tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kevät-rogaining

Palauttelijat iskivät jälleen!

Alustavat speksit lähetin sähköpostilla:

"Ehdotan että piirretään rata käyttäen rasteja pisteeltään 8 ja 4 ja tuonne
väliin poimitaan noita 1 ja 2 pisteen rasteja, radan piirtoon käytetään max
5 min mutta pyritään tekemään se alle 3 min?
Kiertosuunta määritellään siten että lopussa on enempi vaihtoehtoja, eli
sinne minne lähdetään poimitaan kaikki rastit pois lukien yksittäinen
kaukainen 1p rasti josta neuvotellaan matkalla kun on nähty kartta.
Vuorotellaan rastiväleillä pääsuunnistajaa ja muut varmistavat ettei
ajauduta liikaa väärään suuntaan?"

Suunnittelu onnistui juuri alle 4min ja olimme jo matkalla savusaunojen ohi ekalle rastille toivotussa ajassa. Supinaa kuului taustalta, kun vetelin viivoja noiden 8 ja 4 p rastien välille sellaisella vauhdilla etten itsekkään pysynyt perässä. Alun suunnitelmaa tarkasteltiin matkalla ekoille rasteille ja hyvältä näytti. Tämä tosiaan oli nopeaa räväkkää tehokasta toimintaa. Tarkoitus oli matkalla suunnitella lisää.

Poimittiin alun rastit ja paineltiin kalkkiruukin kierrokselle jossa tutkittiin lisää halutaanko juosta polkua pitkin vai mennä metsää. Yhteinen valinta oli että tossulle pitää antaa kyytiä ja vauhdit olivat sen mukaista tuolla hieman parannetulla polulla. Keskeltä olisi voinut koukata enemmänkin rasteja ja pommitettiin kartan oikeaan alakulmaan pienen keskiharavointi koukkauksen kautta.

Sitten alkoi tiukkaa pohtimista miten tehdään tuolla R27:lle. Keskellä tehty koukku ei tukenut monia reitinvalintoja joten ehdotin 84-11 välillä ettei haeta tuota 27 ollenkaan vaan tehdään tehokas pistehaku noille jäljelle jääville rasteille. Tässä oletettiin tulevan maaston olevan hitaampaa eli päätös perustui siihen. Rastit löytyivät kuitenkin super tehokkaasti, kun hakijoina oli 3 henkilöä ja maaston lukemisessa, joku oli aina kartalla. Muutamia stoppeja tuli kun vauhti oli reipas ja suunnan hakemin oli ajoittain tossuja jäljessä.

R83:lla tiedettiin jo että lopun rastien perkaaminen onnistuu helposti ja siksakkia mentiin rastilta rastille. Fiilis oli mahtava ja juttu lensi vielä tuossakin vauhdissa. Kaikilla tuntui olevan hieman notkahdusta keskivaiheilla (sokerit hiipui) ja lopun lähestyessä koneet olivat lämmeneet sopivalle tasolle. Hieman jo tehtiin pieniä spurtteja kuitenkin äkkijyrkät mäet mentiin kävellen käyttäen 4x4 metodia.

Kuljettu reitti on laitettu tuonne rastit.fi sekä reittihärveliin (valita "all classes" ja vaikka palauttelijat) ja QT kiemurat löytyy myös.


Aikaliikeellä oli 3:27:17 joka kertoo tossun kulkeneen 7:12min/km vauhdilla ja kyllä se siltä tuntuikin ja tuntuu edelleen :-) Oma max syke näyttää olleen 177 joka voi olla totta. Sykevyö kun tei ole oikein UD repun kanssa yhteistyöhaluinen ja reppu painaa sitä alaspäin jolloin sen valuu liian alas.

Juotavaa meni noin 7 dl sekä yksi geeli että mainio myslipatukka. Olisi pitänyt hieman enemmän tankata karkkeja toki ne syötiin illalla.

Kiitos Jorma ja Mikko että lähditte pitämään vauhtia yllä tässä yllätyksellisessä kevät rogassa!

