PTL® 3/3

Morgex

Laskeuduimme kaupungin valoihin ja hämärällä kujalla näimme hahmon. Ajattelimme hieman säikäytellä paikallista yökyöpeliä, mutta rohkeasti ja tuttavallisesti hahmo lähestyi meitä. Lopulta puheen sorina tavoitti Jussi.K:n ja meidän hieman kujeilevan tiimi fiiliksen. Jussi opasti meidät huoltoon ja kertoi missä nukkumapaikka ja pesu olisi. Jatkoimme matkaa kirkkoon, jossa virallinen huoltopiste sijaitsi ruokineen juomineen ja huoltokasseineen. Samalla meiltä kyseltiin vointia ja taidettiin todeta ettei pojissa mitään vikaa ole, ehkä vähän väsyneitä.

Valtasimme pari pöytää ja rupesimme mättämään ruokaa sen mitä napa veti ja samalla kävimme varusteet totaalisesti läpi sekä vaihdettiin hieman puhtaampaa vaatetusta ylle. Ekaa kertaa, kun nakuna kirkossa ja join olutta ;-) Juha joi ehtoollisviinit kaikille jaloille. Jussi yritti pysyä menossa mukana ja sai järjestettyä kaikki erikoistarpeet vauhdilla, Kiitos!

Lopulta todettiin ettei hyvää yötä kannata käyttää lepäilyyn, kun vielä olisi yksi pitkä osuus edessä ja kaksi takana. Kaikki taidettiin tietää, että olemme seikkailussa niskan päällä, muttei sitä mitenkään mainostettu. Ainahan voi sattua vaikka mitä ihan viimeisillä kympeillä. Jussi vielä päästi meidät matkaan, vaikka juttumme olivat jo hieman sekavia. The Les Köykäset eivät olleet enää niin keveitä, kun reppu taas painoi lähes sen 8kg kaikkine herkkuine.

kuvat: Jussi Kallioniemi

Morgex - Maison Vieille 20km +d2620m - d1592m

Tiedossa oli hieman tasaista ja sitten jyrkkenee pahamaiseen siksakkiin. Tätä oli jo etukäteen tutkittu ja todettu hieman jyrkemmäksi nousuksi. Ennenkuin päästiin kaupungista kokonaan ulos teimme paikallisen viiniviljelmälle kunnon lannotuksen ja olo keveni hurjasti, kun ylimääräinen painolasti jäi laaksoon (pahoittelut viiniviljelmän omistajalle). Oli pimeää ja pari kertaa etsittiin polun alkua, kun se lähti isommalta uralta ihan pöheikköön. Lopulta, kun urat löytyi niin se oli ihan hyvä suunnistuspolku.

Mäki jyrkkeni ja jyrkkeni. Oletin ettei se enää voi jyrkentyä, koska sitten valuu ihan itsestään alas, jos vahingossa nostaa molemmat sauvat maasta. Eipä mitä, mäki senkun vaan jyrkkeni! Nyt meniin ihan älytöntä mäkeä ylös ja huumori oli jotenkin herkässä. Suunniteltiin suomeen sellaista "Sepeli Satkua" ja mietittiin mitä herkkuja se pystyisi tarjoamaan. Pian olimme ihan sumussa ja jotenkin pimeä oli vaihtunut tasasen valkoiseen sumuun. En vieläkään ymmärrä miten se tapahtui ja koko ajan mulla oli sellainen fiilis, että olen mennyt tästä ihan varmasti joskus jossain kisassa. Koskaan ei selvinnyt millainen dejavù se oli. 

Pian sumu hälveni ja nautimme auringon säteistä, vaikka tiesimme porottavan kuumuuden ahdistavan sielua noin 6 tunnin kuluttua. Lopulta otimme tässä mäessä sellaiset naurukohtaukset, että vesi valui silmistä ja nauraminen kutitti mahaa. Lisäksi pidimme yhden evästauon rinteessä ja Juha otti ainakin kahdet 3min nokoset tämän tunkkauksen aikana. Pidimme myös lukuisat kukkien kastelutauot sekä bongasin hienon perhosen, joka kuivatteli siipiään auringossa.

Pian olimme jossain harjanteella ja onneksi ei sentään tunkattu Tètè du:n etelä huipulle. Siitä sivusta kurvattiin vanhalta lahonneelta helikopteri alustalta rinteeseen, jossa oli kivivyöry verkkoja 100m välein ja puikkelehdittiin alas. Samalla kuulimme kuuluttajan hehkutusta Courmayur:sta saakka, kun CCC:n startti aallot tekivät lähtöään. Lopulta, kun pääsimme tarpeeksi alas näimme ison joukon matkaan lähteneitä ja jouduimme menemään hieman vastakarvaan ja kannustimme heitä sekä ehdimme vaihtamaan kuulumiset parin suomalaisenkin kanssa.

Tuupattiin laaksoon ja puikkelehdimme kaduilla, samalla joku tuli talosta ulos ja lupasi tarjota huoltoa meille jos tarvis on. Kiitimme, mutta meillä oli kaikkea paitsi aikaa ehtiä kuumuuden alta pois ja jatkoimme matkaa. Meille oli valittu sellainen via ferrata reitti Mont Chetif huipun läheisyyteen. Siinä sitten roikuttiin taas ketjussa ja vaijerissa, paikalla ollut  kuvaaja ehdottomasti vaati meitä poseeraamaan tässä kohtaa. Toivotaan, että joku näistä pätkistä sitten nähdään virallisessa PTL videossa, kun se lopulta julkaistaan ja postitse saapuu kotiin.

Kuumuus oli raastava ja eteneminen hidasta. Onneksi varjoa oli kohtalaisesti. Päästiin ylös mutta alastuloreittejä oli kaksi eikä gpsit auttaneet, joten valittiin tietty väärä ura. Lopulta etsittiin oma oiko ja liukasteltiin ruohorinnettä alas hoippuen ja lopulta päästiin takaisin omalle uralle. Väsymys alkoi taas painaa hermoja ja mieltä. Onneksi tästä selvittiin fyysisesti ehjinä ja matka jatkui johonkin työmaan kulmille mistä löytyi avoinna oleva ruokapaikka. Tässä tankkasimme rannareita ja pihvin vaikka annoksen nimi oli joku Burger speciaale. Lopulta kysyttiin voidaanko nukkua terassilla ja saatiin lupa.

