YÖ-Rogaining 2017

YÖ-Rogaining

kuva: Jorma Kivelä

-Se vauhdin tunne ja höyry joka nousee ilmaan jokaisella henkäyksellä näkökenttään on sanoin kuvaamaton.
-Höyryn kuvat tanssahtelevat silmien tasalle valokeilaan tuoden lumoavan pimeän verhon eteen.
-Mieli tallentaa häilyviä hetkiä kuten tina, joka jähmettyy veteen pudotessaan.
-Hetkittäin sokaistut kartan väläyksestä samalla huidot kartalla havuja puolelta toiselle nähdäksesi minne polku vie.
-Ojennat jalkasi polulla kivistöjen ja juurien yli tuntien miten se tukeutuu tuntemattomaan vain hypätäkseen uuteen loikkaan.
-Etenet kohti päämäärää, jossa vain matka ja eteenpäinmeno on tarkoituksenomaista.
-Edes itse et pysty selittämään miksi olet pimeässä metsässä kartan kanssa rallattelemassa tolkutonta vauhtia välillä alamäkeen kunnes ylämäki yritää hidastaa vauhtiasi.
-Vaikka kaikkein järkevintä olisi nauttia sohvan lämmöstä viinin, herkkujen ja hyvän seuran kera.
-Lopulta tunne on tyhjä, olet väsynyt, taistelet eteenpäin vain ollaksesi vahva!

Oletan, että tämä voisi olla yksi vastaus kysymykseen suihkussa:
Onko tämä lämpimästä suihkusta nauttiminen  parasta, mitä tällainen 8 tunnin sysimustan yön syleily voi antaa?

Jokaisella varmasti on oma vastauksensa jonka voimme kuulla vain heiltä.

Itse tapahtuma on jo lähes legendaarisessa maineessa, joten pidemmittä puheitta lyhyeen katsaukseen omista tunteista noiden alkulauseiden lisäksi.

Oma valmistautuminen oli lähinnä pitkän tekemisen tuomaa etua sekä järkevää analysointia tulevasta kelistä ja tilanteesta. Treenit on viimeaikoina olleet ihan liikaa työmatkapyöräilyn varassa joten liikoja olisi turha toivoa. Mieli toki aina laukkaa vaikka minne, mutta realiteetit pitää myöntää kun mittarissa on maailmankaikkeuden luku. Enää ei olla nuoria ja notkeita, joten tämän päivän sijoitus lämmittää sydäntä paljon. Se myös luo toivoa tulevaan ja vahvistaa tekemisen varmuutta.

kuva: Jorma Kivelä

Kun edessä on noin iso kartta, reittisuunnittelu tarvitsee hieman enemmän huomiota kun yleensä riittää vain jonkun kulman poisjättäminen. Rastien hieman hajanainen ja rypäsmäinen sijoittelu antaa osviittaa minne kannattaa pyrkiä ja mitä pitää jättää pois. Sekä oma mieltymys haluaako tahkota metsässä vai kaupungissa, antaa hyvän lisämausteen. Pelkkää kaupunkia ei jaksa kokoaikaa vaan välillä pitää päästä metsäiseen alustaan seikkailemaan. Suunnitelman ensimmäisestä versiosta tuli liian pitkä ja tätä jouduttiin lyhentämään reilusti. Vaikka mittakaava olikin vain 1:25t sellainen sopiva langan pituus olisi 200cm tällaiseen maastoon. Hihasta nykäisty kerroin voisi olla 1,25 joka osoittautui myöhemmin liian pieneksi. Näillä perustiedoilla saimme toisen version reittisuunnitelmasta mieleiseksi. Narua ja nupineuloja ei nyt käytetty kun mittapyörä antoi riittävän hyvän vastauksen.

kuva: Jorma Kivelä

Asmon kanssa suunnittelun aikana yllytimme vielä J.Kivelää mukaan, vaikka tuntui siltä ettei metsä houkuta. Lopulta kuitenkin pimeä seikkailu veti puoleensa ja lähdettiin kolmistaan hyiseen yöhön. Tämän kuulemani mukaan jo eläkkeelle jääneen polkujyrän mukaantuleminen aiheutti hieman kovemman alkuvauhdin kuin mitä oli tarkoitus alunperin pitää. Tuumailin itsekseni että antaa mennä vaan kun sykkeet on vielä juuri ja juuri alle 150. Tiesin kyllä että lopussa meno hyytyy mut hyvähän se on aina kokeilla tuota liian reipasta alkuvauhtia ettei pääse unohtumaan totuus omasta kunnosta.

kuvat: Jorma Kivelä

Reipas vauhti myös aiheutti koneen lämpöjen nousun punarajalle ja pitkän sinnittelyn seurauksena oli turha takkia enää riisua. Harvoin pystyn tässä kelissä ilman hanskoja etenemään ja nyt se oli ainoa helpotus. Tällä mentiin kunnes märän paidan jäähdyttävä extra vaikutus alkoi tepsimään. Myös alun vauhti oli sen verran reipas että suunnistava parvi teki pieniä mikro virheitä kokoajan ja suunnan kanssa piti olla tarkkana. Suuret linjat pitivät eikä mitään superpummia tullut. Moonlight Mountain Gear valaistus Kivelän avustuksella oli näyttävää showta. Siinä vastaantulijat sokaistuivat ja meidän matka oli yhtä päivänvaloa poislukien kapeimmat ja pahimmat tiheiköt, jossa valo löi tiheästä metsästä vastaan. Me olimme tyytyneet ihan perus Lumonite Compass valintaan, joka kompaktin keveytensä ansiosta on maino peli. Itsellä oli vara-akku 18650 omaan lyhtyyn, jota tarvittaessa voisi käyttää mun tai Asmon lampussa.

kuva: Jorma Kivelä

Tosiaan matkaan singahdettiin vauhdilla ja pian tulikin jo selväksi että mun nfc tägillinen puhelin olisi nopein tapa leimata rastit. Satunnaisesti ne olivat hieman hankalissa paikoissa QR koodin kuvauksen kannalta. Yleensä myös unohdettiin lukea rastikoodin tarkemmat tiedot riittävän ajoissa ja rastilla ihmeteltiin välillä turhankin pitkään. Laskennallisesti, jos 10 rastin leimaamiseen menee 30sec per rasti niin se tuottaa 5 min yhteisaikaa. Tässä ajassa tossulla jolkottolee helposti 3/4 kilometrin.

