivat edessä. 35km 3:17:04, kuvaajia oli paljon ja tuumasin et armahtakaa mut ja päästäkää jo maaliin. Toive ei toetutunut vaan piti sinnitellä eteenpäin, jalkoihin sattui ja juoma ei maistunut mutta pakotin kuitenkin itseni vähän tankkaamaan. Helpottava suokierto oli puolessavälissä ja 40km meni aikaan 3:45:31 joten nyt oli jo lähes varma et kukaan ei enää tule ohi enkä muitakaan ohita enää. Aikakin pitäisi hyvin riittää alle 4h joten homma jo hieman helpotti.

Kuva: Tommi Lainema
Maalissa joutu heti haastatteluun sijalla 14. Höpisin jotain kramppi jaloistani ja Tommi.L karmeroineen pääsi nauttimaan mun karmppikivuista. Fiilis oli mahtava ja pää ihan sekaisin. Kärki meni yber vauhdilla ja kisa oli tosi kovatasoinen verrattuna edellisvuoteen. Oma sijoitus onkin sitten sen mukainen. Nurmikolla makasin tovin jos toisenkin ja tankkasin karmppikipujen välissä urkka juomaa sekä pähkinöitä.

Kuvia Merjan kamerasta ja kiitos kuvaajille ja järjestäjille sekä talkoo porukalle!

Datoja: 5km väliajat + loppu 2,2km omasta gps datasta:
00:24:01
00:28:24
00:28:30
00:29:42
00:28:49
00:29:10
00:28:28
00:28:27
00:10:39
Nousu lasku summa noin 850m
Sykkeet ihan puuta heinää.. (pumppu on kunnossa)