Otimme sellaisen 1-2h levon vaikka hälyä oli aika paljon. Jotenkin se ei haitannut. Harmillisesti aurinkotuolit olivat vain hieman kiikkeriä niin välillä Mikko ja Juha nukkuivat pitkillä puupenkeillä. Lopulta tilattiin tupla espressot. Sit kun selitin mitä ollaan tekemässä meille tarjottiin mahdollisuus Redbull speciaaliin, johon tietty tarrattiin kiinni. Ne voisivat pelastaa seuraavan yön.

Maison Vieille - Refuge Robert Blanc 19km +d1804m -d960m

Ohitimme Maison Vieillen lähes lennossa, toki Juha näytti miten juodaan 1,5 kolavichy sekoitus kertahuikalla ja muutenkin pidettiin aika älämölöä toisen tiimin kanssa tällä huoltopistellä. Ilmeisesti päiväunet toimivat hyvin edellisessa omakustanne taukopaikassa. UTMB huoltohenkilöt olivat päiväunilla, mutta pärjäsimme ihan hyvin tee se itse metodilla.

Matka jatkui rinteeseen hitaan varmasti ja GPS jäljen seuraaminen oli taas himpun verran helpompaa. Maasto oli jotenkin selkeä lukea ja meno maistui. Taas kerran yön musta verho laskeutui ja vuorien yllä näkyi jo onneksi hieman pilviäkin. Nämä mahtavat näytelmät toistuivat kerta toisen jälkeen. Niitä ei pysty kuvailemaan taikka kertomaan, mutta hienoja ne oli.

Näimme myös valomatoja rinteessä sekä juoksureitin huolto harjanteen nuotioineen. Täällä järjestäjät osaavat tosiaan hoitaa homman hieman paremmin, nyt otsalampun valokiilassa näkyi sellainen kuva kun lentokenttä näyttää pimeä valaistuksessa. Ei tarvi ettiä reittimerkkiä. Tosin me tietty tuupattiin omaan rinteeseen yksin seikkailemaan. Hieman jännitti onko meille tilaa seuraavassa paikassa niin pidettiin pientä kiirusta, kun mentiin vinorinnettä kohti Robert Blanciä. Jotenkin kuvittelin sen olevan ihan pian edessä, matka vain jatkui ja ylitettiin ainakin tuhat jokea, jotka tulivat jäätiköltä. Osa oli tosi isoja ja osa helppoja ylittää. Aina pelättiin miten päästään yli. Muiden tiimen valot vilkkuivat takana ja edessä ei ollut valopiste apuja. Lopulta tuli opaskyltti eteen. Vielä olis vajaa 2h, mitä vittua. Ei voi olla. Katsottiin kaikki härvelit läpi ja todettiin, että nyt pitää pitää energian tankkaus tauko ja rauhoitetaan menoa.

Syötiin rauhassa eväitä ja jatkettiin matkaa. Ei me voitu muutakaan. Oltiin jossain takaperärinteessä ihan jumissa ja taaksepäin ei ollut asiaa mentiin vain eteenpäin. Mulla tuntui olevan ihan ok syke päällä. Lopulta päästiin majalle jossa meidät otettiin vastaan. Menimme ruokapuolelle syömään, mutta jouduimme hieman odottamaan, kun kokki herätettiin ja hän rupesi heti valmistamaan meille ja 2-3 takana tulleelle tiimille ruokaa. Söimme ja Mikko meinasi nukahtaa lautasen päälle. Väsytti, jotain sovittiin nukkumisesta ja kun pää osui tyynnyyn simahti heti. Muistaakseni tässä varattiin muutama tunti unille ja ennen aamunkoittoa piti olla jo matkassa.

Olin pessyt jalat ennen nukkumaan menoa ja yhdellä toisella kilpailijalla oli nenäverevuotoa. Tätä oli ollut jo Juhalla ja itselläkin kerran. Tuumasin, että sitä on ilmassa ja vuoristoilma ja pöly tekee tepposet. Herätys tapahtui kännykällä kuten aina ja painoin sen pois, jotenkin nukahdin, 10min vielä ja sitten heräsin uudestaan. Herätin Mikon ja sanoin, että herättää Juhan ja tarviin leukoplastia tohon mun jalkaan. Teippasin hiljaisessa ruokapaikassa jalan ja rasvasin ne kunnolla sekä päätin ottaa kahden sukan taktiikan kehiin tässävaiheessa. Tämä olikin onnistunut ratkaisu.

kuva: www.alain-collet.com

Refuge Robert Blanc - Chalets De Miage 23km +d1354 -d2591m

Majalta könyttiin pimeessä alas ja reitti hävisi aina 5m kuluessa. Sillä ei vaan pysynyt ja välillä ajelin Lumoniten Compass ihmettä täysillä tehoilla jotta nähdään keltaiset reittimerkinnät. Uupuneina jatkettiin matkaa ja hieman herpaannuttiin. Jouduttiin reitiltä sivuun eka noin 100m ja lopulta tunkattiin varmaan 400m suoraan ylös sellaista liuskelohkarekivikkoa, jossa kivivyöryn vaara oli ainakin 80%. Pieniä sellaisia tapahtuikin ja onneksi nousulinjat olivat kaikilla eri niin ei hätää. Lopulta päästiin takaisin reitille ja tämä oli meidän toinen iso suunnistuspummi. Väsy teki tehtävänsä. Olisi pitänyt olla 3 GPS laitetta automaatti hälyllä, eli jokaiselle oma, niin ehkä näiltä pummeilta olisi vältytty.

Päästiin harjanteelle jossa rastilipun kaltainen riepu liehui. Katseltiin kaukaa Robert Blanc majaa ja ei ihme ettei siellä ole vilske. Paikka on tosi hurjassa paikassa. Matkalla majalle näimme myös rinteessä olevia kiipeilijöiden tukikohtia, jotka olivat hurjissa paikoissa noiden vuorien rinteillä. Täällä me olimme yhtä vuorien ja tähtien kanssa. Fiilis oli sanoinkuvaamaton.