Toki suurin aika menee oikeiden taukojen pitämiseen ja ukkojen tyhjennykseen. Tälläkertaa tuli pari kusitaukoa, biokätkö ja munkkirinkilä kokikset. Näihin GPS datan mukaan meni yhteensä aikaa ~20min. Alun virheet kasautuivat suunnan puuttumiseen matkalla 7G:lle ja 3I-5E välille sekä hapuiluun 5J rastilla. Näissä hieman terävämpi tarkkaavaisuus olisi auttanut mutta tilanne korjattiin reippaammalla tossuttelulla. Lisäksi 3N tulo kaltevaa mutaista nurmikkoalustaa pitkin aiheutti pienen pyllähtämisen nurmikolle. Tässä tiemme erosivat ja Kivelä lähti nauttimaan lämpimistä lakanoista tuumaten että ottakaahan voitto kotiin. Me taasen tuumattiin et huh huh nyt saadaan jatkaa matkaa kävellen :-)

kuva: Jorma Kivelä

Pitkillä pohjoisen väleillä meno alkoi hyytymään ja geeliä, karkkia ja juotavaa piti tankata hieman väkisin. Jotenkin oli tukkoinen olo mutta vauhti tuntui kuitenkin ihan hyvältä. Niipä jatkoimme matkaa emmekä käyneeet huotoasemalla hakemassa täydennystä vaan jatkoimme pop-up kahvilan suuntaan poimien pisteet matkalta ilman sen kummempia virheitä. Omat jutut hiljenivät ja sadekkin alkoi sopivasti. Tummuvat ukot raahustivat reippaasti eteenpäin tietäen ettei enää ole kauheasti matkaa jäljellä.. tai onhan sitä mutta oltiin jo paremmalla puolella.

Kahvilassa vaihdoin kuivan paidan päälle ja kokismunkit napaan. Ei pidetty kauheaa kiirettä kun aikaa oli hyvin jäljellä. Suunniteltiin hetki rataa ja lopun reittivalinta oli jo hyvin tiedossa. Sinniteltiin 9I:lle saakka jota ennen biokätkö laskettiin maastoon. Tämän kevennyksen jälkeen intouduttiin hakemaan rasteja pienellä koukulla ennen maalia. 3T:llä aikaa olisi ollut vielä hakea 7R, 2N ja 3S mutta jotenkin ei vaan huvittanut pohtia tuota vaihtoehtoa. Oli vain yhksinkertaisen helppoa kurvata maaliin lämpimään suihkuun sekä nauttimaan palautus juomia.

kuva: Jorma Kivelä

Yhteenvetona reissu oli erittäin hyvin onnistunut vaikka alun vauhti oli liian reipas. Suunnistus pysyi hallinnassa vaikka vetisiä osuuksia tuli yllättäen eteen eikä missään vaiheessa ollut ylitsepääsemättömiä pulmia. Jalassa molemmilla Hokat, jotka toimivat yllättävän hyvin.

Kartta klik tai klik ku ei tiedä kumpi on parempi resoluutio.

7 h 32 min 35 sec (aika liikkeellä 7 h 3 min)
61,2 km (45,4km rasti2rasti)

Ai niin ja tossusarjan paaluhan sieltä napsahti, Tulokset :-)

Hyvä reissu, Kiitos Asmo ja Jorma!

kuva: Jorma Kivelä

Tromsø Skyrace 57k

Tromsø Skyrace
Hamperokken

It is or is it?

"soul skyrunning between the sea and the sky"

Rajojaan testaava kuntoilija päätti lähteä kokeilemaan miltä tuntuu mennä hieman vauhdikkaammin näitä ilmavia ja haastavia reittejä merellisessä vuoristossa. Raportin laatiminen toki on hieman myöhässä mut kulkeva aika parantaa muistoja ja tuntoja, ehkä yhdestä vaativimmista lyhyemmästä ultrakisasta maan ja taivaan välillä.  Lyhyt videokin valmistunee maisemakuva perspektiivistä, kun parhaat ilmavat kohdat jäi kuvamaamatta intensiivisen keskittymisen takia. Yritetään nyt tuoda esille omia fiiliksiä ja ajatuksia matkan varrelta.

Olin jo aikaisemmin käynyt tutustumassa kilpailureittiin Hamperokkenin suunnalla ja tiesin mitä norjalainen maasto tarkoittaa. Reitillähän oli 3 isoa nousua ja tasaisiakin osuuksia juostavaksi. Aikarajat (cut off) olivat tiukentuneet hieman ja reitti oli siirretty kulkemaan harjanteella koko ajan viereisen enemmän kuljetun polku-uran sijaan. Perjantai-illan reittiesittely viimeistään kertoi mitä oli edessä. Täsmäharjoittelut olivat jääneet vähemmälle, mutta nautiskelijana tiesin pääseväni aikarajoista läpi peruskunnolla, jos ei mitään loukkaantumista tapahtuisi. Vahvuuteni maltti on valttia tulisi tälläkin kertaa auttamaan matkalla mieleen tulvivien ajatusten hallinnassa.

Starttiviivalle ajelin leirintäalueelta sumuisen sillan yli uskollisella MTB pyörällä. Sumu toi mieleen hieman aavemaisen tunnelman auringon kurkistellessa usvaverhon takaa. Muita matkaajia oli vähäisesti liikenteessä ja itse kisaan starttasi reilut parisataa uskaliasta.

Hotellilla oli kuhinaa ja fiiliksiä vaihdettiin puolin ja toisin. Pientä some haastatteluakin suomalaisten leirissä oli. Oletan, että melkoinen porina kattilassa kävi... ja setelit vaihtoivat omistajaa. Oma taktiikka oli yrittää pysyä Maijan kannoilla ja katsoa mihin se riittää. Maija halusi rauhallisen alun ja menimmekin alkumatkan yhtämatkaa vaikka monet halusivatkin juosta ylivauhdilla  ensimmäiseen tunkkaus mäkeen. Mielestäni alun km-vauhti oli ihan kelpoa ja on ihan turhaa venyttää kroppaa heti 110% tasolle, kun se tulee kuitenkin eteen viimeistään viimeisessä nousussa.