Loppusanoina suuri kiitos järjestäjille ja vapaaehtoisille!

ps. matkalla ei ehtinyt twiittaamaan kun vastaavaa henkilöä ei ollut nimetty ;-)

ps2. jälkipohdinta kertoo että tälläkin reitillä olisi tuon R27 hakenut kun vain olisi ollut munaa (17-27-15 tiekierrolla)!

Tuloksia ja dataa



maanantai 30. maaliskuuta 2015

Teneriffa

Kevätleiri 13 - 20.3.2015


1 day Vueltas de Taganana

Retki aloitettiin jännittävällä auton survomisella todella vilkkaan liikenteen sekaan täällä Teneriffan pääkaupungissa Santa Cruzissa. Muutaman mutkan ja navigointiongelman jälkeen löysimme Here:n opastuksella lähtöpaikalle. Auto parkkiin ja ei kun matkaan.

Auton mittari näytti huikeat 9 astetta lämmintä! Oltiin ihan pilvessä ja tuuli oli todella navakka, joten ei kun kaikki varavaatteet repusta niskaan; pitkähihainen paita, päälle lyhythihainen, siihen juoksutakki ja vielä sadetakki ja kaksi buffia lippiksen kaveriksi ja hanskat.

No, pian lämpeni, noin tunnin kuluttua alhaalla Tagananassa kun lähdettiin takas nousemaan ylös tuli tietenkin hirvittävän kuuma, joten taas jumpattiin vaatteita pois. Ja kohta taas takas päälle.

Vueltas de Tagananaksi, Tagananan mutkiksi ristittty vaellusreitti kulkee yhden saaren parhaiten säilyneen pilvimetsän halki. Valtavat, jopa kaksimetriset saniaishuiskat ja tiheä naavapeitteinen laakeripuumetsä reunustavat enimmäkseen kaukalomaista caminoa, joka kulkee mutkitellen alas kohti Taganaa.

Paluumatkalla mentiin "La Cumbrecillan solaan, josta aukesi upea näköala ja siitä jatkettiin "vahvistamatonta" reittiä - viehättävää, mutta paikoitellen hyvin jyrkkää ja suojatonta (= omia polkuja). Perille takaisin autolle löydettiin, noin kolmen tunnin patikoinnin jälkeen. Ja kiertotietä ajettiin takaisin kaupunkiin ja paluumatkalla katsastettiin alueen ranta.

2 day Montana Tafada

Rauhallinen vuoristovaellus, johon sisältyy urheilullisia osuuksia. Maalauksellisessa paikassa sijaitsevan Chamorgan kylän seutu on vaeltajan paratiisi. Pilvimetsien halki kulkevilta ihastuttavilta vanhoilta teiltä ja poluilta aukeaa tämän tästä suurenmoisia näkymiä rannikolle. Jos tahdot pidentää reittiä poikkea Faro de Anagan majakalle kuten me, koko reissu. n. 3 h 15 min, 9,6 km, +800 m. Tällä reissulla nähtiin jo paljon enemmän vaeltajia, kokonaisia perheitä ja myös vuorijuoksijoita useamman.


3 day Aguamansa - Montana de la Crucita 2061 m

Candelarian reitti on vanha pyhiinvaellusreitti, joka johtaa Aguamansisasta Candelariaan. Joka vuosi 4.elokuuta sitä pitkin pyhiinvaeltaa suuri joukko teneriffalaisia Kanarian saarten suojeluspyhimyksen juhlaan. Reitti näyttää koko Orotavanlaakson yläosan kauneuden. Aguamansan yläpuolisten suurten mäntymetsien halki ja kaikissa punaisen sävyissä kimmeltävien laavarinteiden yli noustaan Cumbre Dorsalin harjanteelle, josta avautuu näkymä länteen yli Orotavanlaakson ja itään yli Guimarinlaakson.