Matka Miageen oli pitkä ja näimme hienoja ylänköjärviä sekä kuinka ne oikeat alppikauriit loikkivat vauhdilla kivikossa sekä rinteillä. Onneksi tänne laaksoon ei aurinko porottanut. Yksi paha alamäki matkalla oli, tässä varoitus kivivyöryistä, joita näimmekin yhden tosi pahan. Rinnettä alas tuli sellaisia 20-50kg lohkareita sitä vauhtia et jos ne olis tulossa kohti niin paniikki tulis.

Pian nähtiin jo muitakin ulkoilijoita, koska oli lauantai ja retkeilijät olivat liikenteessä. Varmaan ihmettelivät meidän joukkoja, et onpa uupuneen näköistä sakkia. Päivän lämmitessä minulla alkoi tehot laskemaan pahasti ja olo oli ihan utuinen. Pelkkää usvaa ja usvaa. Lopulta yritin ottaa kofeiinia muttei apua. Täytettiin juomapullot yhdessä omatoimi huoltopisteessä. Tässä oli mukavaa puista rinnettä ja polkua varjojen kera. Ketään ei näkynyt pitkään aikaan, joten pidimme lannoitus tauon polun vieressä ja Juha nukkui polulla poikittain. No senhän arvaa että juuri silloin sitä porukkaa löytyy polulle. Varmaan outo tilanne kun joku nukkuu pitkin poikin polkua ja muut kyykkivät pusikossa.

Chalets De Miage - Chamonix 27km +d1764m -d2329m

Oletan Miagen olevan WP109, koska täällä oli sellainen auringon porottama huoltopaikka, jossa oli hieman varjoa. Matka tänne meni yhden pikkunousun yli, jossa Juha otti mun repun kantoon ja työnsi ylämäkeen. Mun meno hyytyi lämmöstä lähes totaalisesti ja ilman reppua mun vauhti parani siten, että matka jatkui kohtuu vauhdilla. Huollossa tankattiin kovasti ja vielä olisi viimeinen iso nousu edessä. Nousuun aurinko porotti kivasti ja matka jatkui määrätietoisesti ekalla harjanteelle hieman vauhdikkaammalla menolla. Yritettiin pitää hyvää vauhtia yllä, että päästäisiin vikaan laskuun vielä valoisalla.

Laskeuduttiin välilaaksoon, jossa aasit tervehtivät meitä. Jotenkin ne lähtivät seuraaman kulkijoita ja ihmeteltiin kuinka kauan ne oikeen tulee perässä. Tässä myös tuumasin, jos mun vauhti hiipuu liikaa niin  reppu Juhalle että tiimin vauhti pysyy hyvänä. Siksakissa uppouduin mietteisiini ja vauhtini hiipui, jolloin Mikko ohjeisti Juhalle, "lisäreppu kantoon". Tämä auttoi jyrkässä nousussa pitämään nousuvauhtia noin 1h +d500m. Jalat toimivat mutta eivät olleet enää vetreet. Vähän ennen juna-asemaa oli kivasti alppikauriita liikenteessä ja kävin aseman maisemavessassa keventämässä oloa.

Muistaakseni tässä otin repun kantoon, kun juotiin ylimääräiset vedet ja ilma viileni pilvien kerääntyessä huippujen läheisyyteen. Yksi henkilö tuli vastaan tässä viho vikassa nousussa ja päästiin lopulta kivimajalle. Täällä järjestäjät olivat vastassa ja kyselemässä vointia. Laitettin sauvat kasaan ja valmistauduttiin pahamaineiseen laskuun. Tämä kuitenkin olikin suht helppo ja mielestämme olimme olleet pahemmissakin paikoissa. Taustalla ukkonen kumisi ja kuulimme edellisen tiimin huutelevan toisilleen jotain. Sen jälkeen emme nähneet heistä kuin muutaman otsavalovilahduksen ennenkuin laskeutuivat puurajalle.

Me olimme rinteessä ja ihailimme ukkosta. Olipas hieno katsella miten maasalamat iskevät vastalaakson rinteeseen. Lopulta se läheni ja alkoi hieman satamaankin. Jylinä läheni kunnes melkein vieressä kumahti ja Juha säikähti etsimään suojapaikkaa kun ääni kuullosti ihan kivivyöryltä. Säikähdyksellä selvittiin ja jatkettiin vielä matkaa toki nyt jo katseltiin suojapaikkoja sillä silmällä et olis kiva olla katoksen alla. Lopullisen silauksen teki yksi vierestä mennyt vaakasalama ja porukka säntäili junaradan suuntaan etsimään suojaa.

Täältä löytyi yksi sininen työmiesten maja. Tietenkin se oli lukossa ja lopulta Juha löysi 3 avainta nipussa. Oli sitten jännää kun avain kerrallaan kokeillaan sopiiko se lukkoon. Lopulta viimeinen avain sopi ja pääsimme hetkeksi suojaan. Pidimme eka hyvän ruokatauon ja söimme lähes kaikki eväät mitä oli. Hätä energiaksi jäi muutamia siripirejä. Sade jatkui joten päätimme ottaa vielä tunnin nokoset. Mikko ilmoitti järjestäjillekkin tilanteesta, mutta ne tuskin mitenkään reagoivat.

Sade oli lakannut ja ovet lukkoon. Nyt matka jatkui alamäkeen kohti Les Houches :ia. Jossain välissä tuota siksakkia kaikkien puhelimet piippasivat ja järjestäjä oli siirtänyt viimeisen osuuden helpommalle ja pidemmälle reitille meidän näkökulmasta. Tuumattiin, että mennään alkuperäistä reittiä jos päästään valtoimena virtaavan puron yli. Tämä näytti liian vaarallisesta pimeässä, joten laskeuduttiin alas kaupunkiin ja nöyrästi tuolle kiertoreitille.

Keskustassa ei ollut sopivasti mitään pubia auki joten joen yli toiselle puolelle ja usvainen matka jatkui kohti Chamonix:a. Reittimerkinnät olivat puutteellisia tuon aika merkinnän suhteen niin ei oikeen tiedetty kuinka pitkä aika tässä menisi. Ukkosuojassa kuvittelin, että muutama tunti menis maaliin, mutta lopulta sitä meni varmaan yli 3 tuntia. Lopulta, kun tiedettin kauan meillä menee maalin niin soitin puhelimella Merjalle tiedon.