Hissiaseman mäen puolessavälissä aamulla tankattu energia rupesi tuntumaan. Ei sillain pahasti ollenkaan. Maha oli kuitenkin vielä täysi, eikä aamun sumu enään viilentänyt ilmaa riittävästi. Kroppa kävi hieman liian kuumana, vaikka joinkin nestettä hyvin, toki hieman säästellen. Tässä vaiheessa oma ohitteluinto väheni ja mietin et nyt on parempi ottaa yksi naksu pois vauhdista ja antaa Maijan mennä menojaan. Välimatka ei pahasti venynyt, kun selkä vielä näkyi hyvin hissiasemalla sekä seuraavassa loivassa mäessä. Taktisesti tässä hissiasemalla olisi vasta pitänyt tankata juomapullot täyteen niin ei turhaan olisi kantanut ylimääräistä painoa ekassa mäessä. Sekä nyt jo hieman arvellutti päätös jättää tutut sauvat pois.

Kuvailin hiljalleen lipuvia pilvilauttoja vuonojen ja lahtien yllä sekä maisemia parhaani mukaan edeten koko ajan. Tämä aiheuttaa ärsyttävää videokuvan heilumista, joten kamera taskuun ja keskittyen rentoon juoksutekniikkaan ja tähyillen paljonko olen jäänyt edellämenevistä. Lisäksi arvuuttelin mistä kohdin reitti menee huipulle ja nautikselin aavalla laakealla nummella laukkaamisesta viilentävässä ilmavirrassa. Pidin reipasta vauhtia yllä ettei yhtään ylimääräistä siimaa jäisi käyttämättä. Maasto oli kivaa ja helppoa pienelle järvelle saakka, jopa hyvää alamäkeäkin oli. Järvellä järjestäjät kehoittivat tankkaamaan juomapulloja. Itse totesin omaavani riittävästi juomaa et jatkoin pysähtymättä matkaa Tromsdalstindenin huipulle. Tässä mäessä jo myönsin et oli virhe jättää sauvat pois. Niiden antama rytmitys ja apu olisi ollut pelkkää voimien säästöä. Nyt niitä ei ollut, joten pitää mennä sillä suomailaisella sisulla. Ilman sauvoja oli myös menty kuntoilu uran alkutaipaleella Mont-Blanc 80k:ssa ihan kelpo kyytiä.

Valehuippuja taisi olla muutama tuonne ekalle huipulle. Matka kuitenkin meni vielä yllättävän helposti ja nautiskelu fiiliksillä paineltiin eteenpäin. Huipun viileämpi ilma jäähdytti kehoa hyvin. Kuvasin hetken ja laitoin hanskat käteen helpottamaan alamäki liukuja. Reittiprofiilin mukainen jyrkkyys oli jäätävä ja alamäki tiputanssi oli noloa katseltavaa. Satunnaisesti kiviä tuli vasemmalta ja oikealta ohi, normi menoa tällä kaltevuudella. Ei juuri huvittanut miettiä miten tämä sama mäki kavutaan ylös. Karussa jyrkässä rinteessä ei ole mitään ja päätin vasta alempana painaa mieleeni muutamia paikkoja, josta voisi tankata juotavaa paluumatkalla. Jyrkimmän osuuden jälkeen oli muutamia lumisia osuuksia ja lopulta pääsimme laaksoon, jossa ne viilentävät purot virtaavat. Täällä vasta tankkasin juomapullot täyteen ja yhden puolilitraa kulautin virkistämään kroppaa. Joissa kahlaaminen oli vielä hauskaa ja virkistys tuli enemmän kuin tarpeeseen. Lippiskin pulahteli aika ajoin veden alle. Reitti oli loivaa kumpuilevaa alamäkeä.

Sähkölinjan alamäki oli pirullinen ja hieman mutainen. Itse polku-uraa ei juurikaan ollut. Enempi se oli sellainen apinakiikku mäki, jotenkin alas ja jotenkin ylös. Pohjalle kuitenkin päästiin, jossa kimppuun hyökkäsi sekalaisten pörriäisten lauma. Tasaisella kun vauhtia oli enemmän niin ne jäivät hieman etäämmälle pörräämään. Siinä taisi olla kaikenmaailman kärpäsiä ja ties mitä. En huomannut niiden purevan, mutta etelän miehen kädet silti huitoivat niitä. Laakson matalimmassa kohdassa vesistöylityksessä oli huippu kannustusjoukot vastassa ja sainkin tiedon kuinka kauaksi Maija oli jo karannut. Päätin keskittyä seuraavan mäen tunkkaukseen ja tiehuolto oli sellainen pikahuolto itselle, jossa vain tarpeelliset toimet tehtiin. Nopeasti seuraavan nyppylän kimppuun.

Mäki nousi kivasti tuttua reittiä ja ainoa ongelma oli sauvojen puute. Tämä hidasti etenemistä varsinkin ennen harjanteelle saapumista. Tässä vaiheessa muutama ohitettava oli senverran jo muissa maailmoissa et piti kysellä miten menee. Tekstiä tuli hyvin, joten kunnossa olivat, toki uupuneita. Kuvailin vielä hieman ja samalla huomasin kameran wifin menneen päälle ja akku hieman hiipunut. Säästelin kuvaamista ja otin akun pois välttääkseni virheen toistumista. Ennen harjanteen tarkistuspistettä (Bridge checkpoint) maisemien tutkailua ja itse pisteellä pieni puhallus ja matka jatkui harjanteelle, kun muutaman sanasen sain vaihdettua pisteen henkilökunnan kanssa.

Kurvasin pisteeltä kivien taakse ja matka jatkui enintään muutaman minuutin kun vastaan tuli tieto harjanteelta tippuneesta kilpailijasta.  Ainoa viesti edelliselle tarkistuspisteelle oli tilatkaa helikopteri heti! Pisteellä alkoi kuhina ja tieto lähti eteenpäin. En vielä nähnyt pudonnutta tai osannut paikallistaa häntä. Jatkoin matkaa laittaen hanskat uudestaan käteen, jotta 4x4 eteneminen olisi sujuvampaa. Meitä oli sellainen 2-5 hajanainen porukka liikenteessä alun harjanteella aika reiluilla väleillä. Joku tässä taisi ohittaakin minut. Olin varmaan edennyt noin 15min kun paikallistin pudonneen, ei juma jos tuolta selvii hengissä ni ihme on ajattelin. Lopulta kuulin pudonneen vaikerrusta ja rekisteröin hänen olevan hengissä. Ohitin tippumispaikan noin seuraavan 15min kuluttua ja varmistin etteivät he tarvitse mitään. Samalla paikallaolijat heittivät toisen avaruuslakanan vielä alas pudonnelle ja hänen viereen laskeutuneille auttajille.