Itse asiassa meillä oli meininki mennä alunperin Barranco Madre del Agua -reitti, mutta se oli suljettu. Siitä sitten jatkoimme ainoaa mahdollista reittiä pitkin niin, että lopulta suunnistusvirheen takia ei päästy koskaan sinne minne vaihtoehtoisesti oli tarkoitus, mutta onneksemme tapasimme eräänlaisten pitkien seipäiden kanssa matkaa taittavien joukon, jossa oli mukana paikallinen opas ja hän alkoi heti juttusille meidän kanssa ja suositteli tätä reittiä, jota myös itse lähtivät nousemaan. Juteltiin siinä englanniksi tovi, täällä on harvinaista että KUKAAN puhuu englantia. Eilen Mäkkärissä ei meinattu saada tilattua mitään, kun ei kukaan osannut puhua sanaakaan englantia. Joten kun sanoi Meal - ei kukaan ymmärtänyt mitään.

Tämä opas puhui kuin Ruuneperi ja selitti kaikkea mahdollisia lisälenkkejä ja oikaisuja, joita ei mistään kartoista näkynyt ja hoki minulle, että "It's not very hard, you can do it" ....joten lopulta lähdettiin "vähän matkaa" heidän suuntaan eli nousemaan 2061 metriselle vuorelle (Montana de Crucita) ja kuinkas ollakaan me mentiin ylös asti eikä tehnyt tiukkaakaan.

Hieman jänniti ajatus alastulosta, koska koko reitti oli "sateiden huuhtomaa reittiä", paikoin todella jyrkkää ja täynnä jalan alla pyöriviä laavan kappaleita ja irtokiveä.

Lopulta nousua tuli se runsas 1000 metriä ja alastulokin oli jännää kun siellä syvällä kanjonissa meidät ohitti kaksi alamäki maastopyöräilijää aivan huikeaa vauhtia. Ei voi käsittää. Hieno hetki oli nähdä pojat! Valitettavasti kuvat eivät tässä kohtaa tee ollenkaan oikeutta.

4 day Igueste de San Andres - Semaforo

Kevennetty versio todella pitkästä ja vaativasta reitistä, joka "vaatii paikoitellen jonkin verran kärsivällisyyttä polun etsinnässä eikä vaeltajan päätä saa huimata Antequeran rannan yläpuolella kallionseinämää pitkin kulkevilla paikoitellen hiukan suojattomilla osuuksilla. Reitti palkitseekin kulkijansa annoksella seikkailuromantiikkaa ja kauniilla hiekkarannalla."


Ja lopuksi - vihdoinkin - UIMASSA meressä ja mikä tärkeintä -ajoissa myös syömässä kylillä ja pikkasen myös shoppailua sekaan. Tänään on ollut lämpimin päivä, +24 täällä kaupungissa eikä edes tuule kovaa. Alkaa jo posketkin punottaa!

5 day Chinobren kierros

"La Ensilladan ja Cabezo del Tejon välinen vuoristoreitti kuuluu Anagavuorten ja koko saaren VAIKUTTAVIMPIIN. Tuskin mistään Teneriffalta löytyy kauniimpaa pilvimetsää ja tuskin mikään Anagavuorten näköala paikka pystyy kilpailemaan Cabezerodel Tejon kanssa. Kun sitten vielä näkee usvapilvien kiitävän selänteen yli, tuntuu kuin olisi siirtynyt satujen ja demonien maailmaan." Lähtiessä oli +13 astetta, vettä tihkui ja oli aivan kaamea tuuli ja oltiin kirjaimmellisesti PILVESSÄ.

Joku metsänvartijakin tuli reitillä vastaan ja muitakin vaeltajia nähtiin. Metsänvartija kysyi meiltä jotain (oltiin kyllä luettu, että tälle reitille olisi lain mukaan pitänyt olla lupa, mutta sitä ei keneltäkään yleensä kysytä), mutta ei puhunut sanaakaan englantia, joten keskustelu jäi ikuiseksi arvoitukseksi :) Hieno reitti, suosittelen!