Maalissa aikaan 137h 53min 16sec ja sijoitus 8. / 48 maaliin päässyttä joukkuetta. Pituutta 299 km ja nousua noin 26500 m. Matkaan lähti yli 100 joukkuetta, mutta kun tämä ei ole kilpailu niin tulokset ovat vain lista joukkueista. Unelma saavutettu ja loistava tiimi toimi kaikissa tilanteissa oikein! Heikot hetket osuivat jokaiselle eri aikaan ja tasaisuus oli meidän valttina. Hienoimmat hetket olivat yleensä harjantaiden ja huippujen päällä maisemia katsellessa toki laaksojen tarjoamat huollot olivat arvokkaita.

Tähän loppuun laitan GoPro video reportaasin meidän matkasta, joka ehkä hieman avartaa varjaan 6 päivän ja yön matkaamme.

Tulokset: klik

Video tulee kun se latautuu klik

PTL® 2/3

Kauhun sekaisin tuntein liikenteeseen mustaan lämpimään yöhön. Tämä johtui siitä, että ensimmäinen kolmannes matkasta oli takana joka hieman yllätti vaativuudella ja vielä olisi pari tuntematonta osuutta jäljellä. Unet toki virkistivät mutteivat riittäneet minulle, joka tykkää aamusella nautisksella pitkään. Näillä kuitenkin pitäisi jaksaa mennä. Jatkossa tarkoitus oli nukkua päivällä kuumuuden ollessa pahin. Yöllä edetään, syödään ja edetään.

Champex - Cabane de Mille 15km +d1700m -d708m

Heti Champex:sta lähdön jälkeen tuli kuuma ja sai ottaa hanskat, buffit ja ohuen takin pois. Jotenkin sitä luuli, että tämäkin yö olisi tuulinen ja viileä mutta ei. Ilma suorastaan oli paikallaan ja tänä yönä oli lämmintä. Matka jatkui kivasti Orsières laaksoon. Matkalla vettä juotiin lennossa vesipisteistä sekä seikkailtiin toisen tiimin kanssa katuvaloilla valaistuja katuja. Tiedossa kuitenkin oli loiva tunkkaus Mont Brule kautta Mont Rogneux:lle 3084m. Toki matkalle osui hyvä vuoristomaja loistavine ruokine Cabane de Mille. Täällä tapasimme JMP joukkueen ja Janne kehui menua.

Matka Millen majalle oli jotenkin usvainen ja ilmeisesti en herännyt ollenkaan. Toki kokoajan edettiin ilmeisesti ihan hyvin. Tavallaan tästä hommasta alkoi tulla rutiinia ja jotenkin etapit alkoivat edetä hitaan varmasti ja oma mieli harhaili asiasta toiseen. Välillä sitä vain oli ja katseli pimeyteen tai kaukaisuuteen. Majalla Mikko ja minä tilattiin menu ja Juhalla kuulemma oli maha täys joten meni hetkeksi lepäämään. Saatiin soppaa ja riisiä kanan kera oikeen jättiannokset. Juuri ja juuri jaksoin syödä kaiken, kun kuuluisa PTL-pasta oli liikahtanut hivenen suoliston suuntaan. Juha hotki Mikon tähteet parempiin suihin kun loppu ei kuulemma enää uponnut. Tämä oli sellaista pakkosyömistä.

Cabane de Mille - Mauvoisin 19km +d1527m -d2125m

Valonkajo näkyi jo horisontissa eli lamput majalla reppuun ja matka jatkui kohti korkeuksia. Ylhäällä olisi hyvä olla mahdollisimman aikaisin ettei kuumuus ehdi korventamaan etelärinteellä samoavia seikkailijoita. Mahat täynnä mäkeen nautiskelemaan. Hypittiin kivikossa, välillä oli isoja epävakaita kiviä ja taas välillä pientä muhkurikkoa, josta Hoka Hokat nauttivat. Tässä täytyy myöntää että on se vaan kelpo tossu näihin kivikkoihin. Roxneux harjanteella, jos sitä nyt siksi voi kutsua, oli tarkkoja GPS suunnistustehtäviä ja pitkiä hiljaisia hetkiä. Itse mietin miten tästä lopusta oikeen kukaan pystyy selviämään, vaikka olimme kuitenkin hyvin edenneet, niin vielä tolkuttomasta matkaa jäljellä. Jotenkin tästä kehkeytyi sellainen puolivälin taistelu etapit, jotka vaan piti vääntää ja vääntää.

Jossain näillä main tuumasin, että UTMB meriitillä tähän PTL kisaan voipi pyyhkiä peppua. Sillä, että on läpäissyt tuon maagisena pidetyn kisan ei ole tehnyt yhtään mitään. Jotenkin tämä PTL on ihan eri planeetalta ja niin erilainen ettei mikään kisa pysty sinua siihen valmentamaan. Onneksi meillä oli nyt kasassa monipuolinen tiimi, jonka päämäärä oli jatkaa reittiä niin kauan kunnes maali saavutetaan tai meidät liputetaan sivuun.

Kuumuus oli saavuttanut meidät ja iski entistäkin kovemmin. Noin keskipäivän tienoolla tuntui siltä kuin joku olisi ottanut kehon tehoista puolet pois ja jättänyt lihakset sätkimään alitehoilla. Lippalakin kastelu auttoi hetkeksi. Itsellä oli myös niskat sen verran jumissa ettei uskaltanut enempi ukkoa kastella. Sauvat olin lyhentänyt alun 115cm -> 106cm joka tuntui helpottava oloa. Mäkien tunkkaaminen taivaista polviin ei jättänyt ketään kylmäksi.