Matka jatkui syvän hiljaisuuden vallitessa. Pari sanaa vaihdoin perässätulevan kanssa ja keskityimme reitin seuraamiseen sekä turvallisten reitti valintojen löytämiseen. Välillä laskin itseni hieman alemmalle harjanteen oikealle puolelle. Maiseminen katselu oli vähäistä ja satunnaista. Yhdessä teknisessä umpikujassa ryhmä, joka oli saanut minut kiinni ohitti minut helposti. Pudotusta molemmelle puolille oli riittävästi, joten se piti vain tiedostaa ja sitten unohtaa se. Jatkaa varovasti, koko ajan edeten ja välttäen turhia riskejä. Kuulin ja näin kopterin, joka lopulta joutui sukeltamaan sumun sisään pelastustehtävää tekemään. Outo tunnelma, matkaa oli kuitenkin jatkettava keskittyneesti ja nöyrästi. Muutamia paikallisia retki-huiputtajia oli matkalla ja heidän ohitus oli nopeaa. Tästä päätttelin vauhtin olevan ihan hyvä.

Hieman ennen jyrkintä kohtaa oli nallekarkki setä, jolta yhden namun sain. Tätä ennen oli yksi pelastusryhmä tullut vastaan sekä satunnaisia retkeilijöitä. Kilpailijoita oli harvakseltaan, suunnilleen samaa vauhtia kaikki etenivät. Nousu hampaalle oli jyrkkä, mutta ei niin vaikea kuin kuvittelin. Sumussa reittivalintojen etsiminen oli haastavaa toki ei enää nähnyt kuinka korkealla sitä toikkaroi. Voimia tuntui vielä olevan ja niin niitä vielä pitääkin olla, jotta viimeinen mäki ei vie mukanaan.

Huipulta kuvaustauon jälkeen matka jatkui alas jäätikköjärven suuntaan. Matkalla oli yksi hieman pidempi yhtenäinen lumipätkä ja loppu olikin sitten saatanallista kivikkoa. Olihan näitä jo nähty PTL reissulla mut kiviä vaan riitti ja riitti. Sekä jyrkässä kohtaa piti olla varuillaan ettei alaspäin tippuvat kivet tule niskaan eikä vaaranna alempana menevien matkaa. Ilmassa oli rock rock huutelua aina ajoittain. Sitten alkoi satamaan pientä tihkua ja yritin kameralle tallettaa olosuhteita tuhruisella linssillä. Ihan ensimmäisestä solisevasta purosta en ottanut vettä, vaan pinnistelin aika alas järven luo kunnes rinteeltä oikealta puolelta löytyi hyvä raikas paikka juomatäydennykseen. Tämä virkisti mieltä ja kehoa, muutkin tulivat samalle paikalle ja siinä lumella hajanainen joukko jolkotteli kohti seuraavaa kivikkoa ja laaksoa.

Mielessä pohdin kaikenlaista miten selvitän tulevan mäen, mitä tankkaan, mitä minulla on mukana, kävin läpi jo mennyttä ja tulevaa. Ihmisen pitää oppia virheistä ja niiden perusteella tehdä korjauksia jo matkan aikana. Tiesin jo juoneeni liian vähän alkumatkasta ja sen takia olin syönyt suolaa jo useita kertoja. Ääriliikkeet jaloissa olivat vaikeita ja ilman sauvoja ne tuntuivat mahdottomilta. Meinaan jos alkaa jalat kramppaamaan xz-asennossa niin homma loppuu siihen. Nyt tehtiin mielessä suunnitelmaa miten päästään maaliin ehjänä. Nyt on jo kaksi huippua takana ja yksi jäljellä. Laakson pohjalle päästyäni kyselin Merjalta menikö Maija jo ja vahvistus tuli, kaikki hyvin. Olihan sekin mahdollisuus ollut, että pudonnut kilpailija olisi ollut Maija... Olin jäänyt lisää kuten odotettavaa olikin.

Pikainen huolto, kaikkea suuhun mitä mahtuu ja mutustellen matkaan. Tasaisella juoksu onnistui vielä, mutta meno oli kankeaa. Otin kaikki sisut käyttöön ja kipusin sähkölinjan mäkeä, jonka juurella kanssakilpailija oli keskeyttänyt ja kannusti vielä meitä. Runttasin lyhyttä askelta ja pajukoista kiinnipidellen yhä ylöspäin. Pääsin tasaiselle kumpumaastolle viilentämään jalkoja uudestaan ja juomaan lisää vettä. Lopulta ennen jyrkempää nousua juomaleilit täyteen ja ihan uskomatonta tunkkausta ylös. Tässä kohtaa vauhdin ollessa hidasta alkoi varpaille tulemaan vilu. Kohmeisten varpaiden kanssa tasapainon pitäminen on vaativampaa ja teinkin hieman enemmän siksakkia, jotta jalkojen liike olisi riittävää eikä liian korkeita askelia. Vanhemman miehen kanssa vaihdettin kuulumiset ja ihmeteltiin mitä vi**#@ me täällä tehdää eikä olla soffalla nautiskelemassa oluesta. No sitähän me täällä eli hankkimassa äärikokemuksia, jotta osataan arvostaa arkielämän nautintoja. Hiljaisuus laskeutui kunnes vähän ennen huippua alkoi taas kuulumaan rummutusta. Ohjeita tuli ja matka jatkui kuvien kera kivikkoista mäkeä alas.