Jopa näin märemmällä ja tuulisella kelillä oli oikeastaan vieläkin hauskempi reitti, koska pääsi nauttimaan erittäin vaihtelevasta vuoristosäästä oikein kunnolla :D

6.1 day Parador Nacional - Guajara 2718 m

Upea näköalavuori huippureitteineen. Leveähuippuinen Guajarana on kalderan reunan korkein ja myös huomiota herättävin huippu. Mukavan vuoristoelämyksen ohella se tarjoaa ennen kaikkea suuremmoisen näköalan Teidelle. Paranodal National hotellilta lähtee kaksi reittiä huipulle, tässä kuvattu seuraa kenelle tahansa sopivaa normaalireittiä ja laskeutuminen tapahtuu leveää mutta paikoin suojatonta kalliouraa pitkin. (Meille tuli hieman extraa kun tämä "vaativa laskeutumisreitti" oli hetken hukassa ja rampattiin ylös alas, kunnes lopulta reitti löytyi. Tosin se osoittautui hieman rohkeutta vaativaksi.

Olimme varautuneet erittäin kylmään keliin, 2000 metriin luvattiin kaksi tai neljä astetta lämmintä ja sitä se välillä sumuisen metsätien läpi ajaessa olikin, alimmillaan 0,5 astetta, mutta kun päästiin reitin läntöpaikkaan niin olikin melko lämmintä ja ylempänä vielä jopa ihan hellettä. Välihousuilla jouduin taivaltamaan...

6.2 day Rogues de Garcia

Eli tänään peräti kaksi trekkiä. Välissä vaan syötiin hyvin hienossa ravintolassa - tietysti: olikin erikoinen jälkisruoka - munkkeja, joissa banaani sisällä ja se kastettiin suklaakastikkeeseen :D

Rogues de Garcian kalliot Las Canadasin sydämessä Teiden juurella ovat saaren merkittävin luonnonmonumentti. Varsinkin "Jumalan sormeksi" kutsuttu Rogue Cinchado houkuttelee laumoittain turisteja. Jo muutaman minuutin kuluttua vaeltajan ympäröi kuitenkin Las Canadasin hiljaisuus ja hän voi lähes häiriöttä tutustua outoa, monimuotoista kalliomuostalemaa ympäröiviin  luonnonihmeisiin.

7 day Punta del Hidalgo

"Suuremmoinen nousu oudon kalliomaiseman halki vuoristokylään. Vaellusreitti on yksi Teneriffan suosituimmista, eikä suotta, kuten jokainen varmasti huomaa."

Aamulla oli täällä alhaalla Santa Cruzissa pilvistä ja satoi. Sadetta oli luvassa koko päiväksi ja vaikka olimme ajatelleet, että tänään otetaan sitten sitä d-vitamiinia taivaalta ja löhöillään vaan tuolla kattoterassilla ja ehkä pikkasen kierretään kaupunkia, jota ei olla oikein kunnolla edes nähty vielä. Vielä kun olin vähän huonovointinen aamulla niin olis sopinu kuin nenä päähän, mutta sitten kun ei se aurinko paistanut niin päätettiin lähteä ajelemaan ja vaikka autosta vaan katselemaan maisemia. Onneksi kuitenkin laitettiin pikkasen urheilullisemmat kamppeet päälle, koska tie vaan vei ja vei meitä... Eli menimme tämän reitin alkupään edestakaisin ja lisäksi rannalla majakan luota koukattiin takaisin kaupunkiin. Saimmekin nauttia loistavasta säästä, aivan loppumetreillä alkoi vasta satamaan  Huikeeta oli - taas :)  MERI oli upea!

8.1 day Rogue de Taborno

HUIMA kierros "Teneriffan Matterhornin" ympäri."

Tämä oli meidän viikkomme ainut "musta" eli vaikea tai kuten täällä neuvotaan "ei saa missään tapauksessa kärsiä huimauksesta ja ainoastaan varmajalkaisille...

"703 metrinen Teneriffan Matterhorniksi nimitetty Rogue de Taborno ei ole yksi saaren korkeimmista, mutta ainakin yksi huomiota herättävimmistä huipuista. Läheltä katsottuna huippu ei kylläkään ole ihan sitä,mitä se kauempaa näyttää, mutta sen luota rannikolle aukeavat näkymät korvaavat paikka paikoin hiukan huimaavan kierroksen vaivat."