Refuge de Panossière 2641m

Maja tarjosi viileää varjoa, kuvaus sessiota kuvattavana sekä kuvasin itsekkin hieman henkeäsalpaavaa siltaa. Kohokohta kuitenkin oli tupla espressot mustikkapiirakalla. Keskeytin isäntien punaviini lounaan, kun nöyrästi kyselin purtavaa. Vedettiin aika levotonta juttua jota kuvaaja seurasi herkeämättä. Piiraiden syönti hetkeksi keskeytyi kuin järjestäjien GPS laite alkoi piippaileemaan ja siihen tuli joku "test" viesti. Vastattiin siihen että "ok" ja makosteltiin piiraat loppuun. Toki toivottiin että olis tullut joku reittihelpotus mut ei käynyt vielä säkä. Taas oli aika jatkaa matkaa ja seuraavaan mäkeen.

Tässä mäessä nähtiinkin melkoinen taistelu näytös, kun Juhalle tuli hätä mutta vitkutteli ja vitkutteli. Välillä pidettiin pieni tauko ja jatkettiin matkaa. Viimein kun päästiin huipulle ja/tai harjanne, mistä noista enää tietää, niin Juha ilmotti että nyt tulee. Hirmu kiireellä paineli kiven taa ja pian varpusparvi olikin jo ilmassa. Me Mikon kanssa nautiskeltiin maisemista ja hihiteltiin. Hyvähän se on että suoli toimii mut taidettiin olla koko porukka sen verran väsyneitä että pienetkin juttut lähtivät lapasesta.

Tällä harjanteella myös yksi lumiosuus oli pehmentynyt liikaa ja petti pahasti Mikon jalan alla, mutta onneksi siitä selvittiin säikähdyksellä. Matka jatkui hieman varovaisemmin muutamilla lumiosuuksilla. Pian matka jakui alamäkeen ja sitä piisaa ja piisaa. Alhaalla oli tiedossa ruokaa ja lepohetki. Matka vaan oli pitkä vaikka päämäärä näkyikin alempana laaksossa ja valtava patokin välillä näyttäytyi.

Lopulta Life Base of Mauvoisin, jossa tietenkin PTL-pastaa ja soppaa sekä paikallista Vicyä sekä unta kuulaan. Täällä tarkoitus oli nukkua hyvin, mutta lopulta kun pääsimme erilliseen nukkumahuoneeseen niin ylimääräistä meteliä tuli sen verran, että herättiin hieman aikaisemmin. Arvelen, että unet jäivät johonkin pariin tuntiin. Huoneessa oli vessa, mutta se vain järjestäjen käytössä ja alhaalla oli meidän vessa jonne joutui kapuamaan ikkunasta huojuvien tuolien kautta, kun oven lukko ei jostain syystä auennut.

Pakattiin kimpsut ja tankattiin vielä soppaa ja PTL-pastaa ja juotiin varastoon nestettä sekä tankattin juomavarastot aika täyteen johtuen tulevasta pitkästä osuudesta.

Mauvosin - Refuge Champillon 30km +d1557m, - d1156m

Tämä flat osuus alkoi tunneliseikkailulla joka johti tunnelista toiseen ja taas uuteen tunneliin. Kylttejä oli ja GPS ei toiminut tunnelissa niin paineltiin Roadbook ohjeiden mukaan ja yritettiin ymmärtää kylttejä. Onnistuttiin hyvin ja lopulta päästiin järven länsipuolelle avoimeen maastoon ja taivallettiin hitaan rauhallisesti askel kerrallaan eteenpäin. Matkalla tehtiin useita tyhjennystaukoja ja ihailtiin maisemia sekä paikallisen karjatilan maidon kylmennys systeemiä sekä heidän iltatoimia. Hämäryys alkoi taas saavuttaa meitä.

Noustiin rinnettä ylös ja arvoimme pääsemmekö rajalle ilman lamppuja. Kuitenkin tässä hämärtyvässä illassa Mikko näki jonkun hahmon rinteessä. Arvuuteltiin onko se ihminen vai ei. Tähän mennessä silmät näkivät jo vaikka mitä mielikuvituksen tuomia hahmoja ja kuvioita. Hahmo kuitenkin lopulta piirtyi istuvaksi ihmiseksi joka oli puettu lämpimästi. Hänen kaverinsa seisoskeli hieman neuvottomana vieressä. Kysyimme mikä hätänä ja kaveri kertoi ettei jaksa enää yhtään. Luettelimme muonavarastoista kaikkia herkkuja ja kysyttiin mikä maistuu. Ei kuulemma mikään maistu ja suolaakin on otettu. Emme voineet muuta kuin toivoa, että kaveri pystyy syömään jotain ja lähdimme jatkamaan matkaa, kun paikalla ei ollut hengenhätä.

Jotenkin tämä karu tilanne kertoi, että meidän tilanteemme on ollut todella hyvä, koska olimme selvinneet hyvin tähän mennessä. Ja jos tulee huonoja hetkiä niin ne pitäisi pystyä ennakolta ennakoimaan. Sveitsi-Italia rajalla pysähdyttiin hetkeksi ja samalla toinen tiimi sai meidät kiinni jossa oli joku vuoristo-opas koulutettavan oppilaan kanssa, tai ainakin sellaisen kuvan heistä sai. Rajalla jokainen yhjensi rakkonsa ties minkä valtion puolelle. Sekä syötiin pieni tötterö sipsipussi jonka Mikko oli varannut rajatarkastukseen. Harmillisesti ei päästy hakemaan Sveitsistä turvapaikkaa! Tämä pitkä osuus oli tosi pitkä ja yön ollessa pahin näimme jopa kaikki kolme näkyjä yhdessä kallio leikkauksessa, jossa oli ihan selkeästi maalattu graffiti. Lähempänä tämä paljastui ihan tavalliseksi kallioksi.

Mikko kehitti Juhalle sellaisen troppi juoman 0,5l vesipullosta parin napin avustuksella, kun kaveri meinasi ihan nukahtaa tälle tasaisen tylsälle matkalle. Itsellä ei pahoja vaikeuksia ollut mutta kävely oli laidasta laitaan ja suoraan kävely tuntui mahdottomalta. Toisin sanoen hieman sekava porukka liikenteessä.

Refuge Champillon - Refuge Fallère 26km +d2251m -d2168m

Vähän ennen Refugea oli joku toinen majapaikka ja hieman epäselvää oli meidän paikka ylempänä vai ei. Lopulta löysimme oikean paikan ja pääsimme tankkaamaan energiaa ja ottamaan lyhyet nokoset, koska hyvää yötä ei kannattanut hukata. Päätimme ottaa vain noin 1h nokoset ja jatkaa sitten matkaa. Söimme mini makkaroita sekä sitä dumbling soosia ja nyt päätin ottaa oluen, koska tämä oli hieman yli puolivälin krouvi.