Tässä vaiheessa tiesin jo että maaliin pääsen, kun vain en hölmöile mitään. Ihan perussuoritus riittää ja jos joku tulee takaa ohi niin antaa tulla vaan. Mää meen mun omaa perus-hidasta-hölkkää tässä vaiheessa ja pyrin olemaan liikenteessä kokoajan. Ylämäet saa kävellä, mut muuten pitäs pientä juoksuaskelta tehdä. Alempana hienossa vihreässä laaksossa juomatäydennnys ja kanssamatkaaja kyseli olinko nähnyt hänen kaveria. Sanoin olevani sen verran sumussa, etten omasta mielestä kuvauksen mukaista kaveria nähnyt. Jatkoin hyppelehtimistä eteenpäin ja söin omia eväitä. Yhden toisen kaverin kanssa vielä tovi jatkettiin matkaa yhdessä kunnes en pysynyt hänen vauhtirytmityksessä mukana. Selkä oli kuitenkin hyvä kannustin pysyä liikenteessä ettei ihan retkeilyksi mene vaikka välillä se menikin jo. Vikan alamäen hissiasemalta päätin vain mennä alas ilman turhia riskejä. Tällä varovaisella vauhdilla toivottavasti palautuminen on nopeampaa ja ei turhaan loukkaannu, kun maali jo häämöttää. Vähän ennen satamaa minut ohitettiin hirmu loikalla, joten ihan turha siihen oli lähteä repimään, kun kaikki mehut/motivaatio jäivät jo matkalle. Lopulta olin maalissa hieman uuvahtaneena mutta tyytyväisenä moninaisesta seikkailusta!

Reitti oli aikamoinen vuoristorata höystettynä hienoilla maisemilla sekä todella teknisillä neliveto osuuksilla. Matkalla tunnelmat vaihtuivat moneen kertaan kyl mä tän osaan fiiliksestä ei juma mitä touhua tää on - elämyksiin. Tavoitteet täyttyivät vaikka hivenen olis pitänyt pystyä parempaankin aikaan. Toisaalta tänään se riitti tähän ja ohi saa tulla jos pääsee, sekä aikaani mennä parantamaan. Tästä olikin hyvä mennä pulahtamaan leirintäalueen kylmään jokeen oluen kera! Iltariennot vietettiin sitten tutulla porukalla Sannan, Maijan ja Janin kanssa.

Tulokset: https://tromsoskyrace.com/results/

10 h 31 min 3 sec matkan ollessa 57,5km Garminin mukaan verttiä +d4625m (itra: 57km / 4800m+)

Sijoitus 40 / 236

Eiger Ultra Trail E51 Couples video

Video found in here

Yhteinen blogi löytyy täältä

Jukola 2017

Tällä hetkellä on hieman sekavat tunnelmat, syy siihen on selvillä, mutta asian analysointi ottanee aikaa. Senpä takia yritän ensiksi keskittyä tuohon Pihkaniskat 1 joukkueen huippusuoritukseen tulokset. Minulle oli langenut osuus 3. Tämä sopi ihan hyvin, vaikka eniten toki tykkään suunnistuksesta pimeässä. Omat taidot vain eivät riittäneet tuonne 2 osuudelle. Tulemmekin toteamaan omista GPS kiemuroista, että päivällä saa paremmin kiinni tällaisessa maastossa. Harmillisesti noita turhia pummeja itselle tuli ja syy siihen on kompassin käytön unohtuminen.

Aloitetaan pummeista. Pitkä ykkönen meni hyvin kun piti oman päänsä ja kiersi tienkautta. Harmillisesti matka kakkoselle tyssäsi tiheikköön, jossa kompassin käyttö unohtui ja tupsahdin jonnekkin.. lopulta kampesin itseni tielle ja sieltä suunnalla rastille pienen koukun avulla. Sitten meni hyvin 3-8 välit. Matkalla 9:lle pysähdyin jostain syystä liian aikaisin. Melkein tuntuma katosi, mutta pidin pääni kylmänä ja matkaa jatkamalla rasti löytyi. 10 ok.

Taas urat ja muut veivät väärään suuntaan ja kompassin käyttö unohtui. Seurauksena haravoin kaikki hajonnat, voi räkä! Tämän voisi korjata pidemmällä välillä 12-149 ja vain yksi turha pysähdys matkalla tapahtui. 13-15 ok ja tuolla 15-74 tiesin missä olin ja kuopat löytyivät hyvin. Tässä vaarana oli mennä liian pitkälle urien viemänä.

16-17-18 jossa pieni koukku mutta omasta mielestä olin kartalla. Toki tässä olisi voinut tulla helposti takkiin paljonkin. Eli limitillä mentiin. 19-20-21 jossa kevyttä hapuilua vaikka tarkoitus oli mennä tuolta tie-polku kierrolla. 22 ok. Sitten sumeni ja kompassin käyttö unohtui taas ja ihan turhaa sekoilua. Lopulta omalle rastille hieman harmistuneena. 24 tuli syliin ja piti oikeen tutkia olikos tämäkin leimattava. Tarkistuksen jälkeen leima ja matka jatkui tarkoituksena ohitella loppumatkasta letkassa olevia heppuja. 25-26 ok ja maaliin täysii. Kartan palautus ja viestikapulan luovutus seuraavalle.

Suoritus oli hyväksytty ja sijoitus hyvä. Kiroilin noita pummeja, mutta pitää myöntää ettei vanha koira uusia temppuja opi mut tää taitaakin olla mun tyyli. Siihen on tyydyttävä ja nautittava kiemuroista. Väliaika analyysi tulee näyttämään samat mokat kuin gps, kun se vain ilmestynee.

klik iso

Sijalta 220 lähettiin ja nyt tuloksissa sija 149!

Joukkueelle tuli huippusijoitus! Kiitos,  hienoa oli päästä nauttimaan tästä!


Sitten siihen toiseen juttuun. Yleensä minulla on ollut tapana tuplata, jos siihen vain on mahdollisuus ja kunto antaa myöten. Nyt kävin maaliin päästyäni heti uimassa yöllä ja sen päälle nukuin 2-3h. Tiedossa olisi yhteislähtö "Isossa MetsäJätti" joukkueessa ja pääsisi tutustumaan vaativiin hajonta rasteihin uudestaan. Kaikki piti olla hyvin ja olo ok eikä jaloissa painanut uinnin ansiosta. Iloisin mielin kartoille ja sanasia siinä tuttujen kanssa vaihdettiin. Paukusta matkaan ja juoksentelin k-pisteelle ihan hyvää vauhtia ja vain kerran jouduttiin kävelyaskelia ottamaan ennen siltaa.