Koska tänäänkään ei päästy täällä rannalla nauttimaan auringosta, päätimme sitten yrittää mustalle reitille, josta kuitenkin tuli osittain PIKIMUSTA - pariinkin otteeseen eksymisen takia. Reittioppaassa kun oli kuvailtu kierros hieman eri tavalla eli lähtö ja paluu oli eri paikkaan,mutta koska olemme liikkeellä omalla autolla niin paluu piti olla takaisin autolle, joten reitin lukeminen oli hieman hankalaa kun se vielä piti tapahtua ikäänkuin vastapäivään. Heti alkuvaiheessa lähdettiin väärälle polulle, joka ilmeisesti olisi kuitenkin ollut osittain paluupolku. Paluukin nimittäin tehtiin "väärin". Kun olimme menneet väärään suuntaan ja seurattiin heikosti harvakseltaan kalliossa näkyviä (pari hassua merkkiä yhteensä) noin 25 minuuttia niin tuli kohta, jossa piti siirtyä nelivedolle kun en uskaltanut enää seistä, niin päätettiin että palataan takaisin. Alkoi nimittäin satamaan ja muutamassa minuutissa limaiset ja hieman mutaiset kivet polulla muuttuivat liukkaiksi. Palatessa törmäsimme saksalaisryhmään, ja hekin palasivat takaisin ja lähdin tiedusteluretkelle... Ja niin löytyi kuin löytyikin OIKEA reitti ja kun sadekin taukosi sopivasti niin lähdettiin kiertämään kuitenkin koko Matterhorni.

Kapeimmillaan polku oli kuitenkin vain yhden jalan levyinen multainen rinne, jossa jonkun kulkijan jalka oli tämän tästä lipsahdellut. Takana tulevassa saksalaisryhmässä yksi mies kellahti pusikkoon, mutta pienen punnaamisen jälkeen pääsi uudelleen aloilleen. Yksi geokätkö logattiin paluureitiltä.

Aivan SUPER reitti! Suosittelen - tätäkin!

Paluumatka autolla todella kovassa vesisateessa pilvimetsän suojissa.

8.2 day Valleseco - Pico del Ingles

...vielä alas ajaessa päätettiin lopulta etsiä reitti, mikä lähtee tuolta alhaalta kaupungin laitamilta. Ja löytyihän se, mentiin kuitenkin vaan pätkä ja loput jätettiin ensi vuoteen! Nousua tuossa tulisi peräti 1000 m.




Kuvat ja tarinan kerronta Tomi&Merja.

yhteenveto harjoistuspäivä excelistä:

to 12.03.15 Juoksu 10,6 01:04:18 6:04 132 +313m
pe 13.03.15 Juoksu 4,9 00:29:47 6:05 124 +85m
pe 13.03.15 Vaellus 7,7 02:12:52 17:15 89 +693m
la 14.03.15 Juoksu 4,8 00:26:57 5:37 132 +73m
la 14.03.15 Vaellus 9,6 02:36:23 16:17 91 +775m
su 15.03.15 Vaellus 13,2 03:35:27 16:19 93 +1005m
ma 16.03.15 Vaellus 4,4 01:32:38 21:03
+431m
ma 16.03.15 Juoksu 15 01:27:53 5:52 131 +466m
ti 17.03.15 Vaellus 7 01:50:10 15:44
+354m
ti 17.03.15 Juoksu 6,2 00:38:35 6:13 121 +34m
ke 18.03.15 Vaellus 12,7 03:13:35 15:15 97 +777m
ke 18.03.15 Vaellus 4,7 01:00:57 12:58 95 +180m
to 19.03.15 Vaellus 10,5 02:27:47 14:04
+450m
to 19.03.15 Juoksu 9 00:44:36 4:57 139 +60m
pe 20.03.15 Vaellus 6 01:41:54 16:59
+384m
pe 20.03.15 Vaellus 3 00:40:43 13:34
+163m
pe 20.03.15 Juoksu 15,8 01:19:33 5:02 132 +47m
la 21.03.15 Juoksu 5,3 00:32:50 6:12
+42m tot:150km, +d6400m