Pian matka jatkui kohti Col de Champillon yli ja tässä näimme TOR:n reittimerkintöjä. Menimme hieman ohi WP064 pisteestä ja huomasin sen kun katselin omaa Forerunner XT910 reittiviivaa. Käytännössä minulla oli reitti kahdessa samanlaisessa laittessa ja latailin niitä vuorotellen ja käytettiin tätä GPS reittiä kakkoslaitteena Mikon käsikepsin kanssa. Varmistin Mikolta meinimmekö ohi ja vahvistus tuli että tunkataan hieman takaisin ylös. Päätin pitää tässä kunnon kyykkytauon ja antoisat varpusparvethan sieltä tuli.

Matka jatkui tosi jyrkkää rinnettä mukaillen ja välillä polku oli ihan hukassa. Kuitenkin haravamme oli hyvä ja oikea reitti löytyi nopeasti kahden GPS:n reittiviivan avulla vaikka välillä tuo reitti olikin hieman sivussa kaikujen takia. Ennen Entroubles kylää tavattiin pulassa oleva Tiago sekä Josè (Desnìvel 99, Portugalin alamäki specialisti). Sovittiin että mennään alas kylään ja sitten voidaan otaa Josè mukaan, koska Tiago oli päättänyt keskeyttää (pystyi kävelemään vain ilman kenkiä, kynnet olivat ilmeisesti hieman ilmassa). Pidettiin myös polun varressa aamupala tauko ja nautitiin näkymistä. Lopulta järjestäjät olivat saaneet Tiagolta selvityksen ja GPS laite Josè:lle kantoon ja nyt meitä oli 4 matkaajaa.

Entroubles juomapisteellä otin nestettä kantoon 2,5l ja jatkettiin vastarinteeseen porukalla. Auringon tullessa vuorten takaa pidin pienen tauon puron varressa ja laitoin aurinkovoidetta reilusti ja pesin kädet purossa. Matka jatkui harjanteelle ja välillä yritimme keskustella viittomakielellä ja sekä lontooksi Josè:n kaa. Harjanne tuli pian esille ja näimme pari MTB kaverusta tunkkaamassa viereiselle nyppylälle.

Tässä vaiheessa myös kuulimme että some-kattila porisee ja naureskelimme tilanteelle. Toki tiesimme että riskit kasvat, kun porukkaa on enemmän. Toisaalta meno on letkeämpää ja tunnelma hyvä eikä meillä ollut mihinkään kiire. Olin jo aikaisemmin ilmaissut mielipiteeni, että kannattaa mennä mahdollisimman tasaisella vauhdilla ja olla nöyrä luonnon kanssa sekä kilpailut muiden kanssa unohtaa ja mennä omaa vauhtia. Yleensä uhkarohkeat repäisyt päättyvät DNF tilastoon. Mielestäni realiteetit pitää ottaa huomioon ja parempi päästä ehjänä maaliin.

Yhden järjestäjän kanssa keskustelimme ja alkoi näyttämään siltä ettei Josè voisi enää jatkaa matkaa kanssamme. Olisi pitänyt olla kaksi keskeyttänyttä tiimiä joista kasataan uusi tiimi. Menimme yhtämatkaa majalle ja tällä ylängöllä oli paljon ulkoilevia ihmisiä. Tilasimme majalla kunnon eväät sekä otin oluen. Kuvaaja oli taas pyörimässä ympärillämme. Lopulta, kun oli maksun paikka Josè maksoi ruokamme ja menimme nukkumaan. Kun kerroimme järjestäjille, että otamme sellaiset ~4-5h lepoa, pitivät meitä hulluina. Päivä oli niin törky kuuma ettei ollut mitään järkeä lähteä tunkkaamaan tuossa kelissä.

Refuge Fallère - Morgex 23km +d1191m -d 2630m

Haikeissa tunnelmissa kättelimme Josè tuvassa ja toivoimme onnea toisillemme. Näin meidän matkamme jatkui eteenpäin. Tiedossa olisi sellaista hurjaa harjannetta toisen perään ja korkeuksissa keikkumista ja lopussa ennen huoltoa hirmuinen lasku. Korkein kohta oli Mont Flassin 2772m. Täällä ridget olivat aivan hurjia irtokivineen ja onneksi ei tuullut. Kuvailin hieman ja lopulta kuulimme että JMP joukkueella oli hasteita. MP:llä kuulemma ei happi kulkenut ja olimme huolissamme tilanteesta. Tiesimme että tällä osuudella heilutaan pitkiä aikoja korkealla ja kuuma sekä nesteiden vähyys sekä kova rasitus vievät kehon äärimmilleen.

Tunteet menivät vuoristorataa kuten hypimme louhikoissa ja kivikoissa ilman minkäänlaista reittiä. Välillä olimme sivussa GPS jäljestä pahasti mutta suunta oli oikea. Tosi haastavaa oli löytää reitti tällä osuudella. Kuulimme JMP tiimin keskeytyksestä ja nyt olimme ainoat Suomen PTL edustajat. Sekaisin tuntein väänsimme vuoren rinnettä ja lopulta reitti oli niin hukassa ja ilta hämärtyi että lamput oli kaivettava esille. Onneksi huomasin heijastimen noin 100m päässä ja menin tarkistamaan tilanteen. Joku oli ripotellut hajanaisesti reittimerkintöjä hieman sivuun GPS jäljestä joten päätimme seurata niitä. Pian oli säkkipimeää. Onneksi kuuma keli silloin hellittää ja pystyimme jatkamaan reitin seuraamista hyvällä sykkeellä. 

Ajauduin jotenkin Tête des Fra huipulle, josta lampulla valaisin alla olevalle ridgelle kolmen koplaa joka oli meitä edellä. Näimme heidän lamppuja monesti ja se antoi hieman suuntaa säkkipimeydessä mihin suuntaa ollaan menossa. Samalla havahduimme katselemaan kuinka hieno tähtitaivas meillä on ja sen kun vain olisi pystynyt tallettamaan kameran kennolle. Kolmen kopla neuvoi meille reittiä ja lopulta pääsimme jostain älytömän jyrkästä ruohikkorinteestä ja kallioiden välistä eteenpäin ja yritimme seurailla GPS jälkeä.