Katsoin karttaa ja kivaa rinnerastia olis tiedossa eli nyt voisi harjoitella tuota kartanlukua ihan rauhassa. Vaihtelin välillä noita uria ja suunta 1-64 oli selvillä. Tuli isompi jyrkänne ja luin karttaa päätin kiertää oikealta ja samassa menin pehmeässä kanervikossa nurin siten ettei mitään ehtinyt tehdä. Nousin, katsoin itseäni ja käteen hieman sattui, katse sinne ja ilkeän näkäinen reikä. Maassa oli pieni puolilaho kanto, joka siihen taisi osua. Noin 10 sekunnissa selvis, että parempi kävellä takaisin ja mennä ensiapuun.

Siellä pääsi pötköttelee ja välittivät viestin keskeytyksestäni kilpailutoimistoon, joka ei itselle heti ekana tullut mieleen tässä tilanteessa. Sitten haavaan kaadettiin kaikkia desilitkuja reilusti, puudutus ja tikkiä kehiin. Onneksi kaikki sormet toimii ja jänteet ovat ehjiä. Tikkejä taisi tulla 3-5, toki en niitä laskenut mutta lankoja oli aika paljon. "reikä" oli ison mehupurkin korkin kokoinen ja ikävän näköinen. Hieman kipeä käsi on mut kyllä se tästä. Eli näistä huippufiiliksistä päästiin kolikon toiselle puolelle, jonne voi joutua hetkenä minä hyvänsä. Arpea tulee mut toivotaan, että pahimmilta jälkioireilta vältytään lääkityksellä ja sillä että rokotukset on kunnossa.

Nuts Karhunkierros 53k

kuva: Merja Ylihärsilä

Karhunkierroksella 56 km ajassa 6 h 23 min 23 sec 1630 metrin nousulla tuottaa tuskaa, raastoa, nautiskelua ja iloa!

Paikka ja reitti olivat tuttuja jo vuosilta 2014 ja 2015, jolloin taistelin tuon 160k matkan taskuuni. Tällä kertaa otettiin mittaa miten maisemiltaan upea reitti menisi hieman vauhdikkaammin lyhyemmällä matkalla.. Aamu unisena 80k matka jäi heti pois laskuista joten 53k passasi hyvin. Muutenkin omassa harjoittelussa pitäisi olla näitä perusmatkoja enempi jottei ihan jämähdä paikalleen sauvomaan. Lisäksi taso tulisi olemaan kova vaikka reitillä olikin paljon vielä lunta sekä läheiset arvokisat vaikuttivat monen startti päätökseen. Lopulta keli vaikutti olevan ihan passeli eikä lumikaan aiheuttanut päänvaivaa.

Matka lähtöpaikalle tehtiiin Asmon kanssa bussikyydillä. Siinä pohdittiin mitkä olis tavoitteet ja vauhdit. Lukittiin vauhti ~10km/h sekä tunnustellaan miltä meno maistuu. Kyydityksen jälkeen kahvioon nauttimaan virvokkeita mutten uskaltanut ottaa munkkia, juotiin kahvit sekä bansku energiaa ja yhden boosti geelin sekä vanhan auton mutustelin. Lämmittely untuvatakki sadetakkeineen lähtisi paluukyydillä maalipaikalle. Repussa oli pakattuna pipo, buffi, sukat, takki, muki, ensiapu+avaruuslakana, nesteet ja energiat. Arvioisin että paino ~2,5kg paikkeilla, kun nestettä oli 1,2l sekä täysi määrä karkkia ja energiaa.

kuva: Merja Ylihärsilä

Startin lähestyessä käytiin pusikossa tyhjennyksellä sekä tehtiin samalla kevyttä verraa ja tunnusteltiin fiilistä. Lopulta valuttiin porukan läpi eturivin tuntumaan, jossa oli pari parijonoa. Tästä päästiin hyvin lähtemään ensimmäisten kahdenkymmenen joukossa. Vauhti oli rivakkaa, muttei se tuntunut yhtään pahalta kun sai koneen lopulta käyntiin siinä parin kilometrin jälkeen. Ekassa kunnon alamäessä päästeltiin vauhdilla jono porukasta ohi ja muodostettiin oma letka. Alussa meitä oli siinä enempikin, mutta lopulta porukka vajeni neljään henkilöön.

Letkassa välillä kyseltiin haluaako joku vaihtaa paikkaa, mutta omasta mielestä yritin vain roikkua mukana. Oma olo ei ollut kevyen kevyt ja joutui keskittymään hengitykseen vähäisten sanallisten kommenttien kera. Kilsat naksuivat hyvää vauhtia ja hieman kyllä hirvitti, kun eka 10km meni 51 min. Toki tiedettiin että alku on tosi helppoa ja vaikenee koko ajan pikkuhiljaa. Päätin kuitenkin roikkua mukana ja katsoa miten äijän käy. Maisemat olivat hienoja mitä niitä nyt ehti katselemaan ja satunnaisia ohituksia tuli pitkänmatkalaisten kanssa. Lopulta toinen kymppi mittarissa aikaan 55 min.

kuva: Juha Saastamoinen

Muistelisin, että siinä 25km paikkeilla sovittiin Asmon kanssa, että otetaan naksu pois vauhdista. Yksi kevyt horjahdus oli tapahtunut Kitkan kivikossa ja onneksi Asmo selvisi ilman loukkaantumista. Itsekkin kompuroin jo joten parasta hieman hellittää. Letka vajeni yhdellä ja lopulta oltiin kaksistaan. Alun ylivauhti alkoi tuntumaan liikaa ja suolaakin olin jo popsinut monesti geelitankkauksen yhteydessä ja ihan muuten vaan. Kone vaan ei suostunut pitämään kierroksia ylhäällä. Tämä tietenkin johtui vauhtiharjoittelun puutteesta.. yleensä palauttelija vaan palauttelee. Matka ekaan huoltoon oli pitkä, jopa niin pitkä etten muistanutkaan miten pitkältä se tuntuikaan. Silmissä vilisti ne karhunkierroksen km viitat noiden kivikkojuurakkojen kera. Saatiin yksi karkulainen kiinni ja palauteltiin samaa vauhtia. Päässä oli usvaa ja pientä tuskaa.

kuva: Tomi.M

Basecamp; Nopea pullojen täyttö ja banaani, suolakurkku ja sipsi tankkaus. Nestettä olis pitänyt juoda enempi mutta olo tuntui kevyeltä. Pikaisesti matkaan ja samalla yritin arvella paljonko tämä pidensi reittiä edellisvuosiin verrattuna ja ainakin siitä tuli kilsa lisää jossei enemmänkin. Matka jatkui rauhallisen verkkaisen ripeästi eteenpäin ja energiaa mussutettiin koneeseen lisää kokoajan. Yleensä ylämäki oli paras paikka syödä ja juoda nestettä.