Vähän WP082 jälkeen ennen isoa polkua vedimme liinat kii ja istuimme rinteessä syöden eväitä ja ihmetellen maailman menoa. Tilanne oli jotenkin eeppinen, me olimme jossain ja olimme vaan. Pian jatkettiin matkaa ja mentiin alas Morgex huoltoon, jossa Jussi.K oli meitä vastassa. Tarkempi kuvaus seuraavan osan 3/3 alussa tästä Morgex huollosta.

PTL2016cartes.pdf

PTL2016roadbook.pdf

Kuvalinkki

PTL® 1/3

Ja siitä se ajatus sitten lähti..

Osallistuminen Isojen Poikien tapahtumiin tarkoittaa pitkäjänteistä valmistautumista ja asennoitumista hommaan ja ajatus tarttumisesta tähän haasteeseen oli jo muhinut mielessä pitkään. Onneksi löysin Juhan ja Mikon, jotka ilman suurempia suostutteluja innostuivat tästä seikkailusta.  Haaste tulisi olemaan suurin fyysinen haaste tähän mennessä, ainakin itselleni. Tositoimiin ryhdyttiin noin vuosi ennen kisaa 2015 syksyllä. Vuodenvaihteen tienoilla lähetettiin henkilökohtainen anomus päästä mukaan kisaan ja sitten vaan toivottiin parasta. Hakemuksen täyttäminen oli haastavaa, kun täällä Suomessa alppiharjoittelu on hieman erilaista niin oli vaikea perustella mitä edellytyksiä juuri meillä olisi selviytyä noin haastavasta matkasta Alpeilla. Teimme parhaamme ja lopulta saimme tiedon, että meidät on hyväksytty.  Osallistuttiin rogaining kisoihin yhdessä ja teimme yhteistreenejä myös, tosin enemmänkin olisi voinut tehdä. Joukkueen nimeä pohdittiin juurta jaksain ja lopulta päädyttiin ranskalaisittain helposti lausuttavaan. Les Köykäset tiimi oli valmiina.

Tämä extreme endurance adventure PTL "La Petite Trotte à Léon" (UTMB viikon kuningasmatka) on juuri sitä haastavinta seikkailua mitä vain vuorilla voi tehdä! Siellä on nelivetoa, jyrkänteitä, korkeita huippuja,  lunta, solisevia puroja, jäätiköitä, kuvankauniita kirkkaansinisiä vuoristojärviä, vuoristoluontoa kaikki 300 haastavaa kilometriä. Matkan edetessä tulet olemaan lopulta yhtä luonnon kanssa, kun olet tunkannut nousua +d26500m. Isojenkaan seikkailujen läpäisy ei ole mahdotonta hyvällä peruskunnolla, maltilla ja pitkäjänteisellä säännöllisellä tekemisellä. Vanha sanonta, kaikki on mahdollista jos vaan muistaa ulkoilla tarpeeksi - piti tälläkin kertaa paikkansa.

Ranskankieliset sivut olivat kivaa opiskelua ja vertailua mitä ohjeita löytyy englanninkielisestä versiosta. Automaatti käännökset huvittivat kovasti, joista paras oli "tämä on ollut pyhä pikku ripuli!!" joten pakkasimme sopivat lääkkeet mukaan, ripaus hullun rohkeutta ja ei kuin menoksi.

Chamonix 22.8.2016 9:00, 23km +d2131m -d2080m

Lähdöstä tossua toisen eteen ja matka lähti mäkeen kohti Gare des Glaciers, jonne tunkkaaminen oli suht helppoa. Tästä matka jatkui rinteen suuntaan välillä ottaen vauhtia alempaa jottei olis liian tasaista. Kierrettiin jäätikkö ja matkalle osui pieni louhikko, jossa auton kokoisia lohkareita, joiden välissä oli kiva puikkelehtia. Kannustus joukot (Merja, Päivi, Anne) olivat vastassa Aiguille hissilinjan läheisyydessä ja sehän oli ihan maailman luokan kilistelyä lehmänkelloineen ja Bravo huutoineen.

Siitä tuupattiin Montervers:in suuntaan, ei ihan helpointa reittiä, mutta kuitenkin ura oli alla koko ajan. Muistaakseni tältä matkalta löysin lukulasit polulta ja otin ne kantoon. Hetken ajan kuluttua selvisi, että ovat Jannen, joten omistaja löytyi lopulta helposti.

Täytettiin juomapullot Monterversissä ja matka jatkui alamäkeen hieman reippaammin kuin oli tarkoitus. Toki vauhti oli maltillista ja voimia paljon. Rautatiesillan alitukseen Päivi oli ehtinyt kannustamaan edellisestä paikasta. Fiilis oli hyvä ja matka jatkui edelleen alamäkeen hieman jo jarrutellen. Nämä alkumatkan tunnelmat ovat vielä hyvässä muistissa, mutta rationaalisen alun jälkeen päädytään vielä hieman sekavampaan tunteiluun. Notkossa joen ylityksen jälkeen kannustusjoukot olivat taas valamassa uskoa matkaajiin. Lyhyt kahvi tauko ja pullojen täyttö Les Tines - Village Vacances, jossa uima-altaalla bikini typyt ihmetteli menoa ja ihailivat Juhan fitness vartaloa.

Les Tines - Refuge Moède, 18km +d2006m -d1120m

Toisessa isossa tunkkauksessa alkoi olemaan jo rutiinia ja homma löysi  uomansa. Le Flegeren korkeudessa oli suomalaiskannustusjoukko suurentunut ja siinä vaihdettiin kuulumiset lennossa. Les Köykäsillä oli kevyt tossu eli kaikki hyvin. Näitä alkumatkan paikkoja Mikko oli käynyt tiedustelemassa jo edellisellä viikolla, joten suuria yllätyksiä ei olisi tiedossa. Välillä oli hyvää edettävää maastoa, joka taas muuttui yhtä nopeasti todella hitaaksi kivikoksi, eikä tainnut loppua missään vaiheessa.

Edettiin vinottain rinnettä ja uraa ei ollut lainkaan. Tässä oli muitakin matkaajia menossa ja kuvailin heitä sen mitä kykenin. Lopulta ajauduttiin johonkin hemmetin jokiuomaan ja pelkkää paska pusikkoa oli molemmin puolin, joten päätettiin karauttaa tästä alas suoraan isommalle polku-uralle. Nyt oli ilmassa jo hieman jumia ja otettiin Mikon salaista magnesium troppia ja rallateltiin notkon pohjalle, josta noustaan Refuge de Moède-Anterne:lle. Täällä vaihdettin pikaiset kuulumiset JMP tiimin kanssa. Mentiin syömään oikeen kunnolla ja tehtiin juomahuolto pitkää yötä varten.

Refuge Moède - Buet Skiroc, 31km +d2514m -d3098m

Aika lailla lähdettiin kuin telkät pöntöstä ja tasaisella ylöngöllä vauhti oli reipasta. Muutamia telttailevia retkikuntia näkyi ennen kuin sukellettiin laakson pohjalle, josta alkoi sellainen tunkkaus ylös ettei tämä poika olekkaan sellaista ikuna tehnyt. Hoiputtiin jotain uskomattoman kapeaa uraa pitkin ylös, ylös ja ylös. Eikä tiedetty mitä pirua olis edessä. Jotenkin kuvittelin, että helppoa harjannetta olis tiedossa mutta eikä mitä. Päästiin sysimustassa tähtikirkkaan taivaan alla tuuliselle tosi kapealle harjanteelle jossa edettiin 4x4 vetoa pitäen vaijerista kiinni kaksi käsin ja välillä maastoutuen isojen tuulenpuuskien voimasta. Ainoa päämäärä oli edetä kun muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Ilmassa lenteli hiekkaa ja pieniä kiviä, joten onneksi oli hupullinen takki päällä. Tuntui kuin olisi mustassa hiekkamyrskyssä, josta ei ole paluuta. Korkeusmittarista ja kiviröykkiöistä päätellen löysimme Mont Buet:n huipun ja tästä matka jatkui loputtomasti eteenpäin. Siellä täällä oli muitakin otsavaloja kertomassa meille ettemme tosiaan ole yksin täällä mutta orpoa oli! Pientä nypyä ylös ja alas välillä tasapainollen kaltevalla lumella peläten liukumista solisevan rotkopuron syleilyyn. Kuitenkin auringon kajo alkoi valaista matkaamme ja askel kerrallaan olimme lähempänä aamun ruokapaikkaa kylän Le Buet laitamilla - Buet Skiroc.

Uskolliset kannustusjoukomme olivat vastassa täälläkin. Huolsimme jalkoja ja teimme repun energia määrän tarkistuksia sekä nautimme loistavan aamupalan valkoisin liinoin katetussa pöydässä. Olo oli nuhjuinen, joten  hampaiden pesu teki terää. Tunteiden skaala oli laaja edellisyön haastavasta reitistä johtuen, joten hieman sekaisin fiiliksin matka jatkui. Täällä huoltoasemalla jo osa joukkueista oli päättänyt ottaa nokoset, mutta me tunsimme itsemme vielä suhteellisen freeseiksi. Matka jatkui kohti Sveitsiä.

Buet Skiroc - Champex, 25km +d2591m -d2487m

Tunkattiin Col de Balme:een, jossa ostettiin vettä sekä limua. Kannustusjoukot olivat paikalla jälleen. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ikävästi ja omasta koneesta alkoi tehot laskemaan. Tästä itse huollosta tunkattiin sellaista kivikko harjannetta nelivedolla ylös että jos olis unohtanut käsijarrun niin olisi valunut takaisin Balmeen. Päällä odotti järjestäjä, joka neuvoi mistä kohtaa kannattaa laskeutua seuraavaan solaan sekä kyseli miten voidaan. Taidettiin vain olla järkyttyneitä tuosta harjanne rymystä.

Sekaisin tuntein alas laaksoon, eli nyt oli viimeistään selvää että mennään koko ajan vain ylös ja alas merkattuja reittejä jos on tuuri ja välipätkät noita merkkaamattomia harjanteita. Tunkattiin kuumassa vika mäki ylös ja tässä nähtiin kopteri ilmassa, joka kävi hakemassa jonkun harjanteelta, myöhemmin selvisi että yksi uupunut ehkä nilkkansa loukannut kisailija oli noudettu. Loppu rallateltiin mäkeä alas. Karttojen korkeuskäyrät olivat ihan sontaa eikä niistä saanut mitään selvää. Voisin melkein sanoa että painatuslaatu oli heikoin mitä pitkään aikaan olen nähnyt. Näillä ja GPS:llä kuitenkin mentiin.

Champex huoltopisteellä oli oma huoltoapu sallittu ja syötiin hyvin huoltojoukkojen pöytiin tarjoilulla sekä katsottiin varusteet 2/3 osuutta varten ja tehtiin iso jalkojen huolto, suihkusta tuli kylmää vettä, sekä nukuttiin ekaa kertaa ~3h (nyt oli matkattu päivä-yö-päivä). Omasta mielestä tässä oli hieman hässäkkää ja unien jälkeen piti tehdä kertaalleen repuntarkastus läpi, että varmasti kaikki olis mukana. Kuitenkin jotain unohdin mutta tärkeää se ei ollut.

Champex:in eliminaatio aika oli 24.8.2016 klo 11:00, joten kun lähdimme matkaan noin 1:00 niin meillä oli 10h pelivaraa taskussa joka oli mielestäni nyvä.

Sijoituksemme oli alusta alkaen yllättävän hyvä. Tyttöjen laskelmien mukaan ensimmäisen n. 1600 nousun jälkeen matkatessa Monterviesille olimme n. 15-20 sijoilla, Tines:ssä muistelivat että sijalla 14, mutta sen jälkeen olimme koko ajan 10 parhaan joukossa.

yhteensä 97km +d9242m

Jatkuu 2/3 päivityksessä

note: google on muuttanut näköjään kuvien renderöintiä ja ovat hieman suttua ennen kuin niitä klikkaa.. :-(