Etappi2 piti olla lyhyt pyrähdys, mutta vauhdin hiipuessa, lumen lisääntyessä ja kapeassa v-lumirännissä juoksentelu tuntui välillä ihan mahdottomalta. Matkalla bongasin tuttuja paikkoja ja yritin pitää hyvää fiilistä yllä vaikka juttu ei hirveesti lentänytkään. Varmaankin molemmat taistelimme heikotusta vastaan ja pohdimme miten viimeisen etapin selätämme helpoiten. Suo osuudella oli yksi liukas kohta ja Asmo tutustui märkään maaperään ja onneksi selvisi säikähdyksellä mutta hieman märkänä.

Meno oli aika hiipimistä kun lähestyttiin tuota viimeistä hienoa nyppylää, Konttaista ja sen tienvarsi huoltoa. Meno oli jo lähes hengailu tasoa ja puhettakin tuntui riittävän. Ilmeisesti palautuminen tapahtuu hitaassa vauhdissa. Asmoa oltiin kannustamassa ja tehtiin pikainen huolto ja syötiin kourakaupalla noita makoisia mandariineja, ne olivat tosi hyviä juuri jäätymis rajalla olevia.

kuva: Virva Vuorenpää

Lähdettiin yhdessä tunkkaamaan Valtavaaran kukkuloita ja mäet nousivat itsellä hyvin. Alamäissä jotenkin ei ollut tarpeeksi luottoa jalkoihin. Asmolla taisi olla toisin päin. Muutaman kukkulan jälkeen alkoi porukkaa lipumaan ohi. Osa oli 31k kärkiporukkaa ja muutamia 53k meni ohi. Lopulta jäin roikkumaan yhden letkan perään joka koostui 53 kärkinaisesta (luulin eka 31k) ja samassa letkassa oli muutama muukin. Asmo oli hivenen jäänyt yhdessä nousussa. Oletin että pian pyrähtää ohi jossain alamäessä. Lopulta nyppylät loppuivat ja viimeinen nousu alkoi jonka jälkeen pelkkää rallattelua maaliin. Tässä mäessä letkan vauhti hieman hiipui ja aloin katselemaan ohituspaikkaa. Jaloissa tuntui olevan puhtia ylämäkeen ja nyt se piti käyttää. Hihkaisin siinä että nyt tehot täysille ja kierrokset punarajalle.

kuva: Tomi.M

Huippu tuli äkkiä ja loivaan alamäkeen juoksu tuntui kulkevan joten pitkää loikkaa ja rullaavaa menoa oli luvassa. Sen verran portaiden vieressä juostessa meinasin pyrähtää mutkan pitkäksi. Tiukka kanttaus maalisuoralle ja hirmu tuuletuksia ja hyppyjä. Olipa se makoista rämäpäistä rallattelua.

kuva: Mika Kimmo

Hetken kuluttua Asmokin tuli ja nopeasti kuumaa soppaa masuun ettei roppa jäähdy liikaa ja saunan kautta oluelle sekä fiilistelemään kisatunnelmaa!

kuva: Merja Ylihärsilä

Numeroiden valossa pientä analyysia miten matka eteni. Tästä näkyy hyvin, että alussa vauhti oli hyvinkin ripeää, Siitä se sitten pikkuhiljaa hidastui mäkien ja lumimäärän lisääntyessä. Taukoihin aikaa meni maltillisesti toki gps käppyrä sen totuuden kertoo..

Etappi 1: 32,25 km,  aika 3:03:33,  keskivauhti  5:41 min/km
Basecamp taukoon meni 2 min 04 sec
Etappi 2: 17,05 km, aika 2:10:01, keskivauhti 7:38 min/km
Konttaisen taukoon meni 2 min 58 sec
Etappi 3: 6,7 km, aika 1:04:47, keskivauhti 9:40 min/km

kuva: Merja Ylihärsilä

Asmolle kiitos hyvästä alkuvauhdista ja seurasta matkalla!

kuva: Merja Ylihärsilä

ICEBUG XT TALVEROGAIN

Estonia, Tallinn months ago Kuivan Kesän Oravat (Squiller on Dry Summer) - Team take part of 4 hours Rogaining on foot. We had a good route plan but we didn't drop out checkpoints away at beginning. So we get penalty and loosing 16 points. Finally we got 2nd position on H40 category and overall 8. in (slow)foot series. The Icebug XT Sport Winter Rogaining (18-Mar-2017) rate was high rated because of the participants point of view. There was many Rogaining world winners. I'm happy with our results even if we did big mistakes our route plan. Here you can see our live GPS track http://www.sportrec.eu/ui/#1cbvlqg The Official results found in http://www.xtsport.ee/ftp/Talverogain%202017/veb/web/results.htm My GPS measure 40,5 km at the race and avg. HR was around 149.

But the biggest moment happen at end part of the race about 3h 30 min time, just before checkpoint 74. All our team members lost navigation skills at same time.. but we didn't stop as it should be.. we continue running at full speed even we didn't know where to go.. finally we hit on high fence.. and small river.. about 5 meter wide full of cold water.. we try to pass it on north but there was a very big dog sitting on the yard.. looking for us. Then we try to go sea side but it is not possible because of high reed and also land start to sink under legs.. So only fast way to pass this barrier was swimming on the 0°C water at short moment.. we did it one by one.. so the rest of the run all the fingers and toes was unfeeling. Luckily we able to keep some running speed to warm our body with movements.

XTSport page http://www.xtsport.ee/voistlused/xt-talverogain/info/

Thanks!

Loppiaisrogaining

Pösilö mikä pösilö.. äly hoi älä jätä !!

No miksi? Senpä takia ku edellisvuoden jäätävän kokemuksen perustella päätin jo hyvissä ajoin et, jos on pahempi keli kuin -20°C ni en starttaa ja jos on vaan -15°C ni meen lyhyen matkan.

Tässä alla Vaisalan mittarin tilanne, joka hyvin kertoo totuuden miten kävi, kun startti oli klo 11. Aurinkoinen päivä kivasti lämmitti keliä (punainen lämpötila, sininen kastepiste).

Miten tässä näin pääsi käymään.. Tultiin timangilla pakkasen kestävällä Corollalla paikalle Juhan kanssa. Kamat nurkkaan ja emit rekisteröitymistä kehiin. Yritin tiedustella onko 4h vai 8h.. jotenkin siinä kävi niin, että Juha otti 8h kortit esiin ja ajatelin et mikäs siinä, pääseehän sieltä pois. Tiimi Les Köykäset(+Houches) ja Roope oli saman pöydän ääressä tutkimassa karttaa.. Ilmassa oli hyviä ehdotuksia ja kaakon suunnassa oleva tie-ryteikkö-helvetti kannattaa jättää väliin. Aikaisemmin olin jo Asmon kanssa jutellut ja 8h settiä kuulemma tiedossa. Järvenkiertoa siis, mutta miten päin.. päätettin Juha:n käydä konsultoimassa Asmoa.

Asmon suunnitelma oli ottaa kaikki lännestä alhaalta ylös ja kaakosta jättää kaukaisimmat 4 rastia pois. Tuumasin Juhalle, että tää on hyvä suunnitelma, mut kuitenkin palattin takaisin omaan kammioon vääntämään tehokkaampaa piste-matka-reittiä.. paikalle oli jo saapunut Jussi ja Kimmo. Tässä vaiheessa oli sellainen meno päällä ettei ulkona ole pakkasta ja täysillä matkaan :-O  lopulta siitä omasta suunnitelmasta ei mitään tullut vaan nöyrästi pyytämään beesi apua Asmolta. Kimmo taisi tehdä oman suunnitelman, joka lähes seurasi Asmon suunnitelmaa.. jossa Juha, Jussi ja minä roikutiin perässä.

Startti oli ihan katastrofi.. annoin rukkaset ja kartan Asmolle ja menin pusikkoon kuselle niin lähtö tapahtui, vaikka piti olla 5min aikaa.. no tulin nopeesti takaisin, mutta missä on Juha.. ja Jussia ei nähty.. kaikki oli vuorautuneet vaatteiden alle.. Juha oli kehunut vessaan mennessä, että ottaa meidät kii (eikä ollut piirtänyt yhtään reittiviivaa edes karttaan..) ni lähettiin Asmon kaa hissukseen hölkkää kohti ekaa rastia. Leimattiin rasti ja Juhaa ei näkynyt.. mutta pian jo ääni kuului, joten porukka olis kasassa.

Hölkkäiltiin kohti seuraavaa rastia ja päästiin melkein sinne saakka, kunnes porukka oli läjässä. Vauhdin piti olla leppoista mut hikeä puski ja oli tosi lämmintä. Vaihdeltiin siinä kuulumisia ja mä kuvasin kännykällä suttukuvia ja luin karttaa samalla. Meno oli railakasta, joten pientä hakua oli kokoajan. Kuitenkin jokainen tuleva rasti saavutettiin hyvin ja käytettiin haravaa ennen rastia.

Rasti - rasti - rasti.. isoin pummi tuli R33, jossa kompassin lukemattomuus aiheutti ajautumisen liikaa pohjoiseen. Luettiin myös karttaa huonosti ja samaistuttiin liian lähelle rastia kunnes hyvä kiintopiste löytyi. Seuraavalla rastilla R22 yritin juoda, mutta juoma oli osittain jäätynyt, 3 geeliä oli jo mennyt. Hölkättiin itään ja takaisin pohjoista pitkin itää kohti. Pidettiin Mustalammen laavulla tauko, juotiin ja tankattiin energiaa. R34 vielä houkuttelin Jussin mukaan 54 rastillle ja tähän mennessä oltiin taukoiltu 3min + 5min. Joten Jussin pisteillä olis oltu aika kärkikahinassa 4h sarjassa.

Ihme juttu, kun on useampi suunnistava matkassa mukana niin jotenkin ne isot virheet pysyy suht aisoissa. Niitäkin hieman toki tapahtuu, muttei sellaista sydäntä pysäyttävää mokaa tule. Omassa mielessä ajatelin vääntää tuon järven kierron ja sitten katsoa miltä tuntuu. Lamput päähän R38, johon meni noin +3min. Rastit löyty hyvin 31:lle saakka porukassa ja tässä tuumasin, että meikä lähtee maitojunalla etsimään iltaolutta terassilta.. jäähyväisrastilla(R31) joutoiltiin noin 4 min. ;-)

Jaloissa ei ollut mitään vikaa eikä kunnossakaan.. jotenkin takaraivossa pelkäsin että lopussa ei hyvä heilu.. henkinen kantti petti, kun takastaskussa oli jo #UTMB+#PTL. Mottona on, että homman pitää olla kivaa kun sitä tekee! Tuuppasin tietä yksi kohti R21 ja siitä maaliin ajassa 6:17:56 matkaa 42km tuon gps:n mukaan.. syke oli keskimäärin 140 ja jossain ylämäessä pumppu piikkasi 162. Juha voitti ja Asmo tuli toiseksi, kun huhun mukaan ei jaksanut pistolla hakea 21 rastia jonka Juha poimi lopuksi. Mulla sijoitus näytti asettuvan 9. paikkeille.

Juhan kommentti lopun kierrosta:
"Loppulenkin rastit löytyi Asmon vetämänä mukavasti. Jotenkin ne vain metsästä tupsahtivan eteen. Kuu toimi hyvänä kompassina, mutta siitä huolimatta ei meillä tainnut olla rastille 45 mennessä eikä sen jälkeen kovin hyvää käsitystä missä mentiin. Lopussa Asmo säästeli jalkoja, mutta kipasin tiepistolla vielä rastin 21 kun aikaa oli vielä reilusti jäljellä."

lumileopardi

https://www.rastit.fi/5193/

https://loppiaisrogaining.wordpress.com/